Joka aamu ristiriitaisuuteen saakka monipuolinen ihminen katsoo peiliin ja kysyy: "Huomenta! Kuka minä tänään olen?" Ilta on aamua viisaampi ja vain se voi näyttää, onko minäni vajonnut syviin mietintöihin rauhallisuuden maininkeihin, uponnut epätoivon syviin syövereihin vaiko noussut hurrikaanin kaltaisen vitutuksen huipulle. Oli miten oli, elämä on vaihtelevaa, elämä on ironista ja sen helmapellit ovat sarkasminkukkien koristamat. Lempiväreinä huumorinmusta, kurkkusalaatinvihreä, onnellisuudenpinkki ja mystikonvioletti. Intohimoina metsät, maanpuolustus ja tarve kasvaa, koroilla ja ilman.

keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Sydän ja suu auki - On pakko selvitä, näin mä sen teen

Oon pysynyt edellisen kirjoituksen jälkeen henkisesti paremmin tolpillani. Asioita on pitänyt katsella uudesta perspektiivistä ja miettiä, mitä nyt, kun tie nousee kuljetussa suunnassa pystyyn. Oon ollut työkeskeinen ihminen pidemmän aikaa, lähinnä siksi, että oikeasti pidän mun työstäni ja työkavereistani, oon saanut siitä paljon monella tapaa. Nyt on kuitenkin tökännyt. Asiat uudistuvat ja näkökulmat muuttuvat ja nyt koen, etten mä enää pääse käyttämään lainkaan osaamistani puhumattakaan, että pääsisin näyttämään, mihin kaikkeen musta todella on. Mun työtä törkitään ja pilkotaan ymmärtämättä, että kaikki osa-alueet muuttuvat siten toimimattomiksi. Siitä ei hyödy ketään. En koe enää olevani oman työni asiantuntija, mä en saa enää olla sitä. Mun puolestani asiantunnetaan ja kaikki on mennytkin sitten ihan vituiksi. Koin tuon valtavana henkilökohtaisena tappiona ja epäonnistumisena. Ei ihme, että kaikki tuntuu lattealta. Täyspäiväinen työ on iso osa tekijänsä elämää ja olis suotavaa, että siitä sais itelleen jotain, kuten onnistumisen tunteita. No, niitä ei ole enää tarjolla, joten niitä pitää hakea muualta. On pakko opetella ajattelemaan, että tappio ei lopulta ole minun vaan työnantajan, joka samalla rahalla saisi mun työpanoksestani paljon suurempaa hyötyä, jos osaisi sitä mielivaltaisen määräilyn sijasta ihan oikeasti johtaa.

Samaan aikaan harrastusrintamalla, jolle olen omistanut pari viimevuotta kolmanneksen elämästäni, tökkii ihan huolella. Syitä lie monia ja tunteja peiliin katsoneena voin pystypäin sanoa, ettei vika ole yksin minussa. Motivaatio ja usko itseen on kateissa ja siksi oma kehittyminen on täysin pysähtynyt. Omassa asenteessa on toki noiden osalta korjattavaa, mutta kyllä siellä taustalla on muitakin syitä, jotka vaikuttavat vielä enemmän lajin ympärillä pyörivään laajempaan kuvioon. No, kaikki ei voi pitää kaikista, ja jos joku ei pidä musta eikä osaa kommunikoida ja sanoa asioitaan suoraan niin se ei ole yksin minusta lähtevää. Mä voin jäädä tilanteeseen kärsimään "rangaistustani" tai nostaa kytkintä. Nostan siis kytkintä. Miessuhteissanihan olen saanutkin siinä lajissa paljon treeniä viimevuosina. Jokainen on lahjakas jossain lajissa.

Sisältöä elämään on saatava tai mä näivetyn pystyyn. Olin lähellä lähteä taas laulutouhuihinkin, mutta sitten tuli tipahdus ja itsetunnon menetys eikä se vaan muutenkaan enää oikein sytyttänyt, niinpä se jäi. Onneksi mä sain sähköpostia, jossa kutsuttiin vanhan harrastuksen pariin yhteen tapahtumaan ja se kolahti takaraivoon. Sinne! Mä palaan sinne, mistä mä jouduin jäämään sairastumisen takia pari vuotta sitten pois. Mä palaan vapaaehtoisen maanpuolustuksen pariin. Sinne mä kuulun ja siellä mun sydän on aina ollut, keho vaan oli pitkään eri mieltä. Lokakuussa osallistun yhteen tapahtumaan rastinvalvojana ja on mulla tuossa toisessa välilehdessä kurssikalenteri auki. Sieltä sitä sisältöä löytyy, onnistumisen iloa ja itsensä kehittämistä.

Isänmaallisuus ja maanpuolustus ovat aina, ihan juniorista saakka istuneet mussa jotenkin synnynnäisenä ominaisuutena. Varsinaiseen toimintaan mä päätin lähteä mukaan 2009, reilu vuosi mun avioeron jälkeen. Silloinkin mä etsin jotain sisältöä ja toimintaa ja kävin läpi nämä samat ajatuskuviot: mitä mä haluan tehdä, mikä on mulle tärkeintä, kenen kanssa haluan toimia, ym. Ei voi olla sattumaa, että taas juuri oikeaan aikaan tipahtaa nenän eteen mahdollisuus, kutsu, suorastaan huuto: "tule nyt jo saatana kotio sieltä!" Ja minähän menen.

Tässä harrastuksessa yks hienoin juttu on ollut se, miten eteen tulee koko ajan tilaisuuksia ylittää itsensä totaalisesti, tilanteita, joissa jännittää ja pelottaa niin, että hyvä jos ei huonot tipahda housuun. Aina ei eniten pelota se suorittaminen vaan se, että tietää olevansa arvioitavana. Mussa asuu voimakas mokaamisen ja kasvojen menettämisen pelko. Siksi mä oon kärsinyt siitä esiintymisjännityksestäkin niin kovin aina. Mun on vaikea asettua alttiiksi epäonnistumiselle ja mahdolliselle itseni nolaamiselle. Se pelottaa mua niin, että melkein jäädyn, mutta tässä harrastuksessa mä kuitenkin aina vaan teen ja suoritan. Joskus onnistuu, joskus ei. Epäonnistuminen tuntuu aina kauhealta, mutta vielä nolompaa olis jättää suorittamatta. Mä jotenkin noissa tilanteissa vaan poistun itsestäni, menen ja teen, minkä osaan, pääasiassa olen onnistunut hyvin tehtävissäni, toki poikkeuksiakin on ollut, ne kasvattaavat.

Mokaamisen pelko on opettanut paljon, koska siitä seuraa, että toimittuani kerran väärin, mä en yleensä "uskalla" toista samaa virhettä enää koskaan. Hah, sitä kai kutsutaan oppimisesksi, ehkä mä olen hyvä oppimaan (jes, hyvä muussakin, kuin ihmissuhteiden tuhoamisessa). Edellisessä tekstissä mainitun valonkantajan sanat ovat saaneet mut miettimään omaa suhdetta itseeni. On pakko myöntää, että en oikein tunne vahvuuksiani.

Mulle on sanottu, että mun pitäis nähdä itseni niin kuin joku muu mut näkee, mutta mä en vaan näe. Imen kyllä ympäristöstäni kaiken negatiivisen palautteen, etenkin sanattoman, mutta olen umpisokea positiiviselle palautteelle. Ne on asioita, jotka mulle pitää ääneen kertoa. Mulle pitää tulla sanomaan, että hei sä teit ton hyvin ja onnistuit tuossa. Samoin mulle pitäisi kertoa, jos musta pitää tai jos näkee mussa jotain hyvää ja etenkin, mitä hyvää. Mä oon tällä tasolla oikeasti niin tyhmä, että en muuten ymmärrä. Onko se sitten ihme, etten usko itseni ollenkaan, että pidän itseäni kaikessa ihan paskana? Mä en vaan osaa nähdä sitä kiittävää palautetta ennen kuin se ratakiskosta mun silmieni edessä väännetään. Syyt tähän "vammaan" on muurattu jo kymmeniä vuosia sitten mun perustuksiini.

Sanallista, suoraa hyvää palutetta mä sain paljon viimevuosina mm. juuri töissä, nyt se on historiaa ja mä vaan latistun. Maanpuolustusharrastuksessa palaute tulee aina pääsääntöisesti henkilökohtaisesti ja sanallisena, siksi se on mulle juuri oikeanlaista. Saan kokea onnistumisia ja iloita niistä. Kaikki tarvitsevat semmosta, myös me vähän kieroonkasvaneet. Sääli, ettei tämä lue mun otsassani.

Tähän liittyy kääntöpuoli. Kun mä jännitän ja koen itseni huonoksi, mun päällä on koko ajan kuori. En mä enää sellaisen rautanaamion takan elä, kuin joitain vuosia sitten, mutta kuitenkin. Ihmiset näkevät kyllä mun toiminnan ja sen laadun, mutta ne ei nää sitä ihmistä, joka mä olen. Mä en tietoisesti sitä pyri piilottamaan, mutta se vaan jää piiloon, kun ei uskalla olla sellainen kuin on. Töissä mä pystyin, olen aiemmin työpersoonaani viitannutkin.  Töissä musta näkyi paljon enemmän mua itseäni, mutta nyt kaiken myötä, sekin on taas alkanut mennä piiloon.

Väitän, että mun elämä ja etenkin ihmissuhteet ois olleet aivan erilaisia, jos mut nähtäis (antaisin itseni näkyä), mut kyllä mä tajuan, ettei kukaan jaksa kaivaa kenestäkään ulos sellaista, mitä ei tiedä siellä syvällä olevankaan. Ja just nyt ymmärsin, että tässä on suuri syy esim. just mun miessuhteiden kariutuiseen. Jos joku on halunnut siihen jäädä, mä olen halunnut lähteä, koska olen tiennyt, että ne on pitäneet siitä, mitä ne on mussa nähneet ja yleensä se ei ole ollut se, kenet mä tiedän minuksi, ne eivät ole sitä tunteneet. Mä haluan tulla rakastetuksi minuna, mikä on melko mahdotonta jos mä piilottelen itseäni Klonkun tavoin jossain pimeissä onkaloissa enkä salli itseäni nähtävän. En vaan osaa muuta, tätä on niin vaikeeta muuttaa, kun ei ole ketään peilinä. Alla oleva kuva saa mut aina toivomaan, että joku sanoisi ja myös tekisi mulle juuri noin.

Tästähän tuli melkoinen vuodatus, pahoitteluni, ja kiitokseni, jos jaksoit lukea. Jos sen verran vielä elämän sisällöstä, niin järkkääntyihän semmonenkin mieltänostattava mahdollisuus, että lähden metsään kuusenpersiiseen viikonloppuna nukkumaan. Metsät ja maanpuolustus, siinäpä kaksi asiaa vailla vertaa. Taidan olla vähän tämmönen maahinen. Ja tiättekö mitä... mä pidän siitä itsessäni.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia?

Aiheista ja niiden vierestä

adhd ahdistus aistit ajankohtaista ajattelu ajatukset aliluonnollista alkoholi assosiaatiot autoilu awards carpe diem cfs deittailu eläimet elämyksiä En tajua energia epävarmuus eristäytyminen esipolvet fb geokätköily go with the flow harrastukset havainnointi henkisyys herkkyys hetkessä eläminen hetkiä hiljentyminen historia hymy häpeä ihmeitä ihmissuhteet ikä ilmiöt isänmaa itsetunto johdatuksia joka naisen niksikirja juniorin parhaat palat juokseminen juuret jännittäminen kaamosmasennus kaipaus kaipuu maaseudulle kehittyminen kengät kieli kiitollisuus kilpirauhanen kirjat kiusaaminen kohtaamisia kohti uutta kokkauksia kotijuttuja koulumuistoja kulttuuri kuppi nurin kuvat kysymyksiä lainatut lapsuusmuistot ldn lihakset loma lumi luonnollista luonnossa luontoemo luottamus lyriikat maalla materia matkailu meditointi menneitä metsänantimet metsässä mieliala miellyttäminen mietinpä vaan migreeni mpk muistoja mukelon kanssa musiikki musta huumori muutos mökillä naamio naisten valmiusliitto neuroosi niitä näitä note to self nukkuminen nähtävyyksiä onni opiskelu palstaviljely parisuhde parsimuksia pieniä ihmeitä pukeutuminen puut päivänpaistattelua raha rakkaus ravinto reissuja retkeilykamppeet runot ruoka sairastelu saivartelu sanat sarkasmi saunominen sinkkuelämää sisustaminen sitaatit sota suku sählinkejä säilöntä tapaturmia teini telttailu tilannekomiikka trangia tunteita tuotearviot työelämä ulkonäkö unettomuus uupumus vahvuus vanhemmuus vapaaehtoinen maanpuolustus vastuu vianmääritystä videot viljelypalsta vuodenajat vuodenkierto värit väsymys WTF yksinäisyys yliluonnollista ympäri Suomea ystäviä yöelämä äly ärsyttää
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...