Joka aamu ristiriitaisuuteen saakka monipuolinen ihminen katsoo peiliin ja kysyy: "Huomenta! Kuka minä tänään olen?" Ilta on aamua viisaampi ja vain se voi näyttää, onko minäni vajonnut syviin mietintöihin rauhallisuuden maininkeihin, uponnut epätoivon syviin syövereihin vaiko noussut hurrikaanin kaltaisen vitutuksen huipulle. Oli miten oli, elämä on vaihtelevaa, elämä on ironista ja sen helmapellit ovat sarkasminkukkien koristamat. Lempiväreinä huumorinmusta, kurkkusalaatinvihreä, onnellisuudenpinkki ja mystikonvioletti. Intohimoina metsät, maanpuolustus ja tarve kasvaa, koroilla ja ilman.

lauantai 3. syyskuuta 2016

Kuu-Lego Eero lentää perse edellä kilon palasina

Oon ennekin tullut maininneeksi, että musiikkimakuni on erittäin riippuvainen ensisijaisesti lyriikoista. Siksipä musiikkimakuani on kuvailtu mm. pelottavan ristiriitaiseksi ja sitähän se onkin. Väärin kuulluista lyriikoista olen joskus kirjoittanutkin ja tämäkin aihe hieman liippa sitä liki. Onko nimittäin aika hiljaa ärsyttävää, kun kuulet jonkin biisin sanoissa kaksoismerkityksen, etkä enää koskaan pääse mielikuvasta eroon.

Ensimmäisenä esimerkkinä kalamiehen laulu Haaveissa vainko oot mun? Mä näen ne haavit, joissa kaivattu henkilö on kilon palasina. Tai Kuuleko yö/Kuuleeko Eero, niinpä just, kuu-Lego Eero, ja taas mä näen semmosen keltapäisen ukkelin.

"Suru suurempi kuin jos jokin luotain sut veisi pois..." Luotain? Avaruusluotain vai kaikuluotain? Tulee ja abuktoi toisen rakkaan? Viheliäinen. Jukka Pojan mielenterveyttä mä kanssa jossain kohtaa ehdin epäillä; "Täällä taivas roikkuu, uhkaa vana päittemme yllä..." Mitä vitun vana? No joo, oivalsin, mutta ehdin tovin kuvitella Jukkiksen olevan tinapaperihattu-salaliittoteoreetiikko joka kuvittelee illuminaatin kylvävän ties mitä mömmöä ilmakehäämme.

Aika hiljaa menee nää biisit tälleen pilalle kyllä! Niitä ei voi ikinä enää kuulla normaalisti. Ja vähän eri asia, mutta sinne päin: Väärinpäin lentävät linnut? Selälläänkö menevät vaiko perse edellä? Kaverini hoksasi, että ne voivat olla toki myös väärin päin lentävät linnut, niinku että lokilla on tilhen pää ja joutsenella vaikka sarvipöllön. Himmeetä. Ja menkääs muuttamaan sinne Samuli Edelmanin Tähtipölyä-biisiin sen "tähtipölyä" paikalle "siemennestettä". Se siitäkin biisitä. Pilalla, kaikki tyynni!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia?

Aiheista ja niiden vierestä

adhd ahdistus aistit ajankohtaista ajattelu ajatukset aliluonnollista alkoholi assosiaatiot autoilu awards carpe diem cfs deittailu eläimet elämyksiä En tajua energia epävarmuus eristäytyminen esipolvet fb geokätköily go with the flow harrastukset havainnointi henkisyys herkkyys hetkessä eläminen hetkiä hiljentyminen historia hymy häpeä ihmeitä ihmissuhteet ikä ilmiöt isänmaa itsetunto johdatuksia joka naisen niksikirja juniorin parhaat palat juokseminen juuret jännittäminen kaamosmasennus kaipaus kaipuu maaseudulle kehittyminen kengät kieli kiitollisuus kilpirauhanen kirjat kiusaaminen kohtaamisia kohti uutta kokkauksia kotijuttuja koulumuistoja kulttuuri kuppi nurin kuvat kysymyksiä lainatut lapsuusmuistot ldn lihakset loma lumi luonnollista luonnossa luontoemo luottamus lyriikat maalla materia matkailu meditointi menneitä metsänantimet metsässä mieliala miellyttäminen mietinpä vaan migreeni mpk muistoja mukelon kanssa musiikki musta huumori muutos mökillä naamio naisten valmiusliitto neuroosi niitä näitä note to self nukkuminen nähtävyyksiä onni opiskelu palstaviljely parisuhde parsimuksia pieniä ihmeitä pukeutuminen puut päivänpaistattelua raha rakkaus ravinto reissuja retkeilykamppeet runot ruoka sairastelu saivartelu sanat sarkasmi saunominen sinkkuelämää sisustaminen sitaatit sota suku sählinkejä säilöntä tapaturmia teini telttailu tilannekomiikka trangia tunteita tuotearviot työelämä ulkonäkö unettomuus uupumus vahvuus vanhemmuus vapaaehtoinen maanpuolustus vastuu vianmääritystä videot viljelypalsta vuodenajat vuodenkierto värit väsymys WTF yksinäisyys yliluonnollista ympäri Suomea ystäviä yöelämä äly ärsyttää
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...