Joka aamu ristiriitaisuuteen saakka monipuolinen ihminen katsoo peiliin ja kysyy: "Huomenta! Kuka minä tänään olen?" Ilta on aamua viisaampi ja vain se voi näyttää, onko minäni vajonnut syviin mietintöihin rauhallisuuden maininkeihin, uponnut epätoivon syviin syövereihin vaiko noussut hurrikaanin kaltaisen vitutuksen huipulle. Oli miten oli, elämä on vaihtelevaa, elämä on ironista ja sen helmapellit ovat sarkasminkukkien koristamat. Lempiväreinä huumorinmusta, kurkkusalaatinvihreä, onnellisuudenpinkki ja mystikonvioletti. Intohimoina metsät, maanpuolustus ja tarve kasvaa, koroilla ja ilman.

lauantai 9. heinäkuuta 2016

Little Runaway turns the Wheel of Life - all by herself

Kaikki tuntuu vähän pysähtyneeltä. Henkisesti. Toisaalta, kun katsoo tasan kahden vuoden taakse, huomaa, että pitkä tie on kuljettu. Pari vuotta sitten tein kuolemaa, oikeasti. Pahimmillaan olin hereillä muutaman tunnin vuorokaudessa ja konttasin/ryömin huonoimpina päivinä vessaan, lopun ajan nukuin happiviiksieni kanssa. Ulkoilun virkaa toimitti hetkellinen parvekkeella istuminen. Tuo aika muutti kaiken, koko elämänkatsomuksen ja sen lisäksi kaikki sosiaaliset rakenteet mun ympärilläni. En tiedä, eivätkö ihmiset osanneet suhtautua vai vituttiko porukkaa vaan se, että mua ei voinut enää hyötykäyttää. Joskus mietin, tajusiko kukaan edes lähimmistä mun todellista tilannettani. Tai ehkä ne ei vaan välittäneet. Tuo kaikki heijastuu mun elämääni edelleen. Tuntuu, etten ole kenenkään kanssa enää varauksetta kovin läheinen, en ehkä enää uskalla luottaa, siihen että mua ei jätetä. Mä menin tuon kaiken läpi niin yksin, etenkin henkisellä tasolla. Nyt mä tiedän että itseni ja omaan kestävyyteni varaan voin laskea, kaikkeen muuhun sisältyy varaus.

Yksin mä olen nytkin. En koe, että mä kuuluisin kenenkään elämään. Olen itse, ikuinen, kuolematon itse. Ei kai se niin kovin pahakaan asia ole, mut joskus toivois, että joku oikeesti olis kiinnostunut siitä, mitä mulle kuuluu ja kuuntelis vähän aikaa, ei kuulis vaan kuuntelis. Työ on mulle tärkeä henkireikä, mä todella pidän mun duunista ja sosiaalisesta ympäristöstä siellä. Joo, sinne mä ehkä kuulun. Mä myös pidän mun työminästäni, se on ehkä minä todellisimmillaan, se on vaan hyvin rajallisesti tunnettu. Mun pitäs ehkä alkaa ulottaa sitä persoonaani myös elämän muille osa-alueille. Siinä voi olla jonkin ratkaisun avain. Joka paikassahan huudetaan, miten aina ensin pitää oppia rakastamaan itseään, ehkä se voisi tapahtua tätä kautta. Toisaalta se on hirveen julma ajatus: saat välittämistä vasta kun opit rakastamaan itseäsi. Mitä jos joku ei vaan opi, pitääkö sen sitten vaan elää hyljeksittynä. Se ei mun näkemykseni mukaan oo sitä että kunnioittaa toista sellaisena kuin hän on. Saako itseensä tyytymättömiä ihmisiä kohdella miten vaan? Tätä sietää pohtia enemmänkin.

Palaan hieman edelliseen kirjoitukseen... Juoksemista olen jatkanut sitkeästi keskimäärin kolme kertaa viikossa. Oon miettinyt edelleen motiiveitani. Vaikka taustalla on nyt ihan konkreettinen tavoitekin, mä osittain juoksen edelleen karkuun, ehkä kuitenki  hieman alkua terveemmällä tavalla. Ajattelin, että mitä väliä, jos juoksenkin ajatuksia ja tunteita pakoon, jokaisella lie oma keinonsa poistua ajoittain liian kovasta todellisuudesta. Voisinhan mä vaikka alkaa ryypätäkin, oliskohan se sitten terveempää? Tohdin epäillä.

Tavallaan mä juoksen itseäni myös uuteen elämään. On aika ottaa askelia eteenpäin. Teen sitä tavallaan konkreettisesti. Elämän pyörää on aika liikauttaa eteenpäin, paikallaan on poljettu kyllin. Edessä on jotain ihan uutta ja tieto siitä kannustaa mua jaksamaan sekä fyysisesti että henkisesti. Kevällä tuli pieni takapakki, mutta päätin pienen lannistumisen hetken jälkeen ottaa sen mahdollisuutena. Nyt mulla on jokunen avoin polku edessäni ja mulla on mahdollisuus rauhassa katsoa, mitä pitkin lähteä, kaikki polut eivät edes sulje toisiaan pois. Muu ei ole varmaa kuin se, että eteenpäin lähdetään. Senkin mä olen hyväksynyt, että mä lähden omillani, ihan itse rakentamaan jotain, itselleni. Ajoin iskee tuntemattoman pelko, totaalinen yksinäisyys pelottaa, mutta oon hyväksynyt sen ja jokainen lusikoikoon osansa. Alistuminen ottaa hyväksymisen paikan joskus heikkona hetkenä, mut jos kenenkään muun tukeen ei voikaan luottaa omat jalat tuntuvat vahvoilta sittenkin, jälleen: myös henkisesti.
Niin, ja toki mun suunnitelmat sisältävät myös jälkikasvun ja sen edun, vaikka yksinäisyydestä kirjoitankin. Mut mä rakennan nyt jotain myös jo sitä aikaa varten, kun juniori on lentänyt pesästä. Se aika lähenee kovaa vauhtia, sikäli tässä on suurissa määrin kyse myös vain minusta, yksilönä.
Elämän uudet lenkkipolut odottavat, enkä ole ajatellut valita välttämättä sitä helpointa, mutta mä pystyn, mä kykenen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia?

Aiheista ja niiden vierestä

adhd ahdistus aistit ajankohtaista ajattelu ajatukset aliluonnollista alkoholi assosiaatiot autoilu awards carpe diem cfs deittailu eläimet elämyksiä En tajua energia epävarmuus eristäytyminen esipolvet fb geokätköily go with the flow harrastukset havainnointi henkisyys herkkyys hetkessä eläminen hetkiä hiljentyminen historia hymy häpeä ihmeitä ihmissuhteet ikä ilmiöt isänmaa itsetunto johdatuksia joka naisen niksikirja juniorin parhaat palat juokseminen juuret jännittäminen kaamosmasennus kaipaus kaipuu maaseudulle kehittyminen kengät kieli kiitollisuus kilpirauhanen kirjat kiusaaminen kohtaamisia kohti uutta kokkauksia kotijuttuja koulumuistoja kulttuuri kuppi nurin kuvat kysymyksiä lainatut lapsuusmuistot ldn lihakset loma lumi luonnollista luonnossa luontoemo luottamus lyriikat maalla materia matkailu meditointi menneitä metsänantimet metsässä mieliala miellyttäminen mietinpä vaan migreeni mpk muistoja mukelon kanssa musiikki musta huumori muutos mökillä naamio naisten valmiusliitto neuroosi niitä näitä note to self nukkuminen nähtävyyksiä onni opiskelu palstaviljely parisuhde parsimuksia pieniä ihmeitä pukeutuminen puut päivänpaistattelua raha rakkaus ravinto reissuja retkeilykamppeet runot ruoka sairastelu saivartelu sanat sarkasmi saunominen sinkkuelämää sisustaminen sitaatit sota suku sählinkejä säilöntä tapaturmia teini telttailu tilannekomiikka trangia tunteita tuotearviot työelämä ulkonäkö unettomuus uupumus vahvuus vanhemmuus vapaaehtoinen maanpuolustus vastuu vianmääritystä videot viljelypalsta vuodenajat vuodenkierto värit väsymys WTF yksinäisyys yliluonnollista ympäri Suomea ystäviä yöelämä äly ärsyttää
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...