Joka aamu ristiriitaisuuteen saakka monipuolinen ihminen katsoo peiliin ja kysyy: "Huomenta! Kuka minä tänään olen?" Ilta on aamua viisaampi ja vain se voi näyttää, onko minäni vajonnut syviin mietintöihin rauhallisuuden maininkeihin, uponnut epätoivon syviin syövereihin vaiko noussut hurrikaanin kaltaisen vitutuksen huipulle. Oli miten oli, elämä on vaihtelevaa, elämä on ironista ja sen helmapellit ovat sarkasminkukkien koristamat. Lempiväreinä huumorinmusta, kurkkusalaatinvihreä, onnellisuudenpinkki ja mystikonvioletti. Intohimoina metsät, maanpuolustus ja tarve kasvaa, koroilla ja ilman.

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Kosioretki goottihengessä sekä muutama retkitarpeistodetalji

Niinhän siinä tosiaan kävi, että Joensuuta töllisteltiin tämäkin päivä, eikä ole valittamisen sijaa. Ensin pupellettiin kunnon aamupala ja ladattiin siinä ohessa kaikki sähkövirtaa kaipaava esineistö. Siivoushommiakin tuli, lokinperkeleet nimittäin kävivät aamuyöstä nokkimassa meidän ulos unohtuneen roskapussimme tuhannen paskaksi. Heräsin ääneen kyllä ja ihmettelin, mikä helvetin eläin meidän teltassa n y t  on, mutten sitten havainnut seinien sisäpuolella liikettä ja nukahdin uudelleen. Telttammehan on vetänyt puoleensa mm. sammakoita ja pikkulintuja. Tiedä sitten, miksi helvetin zoo-landiaksi eläimistö sitä luulee.

Ei ihan äireen makuun.
Torikirpparilla tehtiin  vähän löytöjä. Teinin kiintymys goottivaatteisiin saa mut angstaamaan enemmän kuin mihin tuo pubertantti ikinä itse kykenee, mutta minkäs teet. Ja jos nyt vilkaisen omaan menneisyyteni niin enpä paskahääveissä rytkyissä hiihdellyt tuolloin itsekään. Muistikuva ajaa mut kaivautumaan pää edellä makuupussiin uikuttamaan häpeästä. Goottiostosten jälkeen oli pakko käydä kosioretkellä, mutta reissu meni täysin hukkaan ja mies osoittautui aivan sudeksi.
Historia toistaa itseään, en enää jaksanut yllättyä moisesta juonenkäänteestä. 

Apukokki oli vähän alimittainen,
noin desilitran verran.
Muutaman muun näkemisen arvoisen kohteen jälkeen palattiin kämpille campille paistattelemaan päivää. Oli pakko laittaa ruokakin teltalla, ois ollut synti istua sisällä tässä kelissä. Tää meidän leirielämä alkaa selvästi olla hyvin rutinoitunutta, siis hyvällä tavalla. Hommat toimii ja molemmat tietää esim. telttaa kasatessa tehtävänsä. Me päätettiin huomenna kellottaa sekä purku että pystytys, niihin ei meinaan järin paljon kallisarvoista loma-aikaamme kulu enää. 




Ne pyykkipojat, ne pyykkipojat.
Oppia on vuosien varrella kertynyt myös siinä määrin, että mukana tuntuu olevan tavaraa juuri sopivasti, vaatetta ehkä inan liikaa nyt, kun pyykit pyörivät juuri huoltorakennuksen koneessa, tätä mahdollisuutta en ollut ottanut huomioon. Pyykkipoikia en tajunnut ottaa mukaan, ne on ihan ehdoton varuste, pyykkinaru mulla kyllä oli. Mutta nartsaa kun ei aina saa viriteltyä, pitää ripustella kuivattavat sitten vaikka telttaan ja siinä astuvat pyykkipojat arvoon arvaamattomaan. No, kaupasta
poikiakin sitten löytyi ja kaikki on mallillaan. 

Trangia on toinen, jota en jättäisi pois matkasta. Joka päivä se on ollut käytössä, vähintäänkin illalla keitän kahvivedet aamuksi termariin ja aamulla sama homma päiväkahveja silmällä pitäen. Uusi oppi tällä reissulla oli käyttää kylmäkallena jäädytettyä 1,5 litran limupulloa. Kestää kauan sulaa, ihan paras, kiitokset ystävälle vinkistä. Tupakansytkärillä toimivalla kylmälaukulla sen sijaan ei tee hevonhelvettiä. Tällä reissulla kamat on pysyneet myös hämmentävän hyvin järjestyksessä. Romppet on pakattu teemoittain; on uimakassi, sauna/suihkukassi, molempien vaatekassit, ruokakassi, keittiökori ja ajanvietekassi, joitain mainitakseni. Kunpa kotonakin homma pysyis aina yhtä hienosti lapasessa.Toisaalta kassiröykkiöiden keskellä eläminen ei olisi välttämättä järin kodikasta. 

Makuusäkit tuli kuivattua. 
Päivästä tuli muutenkin vähän sellainen huoltopäivä. Alkureissu on ollut kosteaa ja sen huomaa teltan vähän tunkkaisesta ilmasta ja hajusta, joka tarttuu makuu- pusseihin ja yövaatteisiin. Tänään oli komia ilma kui- vattaa ja tuulettaa pussit ja varmaan ensikertaa koko turneen aikana saatiin pyyhkeetkin tänään kuiviksi.
Tästä on sangen mainiota jatkaa huomenna lepuut- tamaan silmiään ehkäpä Suomen hienoimmassa maisemassa ja jotain Juice-teemaistakin saattaa olla
luvassa, mikä ei lie yllätys, jos minusta mitään tietää.
Ehkäpä jaan aiheesta jokusen aatoksen kanssanne
myöhemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia?

Aiheista ja niiden vierestä

adhd ahdistus aistit ajankohtaista ajattelu ajatukset aliluonnollista alkoholi assosiaatiot autoilu awards carpe diem cfs deittailu eläimet elämyksiä En tajua energia epävarmuus eristäytyminen esipolvet fb geokätköily go with the flow harrastukset havainnointi henkisyys herkkyys hetkessä eläminen hetkiä hiljentyminen historia hymy häpeä ihmeitä ihmissuhteet ikä ilmiöt isänmaa itsetunto johdatuksia joka naisen niksikirja juniorin parhaat palat juokseminen juuret jännittäminen kaamosmasennus kaipaus kaipuu maaseudulle kehittyminen kengät kieli kiitollisuus kilpirauhanen kirjat kiusaaminen kohtaamisia kohti uutta kokkauksia kotijuttuja koulumuistoja kulttuuri kuppi nurin kuvat kysymyksiä lainatut lapsuusmuistot ldn lihakset loma lumi luonnollista luonnossa luontoemo luottamus lyriikat maalla materia matkailu meditointi menneitä metsänantimet metsässä mieliala miellyttäminen mietinpä vaan migreeni mpk muistoja mukelon kanssa musiikki musta huumori muutos mökillä naamio naisten valmiusliitto neuroosi niitä näitä note to self nukkuminen nähtävyyksiä onni opiskelu palstaviljely parisuhde parsimuksia pieniä ihmeitä pukeutuminen puut päivänpaistattelua raha rakkaus ravinto reissuja retkeilykamppeet runot ruoka sairastelu saivartelu sanat sarkasmi saunominen sinkkuelämää sisustaminen sitaatit sota suku sählinkejä säilöntä tapaturmia teini telttailu tilannekomiikka trangia tunteita tuotearviot työelämä ulkonäkö unettomuus uupumus vahvuus vanhemmuus vapaaehtoinen maanpuolustus vastuu vianmääritystä videot viljelypalsta vuodenajat vuodenkierto värit väsymys WTF yksinäisyys yliluonnollista ympäri Suomea ystäviä yöelämä äly ärsyttää
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...