Joka aamu ristiriitaisuuteen saakka monipuolinen ihminen katsoo peiliin ja kysyy: "Huomenta! Kuka minä tänään olen?" Ilta on aamua viisaampi ja vain se voi näyttää, onko minäni vajonnut syviin mietintöihin rauhallisuuden maininkeihin, uponnut epätoivon syviin syövereihin vaiko noussut hurrikaanin kaltaisen vitutuksen huipulle. Oli miten oli, elämä on vaihtelevaa, elämä on ironista ja sen helmapellit ovat sarkasminkukkien koristamat. Lempiväreinä huumorinmusta, kurkkusalaatinvihreä, onnellisuudenpinkki ja mystikonvioletti. Intohimoina metsät, maanpuolustus ja tarve kasvaa, koroilla ja ilman.

maanantai 23. toukokuuta 2016

Ajatusten Anoreksia Nervosa

Mä harrastin joskus entisessä elämässä juoksemista ihan tosissani, aivan liiankin tosissani, koska mun suurin kannustimeni oli syömishäiriö ja ihan tikku mä silloin olinkin. En mä edes käsitä millä lihaksilla mä tuohon aikaan harrastiin mitään liikuntaa. En voi väittää nauttineeni yhtään, veren maku suussa mentiin, kirjaimellisesti ajatuksen voimalla. Nuo ruokapelleilyt sillä tasolla ovat jo historiaa ja historiaan jäi lopulta vuosiksi mun juoksemisetkin, kun elämä kuljetti muihin juttuihin.

Olen ollut jo yli vuoden ilman tupakkaa. Sähkörööki kulkee mukana koko ajan, mutta se ei vaikuta hapnottokykyä heikentävästi. Vuoden aikana keuhkot ovat tervehtyneet sille tasolle, että jokunen viikko sitten kävelyllä mä päätin kokeilla joitakin juoksuaskelia ja yllätyin, kun pohkeet väsähtivät ennen keuhkoja. Siitähän se ajatus sitten lähti ja sillä tiellä ollaan.

Viimevuoden lokakuussa teloin polveni. Sivuside- ja pieni kierukkavamma (joka ei vaadi leikkausta) olivat pysäyttää taas kaiken liikkumisen, mutta yllätyksekseni koipi ei ole juoksemisista millänsäkään. Juoksukertoja on kertynyt 4 viikossa ja kilometrejäkin kohtuullisesti. Keskinopeus nousee pikkuhiljaa ja kunto kohenee, ei ehkä kohisten, mutta ainakin hiljaa suhisteleen. Jes! Nyt ollaan hyvällä polulla! Tai niinhän mä luulin, kunnes...

Aloin joku ilta pohtia, mikä se on se juttu, joka mua tässä nyt kannustaa. Selvää on, ettei se enää ole se a:lla alkava sairaus. Vastauskin löytyi lopulta; mä tapan ajatuksiani ja tuntemuksiani. Ennen mä tapoin läskiä, nyt mä tapan aivojen sisältöä. On tapahtunut niin paljon kaikkea kuluttavaa viimeisen parin vuoden aikana, että mä tarvitsen tauon ajatuksistani ja hiljaisuutta mun päähäni. Ainoa tarpeeksi vahva keino oli fyysinen rasitus, osittain kipukin ja sen ylittäminen. Päässä on pitkän lenkin ajan, hetken sen jälkeenkin mukavan rauhallista, uni tulee pakottamatta ja on paljon katkottomampaa. Se mua nyt ajaa. En mä voi kieltää, ettenkö nyt nauttisi liikkumisestakin eri tavalla, mutta vahvimapana piiskurina taitaa olla silti tuo "aivojumpan" tarve.

Luin just kirjan "Meditatiivinen juokseminen" (ja suosittelen sitä kaikille, jotka kehonsa lisäksi kaipaavat myös mielensä kehittämistä). Sieltä mä löysin ajatuksen, joka sai mut näkemään, ettei tää mielen kannalta taas ihan putkeen mennyt tää mun ratkaisuni. Kirjassa sanotaan, että keho kaipaa kehittyäkseen liikkumista, mutta mieli tarvitsee kehittyäkseen hiljaisuuta. Niin totta! Ja kyllähän mä sen tiesinkin, mutta viritin taas itselleni ansan ja lähdin yrittämään oikopolkua. En mä pysty mieltäni rauhoittamaan kroppaani repimällä, eivät ajatukset vaimene sillä, että mä vakivalloin tumppan ne johonkin fyysisen väsymyksen ja kivistysten alle. Tää lähti nyt menemään taas vähän väärin, siis ajatusmaailman kannalta, eihän keho tietenkään pahakseen pistä.

Ei liene sattumaa, että toi kirja mun eteeni tipahti just oikealla hetkellä. Pitänee tehdä pieni korjausliike, mutta juoksemista en aio lopettaa, se kaappasi mut taas mukaansa. Ehkä mun kuitenkin pitää oman hyvinvointini nimissä ohjata motiivejani fyysiselle puolelle ja ottaa oma aikansa ja paikkansa villiintyneen eläinlauman lailla säntäilevien ajatusteni taltuttamiseen. Ei jaksais, mutta tässä asiassa ei oikoreittejä ole. Positiivista sinänsä, etten kerinnyt päätäni kovin pitkään tällä kertaa seinään hakkaamaan, olenhan siinä osoittanut kuitenkin melko lahjakkaaksi. Jokainenhan on sitä jossain lajissa, olen kuullut väitettävän. Näistä teemoista siis luvassa lisää myöhemmin, erikseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia?

Aiheista ja niiden vierestä

adhd ahdistus aistit ajankohtaista ajattelu ajatukset aliluonnollista alkoholi assosiaatiot autoilu awards carpe diem cfs deittailu eläimet elämyksiä En tajua energia epävarmuus eristäytyminen esipolvet fb geokätköily go with the flow harrastukset havainnointi henkisyys herkkyys hetkessä eläminen hetkiä hiljentyminen historia hymy häpeä ihmeitä ihmissuhteet ikä ilmiöt isänmaa itsetunto johdatuksia joka naisen niksikirja juniorin parhaat palat juokseminen juuret jännittäminen kaamosmasennus kaipaus kaipuu maaseudulle kehittyminen kengät kieli kiitollisuus kilpirauhanen kirjat kiusaaminen kohtaamisia kohti uutta kokkauksia kotijuttuja koulumuistoja kulttuuri kuppi nurin kuvat kysymyksiä lainatut lapsuusmuistot ldn lihakset loma lumi luonnollista luonnossa luontoemo luottamus lyriikat maalla materia matkailu meditointi menneitä metsänantimet metsässä mieliala miellyttäminen mietinpä vaan migreeni mpk muistoja mukelon kanssa musiikki musta huumori muutos mökillä naamio naisten valmiusliitto neuroosi niitä näitä note to self nukkuminen nähtävyyksiä onni opiskelu palstaviljely parisuhde parsimuksia pieniä ihmeitä pukeutuminen puut päivänpaistattelua raha rakkaus ravinto reissuja retkeilykamppeet runot ruoka sairastelu saivartelu sanat sarkasmi saunominen sinkkuelämää sisustaminen sitaatit sota suku sählinkejä säilöntä tapaturmia teini telttailu tilannekomiikka trangia tunteita tuotearviot työelämä ulkonäkö unettomuus uupumus vahvuus vanhemmuus vapaaehtoinen maanpuolustus vastuu vianmääritystä videot viljelypalsta vuodenajat vuodenkierto värit väsymys WTF yksinäisyys yliluonnollista ympäri Suomea ystäviä yöelämä äly ärsyttää
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...