Joka aamu ristiriitaisuuteen saakka monipuolinen ihminen katsoo peiliin ja kysyy: "Huomenta! Kuka minä tänään olen?" Ilta on aamua viisaampi ja vain se voi näyttää, onko minäni vajonnut syviin mietintöihin rauhallisuuden maininkeihin, uponnut epätoivon syviin syövereihin vaiko noussut hurrikaanin kaltaisen vitutuksen huipulle. Oli miten oli, elämä on vaihtelevaa, elämä on ironista ja sen helmapellit ovat sarkasminkukkien koristamat. Lempiväreinä huumorinmusta, kurkkusalaatinvihreä, onnellisuudenpinkki ja mystikonvioletti. Intohimoina metsät, maanpuolustus ja tarve kasvaa, koroilla ja ilman.

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Ahon laitaa, paita päällä kylläkin

Viimelauantaina nenään hiipi ekakertaa lähestyvän syksyn tuoksu. Se oli vain häivähdys. Vaikka viljapelto, jonka laidaalla juuri istun, onkin jo kultaantunut, on ilmassa vielä kypsään ikään ehtineen kesän aromit.

Mäkin olen aivan kypsä, ja näillä helteillä erittämäni aromit uhkaavat vaurioittaa hajuaistiani pysyvästi. Onko se sitten tuo kilpirauhanen syyllinen siihen, että entinen helteen rakastaja ei oikein viihdy nahoissaan? Perjantaina matkustan Tamperelle tutkituttamaan itseäni, kun vika ei kai pelkästään ole tuossa tutummin Paskiaiseksi nimittämässäni rauhasessa. Akasta on veto pois, mitään ei jaksa, mihinkään ei kykene ja koko ajan sattuu. Olen pakotettu nöyrtymään huuhaana pitämieni diagnoosien edessä. Lohdullista lie se, että asiaan perehdyttyäni olen oppinut, ettei homma kai nykyään olekaan niin kovin huuhaata. Autoimmuuni-ihme keräilee lisää kirjainyhdistelmiä kokoelmiinsa, tällä kertaa ME/CFS:n sekä LDN:n muodossa. Samapa se silti, kun joku syy tähän kaikkeen löytyisi, ja jos ei parannusta, niin edes kohennusta. Uupumus ja kivut alkavat olla invalidisoivaa luokkaa. Loma osoitti mulle senkin, ettei tässä ihan vaan työallergisia olla, kun ei jaksa olla edes lomalla.

Fyysiset ja henkiset energiat ovat ihan jumissa ja edellisessä postauksessa mainittu yksinäisyyden tunne vain syvenee. Ei se mua mitenkään surulliseksi tee, mutta hämmentää. Elohopeasta tehty pulinapussi on jotenkin kipsissä. Ei jaksa aloittaa edes keskustelua mistään, kun ei kuitenkaan jaksa viedä keskustelua loppuun. Omaa ja luonnon seuraa lukuunottamatta kaikki uuvuttaa.

Aina mä olen tapaturma-altis ollut, "ystävä mustelmien, tarpeeksi niistä saa mä en", mutta nyt musta on tullut entistäkin holtittomampi. Viimeviikonloppu meni talkoohommissa harrastuksen parissa, kolme melko pitkää, hikisen helteistä päivää. Saldona pari naulanreikää jalkapohjassa, reilut kymmenen mustelmaa, jalkapöydän päälle kaatunut kuormalava, sormi oven välissä, kompastuminen ja jotain pienempiä kolhuja ja käsistä pudonneita tavaroita, unohtamatta tietenkään jalalleni tyhjentämääni jäteastiaa. Hermostuttaa vähän, mihin tämä kaikki johtaa. Eniten pelkään, että joudun jättämään kaksi rakkainta harrastustani, jos en vaan kykene enkä tokene.

Kaikki on silleen suloisesti rempallaan ja mua huvittaisi vaan jäädä olemaan tähän kesään tekemättä ja ajattelematta mitään, ketään kohtaamatta. Vaan tämä ei taida mennä ohi nukkumalla. Onneksi tiedän olevani hyvissä käsissä perjantaina. Pienen pieni valo tunnelin päässä, eikä se välttämättä ole juna.

Loppuloma on pyhitetty levolle ja vain sellaisille asioille, joita huvittaa tehdä, vaikka se sitten olisi yksinään istumista kannon nokassa tai viljapellon reunalla, niin kuin nyt. Ihan hiljaa vain.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia?

Aiheista ja niiden vierestä

adhd ahdistus aistit ajankohtaista ajattelu ajatukset aliluonnollista alkoholi assosiaatiot autoilu awards carpe diem cfs deittailu eläimet elämyksiä En tajua energia epävarmuus eristäytyminen esipolvet fb geokätköily go with the flow harrastukset havainnointi henkisyys herkkyys hetkessä eläminen hetkiä hiljentyminen historia hymy häpeä ihmeitä ihmissuhteet ikä ilmiöt isänmaa itsetunto johdatuksia joka naisen niksikirja juniorin parhaat palat juokseminen juuret jännittäminen kaamosmasennus kaipaus kaipuu maaseudulle kehittyminen kengät kieli kiitollisuus kilpirauhanen kirjat kiusaaminen kohtaamisia kohti uutta kokkauksia kotijuttuja koulumuistoja kulttuuri kuppi nurin kuvat kysymyksiä lainatut lapsuusmuistot ldn lihakset loma lumi luonnollista luonnossa luontoemo luottamus lyriikat maalla materia matkailu meditointi menneitä metsänantimet metsässä mieliala miellyttäminen mietinpä vaan migreeni mpk muistoja mukelon kanssa musiikki musta huumori muutos mökillä naamio naisten valmiusliitto neuroosi niitä näitä note to self nukkuminen nähtävyyksiä onni opiskelu palstaviljely parisuhde parsimuksia pieniä ihmeitä pukeutuminen puut päivänpaistattelua raha rakkaus ravinto reissuja retkeilykamppeet runot ruoka sairastelu saivartelu sanat sarkasmi saunominen sinkkuelämää sisustaminen sitaatit sota suku sählinkejä säilöntä tapaturmia teini telttailu tilannekomiikka trangia tunteita tuotearviot työelämä ulkonäkö unettomuus uupumus vahvuus vanhemmuus vapaaehtoinen maanpuolustus vastuu vianmääritystä videot viljelypalsta vuodenajat vuodenkierto värit väsymys WTF yksinäisyys yliluonnollista ympäri Suomea ystäviä yöelämä äly ärsyttää
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...