Joka aamu ristiriitaisuuteen saakka monipuolinen ihminen katsoo peiliin ja kysyy: "Huomenta! Kuka minä tänään olen?" Ilta on aamua viisaampi ja vain se voi näyttää, onko minäni vajonnut syviin mietintöihin rauhallisuuden maininkeihin, uponnut epätoivon syviin syövereihin vaiko noussut hurrikaanin kaltaisen vitutuksen huipulle. Oli miten oli, elämä on vaihtelevaa, elämä on ironista ja sen helmapellit ovat sarkasminkukkien koristamat. Lempiväreinä huumorinmusta, kurkkusalaatinvihreä, onnellisuudenpinkki ja mystikonvioletti. Intohimoina metsät, maanpuolustus ja tarve kasvaa, koroilla ja ilman.

tiistai 31. joulukuuta 2013

Operaatio "Ojasta allikkoon" alkakoon!

Olen sanomattoman iloinen, että tämä vuosi on ihan kohta ohi. En lupaa ensivuodelle mitään enkä vanno, että elämässä tapahtuu suunnan muutos. Kuitenkin ajattelen, että jollain tavoin lähden puhtaalta pöydältä. Yritän palauttaa mieleeni elämäni ennen kolaria (joka tosin tapahtui jo syyskuussa 2012). Vaikka en voikaan äkkiä pyyhkiä pois välistä reilua vuotta ja sen vaikutuksia itseeni, yritän nousta vihdoin seisomaan. Menneiden 15 kuukauden aikana olen ollut naamallani, välillä kyykyssä ja polvillani, parhaimmillaankin vain korkeassa polviasennossa.

Oikeastaan mussa voi huonommin tällä hetkellä mun fyysinen puoleni. Henkisesti asiat ovat melko hyvin lukuun ottamatta järjetöntä väsymystä, joka tosin johtuu enemmän juuri fyysisistä seikoista. Väsymys aiheuttaa voimattomuutta ja saamattomuutta, mikä sitten aiheuttaa stressiä ja muuta negatiivista. Jos mietin, mistä pitäisi lähteä tekemään korjausliikkeitä, niin kyllä se on tämä keho. Kaikelle en tosin mahda mitään, joidenkin juttujen kanssa pitää vain elää mahdollisuuksien mukaan.

En pinnistelemälläkään tahdo nähdä kuluneessa ajassa mitään järin positiivista. Yhdistystoiminnassa olen toki saanut jotain aikaiseksi, töissäkin, huolimatta siellä ilmenneistä haasteista. Ja onhan mulla mahtava lapsi, joka on vuoden aikana ottanut ensiaskeliaan murrosikää kohden. Melkoista tunteiden ristiriitaa välillä, sekä äireellä että muksulla. Pari läheistä ihmistä on lähtenyt taivaallisiin ilmavoimiin, molemmat aivan liian nuorena , äkillisesti ja yllättäen. Kummastakin tapauksesta tuntuu olevan aivan erityisen hankalaa "päästä yli", johtuneeko se sitten mistä, en tiedä. Sairastelu on haitannut sekä työtä että harrastuksia, sairauspoissaoloja on aivan turhan paljon, vaan minkä teet. Tenniskyynärpää haittaa joogaharrastusta ja etenkin toista, vielä tärkeämpää harrastusta. Metsään ja kursseille ei oikein tahdo jaksaa kremppaavan kehonsa kanssa lähteä. Kun ei kykene mielekkäisiin asioihin, vaipuu apatiaan.

Tuntuu, etten ole reiluun vuoteen tehnyt mitään, pyöritellyt vain ajatuksia päässäni saamatta niitä edes ulos, vaikka tänne blogiin. Voi jospa pääsisin alkavana vuonna irti tältä karikolta. Pitänee heittää vähän kuollutta painoa yli laidan, kuvainnollisuuden lisäksi tähän liittyy myös raakaa konkretiaa. Sitten jos vielä saisi suuntaa muutetuksi edes muutaman piirun verran kohti väljempiä vesiä. Olisi helpompi tähyillä vähän etäämmällekin.

En vanno mitään, mutta lupaan sittenkin jotain. Lupaan yrittää. Ainakin tiedostan. Siitä se kai lähtee.

Hyvää alkavaa vuotta ihmiset!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia?

Aiheista ja niiden vierestä

adhd ahdistus aistit ajankohtaista ajattelu ajatukset aliluonnollista alkoholi assosiaatiot autoilu awards carpe diem cfs deittailu eläimet elämyksiä En tajua energia epävarmuus eristäytyminen esipolvet fb geokätköily go with the flow harrastukset havainnointi henkisyys herkkyys hetkessä eläminen hetkiä hiljentyminen historia hymy häpeä ihmeitä ihmissuhteet ikä ilmiöt isänmaa itsetunto johdatuksia joka naisen niksikirja juniorin parhaat palat juokseminen juuret jännittäminen kaamosmasennus kaipaus kaipuu maaseudulle kehittyminen kengät kieli kiitollisuus kilpirauhanen kirjat kiusaaminen kohtaamisia kohti uutta kokkauksia kotijuttuja koulumuistoja kulttuuri kuppi nurin kuvat kysymyksiä lainatut lapsuusmuistot ldn lihakset loma lumi luonnollista luonnossa luontoemo luottamus lyriikat maalla materia matkailu meditointi menneitä metsänantimet metsässä mieliala miellyttäminen mietinpä vaan migreeni mpk muistoja mukelon kanssa musiikki musta huumori muutos mökillä naamio naisten valmiusliitto neuroosi niitä näitä note to self nukkuminen nähtävyyksiä onni opiskelu palstaviljely parisuhde parsimuksia pieniä ihmeitä pukeutuminen puut päivänpaistattelua raha rakkaus ravinto reissuja retkeilykamppeet runot ruoka sairastelu saivartelu sanat sarkasmi saunominen sinkkuelämää sisustaminen sitaatit sota suku sählinkejä säilöntä tapaturmia teini telttailu tilannekomiikka trangia tunteita tuotearviot työelämä ulkonäkö unettomuus uupumus vahvuus vanhemmuus vapaaehtoinen maanpuolustus vastuu vianmääritystä videot viljelypalsta vuodenajat vuodenkierto värit väsymys WTF yksinäisyys yliluonnollista ympäri Suomea ystäviä yöelämä äly ärsyttää
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...