Joka aamu ristiriitaisuuteen saakka monipuolinen ihminen katsoo peiliin ja kysyy: "Huomenta! Kuka minä tänään olen?" Ilta on aamua viisaampi ja vain se voi näyttää, onko minäni vajonnut syviin mietintöihin rauhallisuuden maininkeihin, uponnut epätoivon syviin syövereihin vaiko noussut hurrikaanin kaltaisen vitutuksen huipulle. Oli miten oli, elämä on vaihtelevaa, elämä on ironista ja sen helmapellit ovat sarkasminkukkien koristamat. Lempiväreinä huumorinmusta, kurkkusalaatinvihreä, onnellisuudenpinkki ja mystikonvioletti. Intohimoina metsät, maanpuolustus ja tarve kasvaa, koroilla ja ilman.

torstai 11. heinäkuuta 2013

Erillisyyttä, hiljaisuutta ja ärsyyntymistä; aika rikkoa blogihiljaisuus

Kun mä katselen elämääni taaksepäin vaikka vain pari vuotta, mä en ole tunnistaa itseäni, elämääni, mieltymyksiäni, tarpeitani, motiivejani, en yhtään mitään. Se tuntuu oudolta, oikeastaan mykistävältä, siitä kai tämä pitkä blogihiljaisuuskin. Jotenkin olo on ollut "mute".

Ei elämä silti ole pelkkää hiljaisuutta ollut. Kevät oli harrastusten puolelta hyvinkin työntäyteinen, kuten keväät aina tapaa olla, samoin kuin syksy. Mä olen saanut aivan valtavasti, yhtenä rysäyksenä moni haave on mennyt eteenpäin, niin että hengästyttää edes ajatella. Nyt justiin on aika väsähtänyt olo ja kehokin kiukuttelee. Vähän semmosta apatiaa, vaikka mikään ei olekaan huonosti, kaikki on vaan vähän blaah, elämä on pysähtynyttä. Jos elämä ei olisi pysähtynyttä, mä en silti jaksaisi mennä mihinkään elämän mukana, että sikseen ihan sama.

Tässä on justiin se pysähtymisen paikka. Tämä pysähtyneisyys kestää varmaankin juuri niin kauan kuin multa kestää oppia olemaan elossa ja yhtä tämän pysähtyneen olemisen kanssa. Välillä kaikki on, aivan kuten pitääkin, minä kaiken mukana, mutta ajoittain alkaa hirvittävä egopaini ja halu johonkin menneeseen tai vaihtoehtoisesti nopeammin johonkin tulevaan, vaikka mä jo hyvin tiedän, ettei ainakaan menneessä ole mitään himoittavaa. Tulevassakaan ei ole mitään tavoittelemisen arvoista, jos se jatkuu menneisyyden kaltaisena. Ainoa tapa päästä tältä leveliltä eteenpäin on oppia olemaan just tällä levelillä kiirehtimättä eteenpäin, ja tässä on nyt vaikea solmu opeteltavana.

Joskus, useammin ja useammin, mä tunnen itseni ihan hirveen yksinäiseksi, jotenkin erilliseksi kaikesta, sellaiseksi sivusta tarkkailijaksi. Tarkkailija olen kai ollut aina, mutta mua ei enää kiinnosta analysoida, san sijaan mä ärsyynnyn. Voi luoja miten mä ärsyynnynkään. Kyllähän mä tiedän, että itseeni sekin kohdistuu. Ärsyyntyminen on hirveen kuluttavaa, melkein jokainen päivä menee pilalle, kun joku tai jokin ärsyttää. Miten ärsyyntynyt voinkaan itseeni olla. Argh! Just tämä aiheuttaa sen erillisyyden tunteen. Mä tunnen olevani muista erillään, koska muut ovat yhtä ärsyttäviä kuin minä itse, miten absurdia. Välillä tekisi mieli ravistella ihmisiä, että yrittäkää nyt tajuta, avaa silmät, ajattele, ole, älä ole tyhmä. Ajattelun ja olemisen tärkeys on minussa ristiriidassa. Mä en ole koskaan sietänyt typeryyttä, älyttömyyttä ja tyhmyyttä oli se sitten tahallista tai ei, mutta koskaan en ole tuntenut itseäni näiden vuoksi erilliseksi. Mua inhottaa, että eriytän itseäni just näistä syistä, tai mun ego eriyttää. Mutta se ärsyyntyminen ihmisten järjenkäytön puutteeseen on niin suurta ajoittain, että silmissä pimenee. On helpompi vaan vetäytyä omiin oloihinsa ja olla ärsyyntymättä muihin kuin itseensä.

Loneliness, a photo by rimatakesphotos on Flickr.


Mä olen myös tullut täysin yliherkäksi joillekin vanhoille tai jo kauan päähän ottaneille asioille. Olen huomannut, että vedän rajoja vähän liiankin raivokkaasti, jos koen jonkun olevan kohtuuton minua kohtaan, tai jos kyseessä on jokin pitkään jatkunut käytösmalli tai jokin asia, jonka koen joskus satuttaneen minua pahasti tai aiheuttaneen muuten pitkäkestoista haittaa. Mulla vaan pimenee, kun puolustan itseäni. Olen huomannut, että puolustaudun etenkin silloin, kun koen, että joku sellainen toimii väärin mua kohtaan, jonka olen joskus odottenut olevan se, jonka olisi kuulunut pitää mun puoliani, kun en vielä osannut. Pettymys on muuttunut, ei kiukuksi, enää, mutta irroittautumiseksi, erillisyyteen pyrkimiseksi. Tiedän että niin vaan pitää tehdä. Vaikka oliskin maannut tulessa koko elämänsä, miksi pitäisi jäädä siihen edelleen, jos huomaa sen vahingoittavan?

Tuo vetäytyminen on erakoittanut mua. Mä en vaan jaksa olla ihmisten kanssa ja silti mä kaipaan ihmisiä. Mä näen unia ystävistä ja sukulaisista ja kaipaan paria edesmennyttä ystävää hirmuisesti. Sosiaalisessa verkostossani on heidän mentyään pari valtavaa aukkoa ja pelkään, että saatan tipahtaa noista aukoista johonkin. Suruunko? En mä tiedä. Mä haluaisin ympärilleni lämpimiä, älykkäitä ihmisiä, jotka jaksaisi keskustella ja vatvoa mun kanssa elämää ja maailmaa tai sitten vaan olla hiljaa. Mulla on isoja ajatuksia ja ideoita päässäni enkä mä osaa jakaa niitä kelleen, koska olen melko varma, ettei monikaan jaksa vaivata päätään vastaavilla. Olisi jotenkin helpompaa laittaa laput takasin silmille ja mennä takaisin siihen elämänsuorittamisputkeen. Siellä on ainakin seuraa.

Nyt musta tuntuu, että mä olen läheisteni silmissä lähinnä vain kummallinen hörhö, joka miettii outoja ja turhia asioita. Aina kun mä avaan suuni jostain tai kerron mielipiteeni, se jotenkin onnistutaan ohittamaan enkä mä onnistu herättämään keskustelua, koska mulla on tunne, että suurin osa ihmisistä ei osaa keskustella. Siis silleen, että tarkastelee aihetta monelta suunnalta, vaikka olisikin jotain mieltä. Esim. onko se jotenkin uhka, jos myöntää, että jokin toinen ajattelutapa voikin olla toisenlaisissa olosuhteissa elävälle oikeampi ja toimivampi? Tästäkin ärsyynnyn, ja ärsyynnyn kun ärsyynnyn.

On surullista (kirjoitin ensin, että olen surullinen, mutta tässä on sävyero), että enemmistö pitää väkisin maailmaa mustavalkoisena, kun kaikki oleva oikeasti pursuaa väreistä ja niiden eri sävyistä, ja ne kaikki värit ovat ihan yhtä oikeita värejä. Eikö olisi vapauttavaa astua ulos pienen pienestä omasta "minun maailmastani" ja sallia se totuus, että erilaisia "minun maailmoitani" on kaikkeus väärällään ja niillä kaikilla on yhtäläinen arvo eikä yhdenkään niistä tarvitse olla uhka toiselleen. Kliseenomaisesti: antaa kaikkien kukkien kukkia, kun kuitenkin ollaan lopulta kaikki tätä samaa olevaa.

1 kommentti:

  1. Ihmismäistä pohdintaa, surut kuoppauttavat, erakoitumista edessä ja osaksi takanakin, joten sanasi kilahtivat kummasti..

    VastaaPoista

Heräsikö ajatuksia?

Aiheista ja niiden vierestä

adhd ahdistus aistit ajankohtaista ajattelu ajatukset aliluonnollista alkoholi assosiaatiot autoilu awards carpe diem cfs deittailu eläimet elämyksiä En tajua energia epävarmuus eristäytyminen esipolvet fb geokätköily go with the flow harrastukset havainnointi henkisyys herkkyys hetkessä eläminen hetkiä hiljentyminen historia hymy häpeä ihmeitä ihmissuhteet ikä ilmiöt isänmaa itsetunto johdatuksia joka naisen niksikirja juniorin parhaat palat juokseminen juuret jännittäminen kaamosmasennus kaipaus kaipuu maaseudulle kehittyminen kengät kieli kiitollisuus kilpirauhanen kirjat kiusaaminen kohtaamisia kohti uutta kokkauksia kotijuttuja koulumuistoja kulttuuri kuppi nurin kuvat kysymyksiä lainatut lapsuusmuistot ldn lihakset loma lumi luonnollista luonnossa luontoemo luottamus lyriikat maalla materia matkailu meditointi menneitä metsänantimet metsässä mieliala miellyttäminen mietinpä vaan migreeni mpk muistoja mukelon kanssa musiikki musta huumori muutos mökillä naamio naisten valmiusliitto neuroosi niitä näitä note to self nukkuminen nähtävyyksiä onni opiskelu palstaviljely parisuhde parsimuksia pieniä ihmeitä pukeutuminen puut päivänpaistattelua raha rakkaus ravinto reissuja retkeilykamppeet runot ruoka sairastelu saivartelu sanat sarkasmi saunominen sinkkuelämää sisustaminen sitaatit sota suku sählinkejä säilöntä tapaturmia teini telttailu tilannekomiikka trangia tunteita tuotearviot työelämä ulkonäkö unettomuus uupumus vahvuus vanhemmuus vapaaehtoinen maanpuolustus vastuu vianmääritystä videot viljelypalsta vuodenajat vuodenkierto värit väsymys WTF yksinäisyys yliluonnollista ympäri Suomea ystäviä yöelämä äly ärsyttää
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...