Joka aamu ristiriitaisuuteen saakka monipuolinen ihminen katsoo peiliin ja kysyy: "Huomenta! Kuka minä tänään olen?" Ilta on aamua viisaampi ja vain se voi näyttää, onko minäni vajonnut syviin mietintöihin rauhallisuuden maininkeihin, uponnut epätoivon syviin syövereihin vaiko noussut hurrikaanin kaltaisen vitutuksen huipulle. Oli miten oli, elämä on vaihtelevaa, elämä on ironista ja sen helmapellit ovat sarkasminkukkien koristamat. Lempiväreinä huumorinmusta, kurkkusalaatinvihreä, onnellisuudenpinkki ja mystikonvioletti. Intohimoina metsät, maanpuolustus ja tarve kasvaa, koroilla ja ilman.

tiistai 19. helmikuuta 2013

Nyrjähtänyt viherporopeukalo pilaa siivousoperaation

Tänään ohjelmassa oli keittiön siivoaminen, ei mitään muuta, paitsi hiusten värjäys, mutta siivous olikin tarkoitus suorittaa värin vaikuttaessa. Juu, näin on. Miten oikeasti voi ihminen olla tämmönen? Miten siisti keittiö vaihtuu pariin purkissa kituvaan kasvin oksaan? Helposti, minäpä vähän valaisen. Ei siihen tarvita kuin muutama onneton välivaihe ja yksi kappale minua.

Illan pääohjelma (kirjaimellisesti) oli siis hennata hiukset, mikä ei sekään ole mikään ihan pieni operaatio. Neljä tuntia taitaa olla lyhin aika, jossa olen kiireessä selvinnyt. Vinkkinä muuten: tipautin pari tippaa eteeristä öljyä sen eilen tekeytymään valmistetun liejun joukkoon. Minusta henna ei haise pahalle, mutta kokeilin ja suosittelen, jos ei hennan saunavihtamaisesta aromista pidä. No, sain tupsuteltua ja hierouttua tuon epäilyttävän näköisen lillingin kuontalooni, kääräisin reilusti kelmua päälle ja kruunasin paketin Volkswagen -pipolla, jolle en koskaan ole keksinyt mitään käyttöä, mutta jostain syystä se on silti jäänyt nurkkiin. Siitä tuli nyt mun hennauspiponi.

Pipoa etsiessä tuli rymsteerattua vähän noita hanska- ja pipolaatikoita. Totesin samalla, että meillä on noin 700 milj. lippahattua ja toinen mokoma lumiharjoja, myös erilaisia huiveja ja huivin tyyppisiä kangaspäähineitä löytyi älytön määrä. En oikein tiennyt mitä noilla huiveilla ja dorkan näköisillä lakeilla tekisin. Jätin asian hautumaan. Ne huivit odottaa asian hautumista eteisen lattialla.

Aloin keittiön siivoukseen lopulta pipo päässä, aivan kuten olin suunnitellut, mutta kaverilta tuli viesti yhdestä ohjelmasta, jota siirryin olkkariin katsomaan. Jotain hyödyllistä siinä ajattelin tehdä, kylähullun näköisenä pipo päässä tölsyä toljottaessani. Vikkailin siis puhtaita vaatteita koreihin. (Miksi pitää olla edes vaatekaappeja, eniten käytetyt rytkyt ei koskaan ehdi sinne asti.) Tämä sujui hetken, kunnes mainoksissa näytettiin pitsaa. Nanosekunnissa oivalsin, että kummallinen olo, joka oli mua jo tovin vaivannut, oli nälkä. Ja oi, nam nam, pitsaa. Tosin mun sadoilla Ristoranteilla ylläpidetyssä kehossani on alkanut tapahtua kummia, koska ensimmäinen ajatus tuosta mun entisestä lempipitsastani oli räjähtävän nopea torjunta: tuota en halua, yök! Mä en käsitä tätä, koska en ole tietoisesti hokenut itselleni, että joku on paha paha, ja joku on sitten se autuaaksi tekevä hyvä. Olen kohtuuden ihminen, enkä pidä ääripäistä. Niissä on kiva käydä, tarpeellistakin joskus, mutta keskitie ja kohtuus on kaikessa paras. Mä en keksi muuta syytä tälle kuin jooga, mutta noinkohan sekään saa aikaan tämmöstä, ettei halua syödä enää mitään einesschaissea. Samahan kävi tupakan kanssa. Äkkiä vaan tunsin, että mun elimistö ei pysty ottamaan tätä enää vastaan, tulee paha olo. Ja siihen loppui, toivottavasti pitää. Mitään ongelmia ei ole ollut toisin kuin monilla aiemmilla kerroilla, jotka on yli puolenvuoden jälkeenkin johtaneet repsahtamiseen. Mutta ero on tällä kertaa se, että mä en enää ajattele tupakkaa tai himoitse sitä, kuten aiemmin. Musta tuntuu, että mä vapautin itseni siitä, pääsin karkuun, enkä kaipaa.

Jospa taas palaisin tähän iltaan. Minähän sitten lähdin tekemään pitsaa. Ikinä en ole ennen gluteenitonta pitsapohjaa tehnyt (Ei, en ole hurahtanut laihduttamaan gluteenittomalla. Kroonisen sairauden vuoksi gluteeni ei vaan sovi mulle ja voin paremmin ilman sitä. Syön pieniä määri gluteenia kyllä, en jaksa tässäkään fanaattisesti vahtia, koska mulla ei keliakiaa todettu.) Kylläpäs mulla nyt ajatus sinkoilee...  

Pitsapohja siis, noh, heitin kulhoon vettä desin verran ja sekoittelin sitten joukkoon leivinjauheen ja erilaisia gluteenittomia jauhoja, pääasiassa gluteenitonta (ja maissitonta, vältän myös maissia) jauhoseosta, mutta hiukan mukaan laitoin makua antamaan quinoa-jauhoa ja lupiinijauhoa (jossa on muuten paljon proteiinia.) Suolaa sitten vielä ja parin teelusikallisen verran oliiviöljyä. Hemmetti, siitähän tuli vahingossa ihan oikea takina, laakista. Eikun äkkiä läpsyttelemään taikinantekeles litteäksi uunipellille, vähän esipaistoa sille ja sitten täyttämään: pohjalle tomaatipyree, valkosipulia, turvotettua ja hyvin maustettua soijarouhetta, paprikasuikaleita, vuohenjuustosiivuja, punasipulia, tomaattisiivuja ja juusto"raastetta" päälle. Nuo hipsukat johtuu siitä, että mun raaste oli Arkijuustosta höylätyistä siivuista veitsellä suikaloituja ja pätkittyjä soiroja. Toimii yhtä hyvin, laiska kun ei viitsi raastaa, siinä on myös yksi askar, josta en välitä.


Odottelin pitsaa uunista ja hoksasin, että perhana, mulla on ruukullinen tuoretta basilikaa, että siitäpä vetelen pitsa päälle vähän klorofylliä (no en oikeesti oo niin hurahtanut, tuore basilika on vaan helkkunan hyvää). Samalla sain kuningasidean, mähän laitan sen basilikan kasvamaan omaan purkkiin. Mutta mistä purkki? Hmm... No jopas, keittön pöydällä tönötti tyttären lahjaksi saama joulukaktus, joka oli jo tovin odottanut aikaa parempaa eli sitä, että pääsee uuteen purkkiin, joka on hankittu jo viime vuonna. Kello oli liki yksitoista ehtoolla ja akka se käy kasveja ruukuttamaan. Sitä paitsi mun nimeni herättä kasvien keskuudessa suurta kauhua, koska mä tapan ne aina, kaikki. Mutta siitä huolimatta, mun viherpeukalo jotenkin nyrjähti ja eikun vaihtamaan ensin kaktus uuteen ruukkuun ja sitten basilika kaktuksen vanhaan ruukkuun. Tadaa, sehän kävi näppärästi siinä pitsaa uunista odotellessa. Huomasin tosin turhan myöhään, että se basilika oli vähän toisaikainen jo, jouduin sitä leikkelemään. Mulla kasvaa nyt semmosia vaaleanvihreitä tikkuja siinä purkissa ja sitten pari pidempää soiroa, jotka lerppuvat kuin impotentaasin riivaamina. Tuin ne kiinalaisilla syömäpuikoilla pystyyn. Todennäköisesti syön ne muutamat lehdet, jotka pitsan maustamisesta jäi jäljelle ja heitän tuon basilikan raadon huuthelvettiin jo ylihuomenna. Mutta oli se ihan oivaa sijaistoimintaa. Ei se mitään vaikka keittiö on edelleen siivoamatta, pyykit viikkaamatta ja eteisen lattialla jotain nenäliinahattuja pisinpoikin, olenhan kuitenkin viettänyt eksperimentaalisen hetken gluteenittoman kulinarismin parissa ja saanut vielä syödäksenikin, ja se basilika, sekin rehottaa vehreänä ääh, en osaa valehdella, kituu muoviruukussaan.
 


Ai niin, se pitsa. Vaikka itse sanonkin, se oli täydellistä.


2 kommenttia:

  1. *reps* Siinä on (taas) ajatukset ja teot singahdelleet käsi kädessä :) Ja jossain välissä oot taatusti pysähtynyt hetkeen ja nauranut itelles. Sä oot ihana, muru <3

    VastaaPoista

Heräsikö ajatuksia?

Aiheista ja niiden vierestä

adhd ahdistus aistit ajankohtaista ajattelu ajatukset aliluonnollista alkoholi assosiaatiot autoilu awards carpe diem cfs deittailu eläimet elämyksiä En tajua energia epävarmuus eristäytyminen esipolvet fb geokätköily go with the flow harrastukset havainnointi henkisyys herkkyys hetkessä eläminen hetkiä hiljentyminen historia hymy häpeä ihmeitä ihmissuhteet ikä ilmiöt isänmaa itsetunto johdatuksia joka naisen niksikirja juniorin parhaat palat juokseminen juuret jännittäminen kaamosmasennus kaipaus kaipuu maaseudulle kehittyminen kengät kieli kiitollisuus kilpirauhanen kirjat kiusaaminen kohtaamisia kohti uutta kokkauksia kotijuttuja koulumuistoja kulttuuri kuppi nurin kuvat kysymyksiä lainatut lapsuusmuistot ldn lihakset loma lumi luonnollista luonnossa luontoemo luottamus lyriikat maalla materia matkailu meditointi menneitä metsänantimet metsässä mieliala miellyttäminen mietinpä vaan migreeni mpk muistoja mukelon kanssa musiikki musta huumori muutos mökillä naamio naisten valmiusliitto neuroosi niitä näitä note to self nukkuminen nähtävyyksiä onni opiskelu palstaviljely parisuhde parsimuksia pieniä ihmeitä pukeutuminen puut päivänpaistattelua raha rakkaus ravinto reissuja retkeilykamppeet runot ruoka sairastelu saivartelu sanat sarkasmi saunominen sinkkuelämää sisustaminen sitaatit sota suku sählinkejä säilöntä tapaturmia teini telttailu tilannekomiikka trangia tunteita tuotearviot työelämä ulkonäkö unettomuus uupumus vahvuus vanhemmuus vapaaehtoinen maanpuolustus vastuu vianmääritystä videot viljelypalsta vuodenajat vuodenkierto värit väsymys WTF yksinäisyys yliluonnollista ympäri Suomea ystäviä yöelämä äly ärsyttää
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...