Joka aamu ristiriitaisuuteen saakka monipuolinen ihminen katsoo peiliin ja kysyy: "Huomenta! Kuka minä tänään olen?" Ilta on aamua viisaampi ja vain se voi näyttää, onko minäni vajonnut syviin mietintöihin rauhallisuuden maininkeihin, uponnut epätoivon syviin syövereihin vaiko noussut hurrikaanin kaltaisen vitutuksen huipulle. Oli miten oli, elämä on vaihtelevaa, elämä on ironista ja sen helmapellit ovat sarkasminkukkien koristamat. Lempiväreinä huumorinmusta, kurkkusalaatinvihreä, onnellisuudenpinkki ja mystikonvioletti. Intohimoina metsät, maanpuolustus ja tarve kasvaa, koroilla ja ilman.

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Emootio-kiiskejä jostain kaukaa vastarannalta

Nelisen kuukautta sitten häivähti mielessä, että mitä jos tämä päivä ei tulkaan enää koskaan. Vaimensin ajatuksen äkkiä ja päätin olla reipas, sisukas ja ah niin helvetin positiivinen. Olin kiukkuinen ja kireä kivusta välillä koko ajan, mutta paljon en surkutellut. Apua pyysin jos oli ihan pakko. Alkuunsa oli pakko koko ajan ja mua otti aivoon.

Tämä päivä tuli kuitenkin. Sairausloma loppui ja palasin töihin. Eikö niin, että nyt on oltava riemukas olo. No, ei ole. Eilisen joogatunnin jälkeen on vaan itkettänyt. Tunnin jälkeen otti päähän, kun kroppa ei tottele. Pieni, mutta terävä katkeruuden piikki pisteli eka kertaa jossain sisälläni.

Tänään tuntui kivalta kyllä mennä töihin, mutta nyt tekee mieli mennä vaan peiton alle pillittämään. Nyt väsyttää. Se kaikki pakkotoiveikkuus, positiivisuus ja reippaus oksettaa, koska se oli henkistä väkivaltaa, jonka kohdistin itseeni. Mä selvisin ja nyt kun kaikki on hyvin mä haluankin vaan ulista. Meditaatiossa iski vielä eilistäkin pahempi turhautuma, tällä kertaa henkisempää laatua. Teki mieli potkia jokaista kanssameditoijaa polveen tai ainakin juosta ulos raakumaan.

Ei oo järjen hiventä taas tässä touhussa. Kaipa se johtuu siitä, että paskat mä mikään iloinen tai reipas ollut sen onnettomuuden jälkeen koko saikun aikana, josko en ollut pelokas tai ahdistunutkaan. Mä en kartakaikkiaan suostunut tuntemaan yhtään mitään. Se oli mun oma valinta, tiedostamaton, mutta valinta kuitenkin. Ei ollut varaa semmoseen ylellisyyteen siinä kohtaa. Ja nyt vaan hajottaa. Vaikka mä olen toistanut tämän saman kuvion satoja kertoja elämäni aikana, mä en vaan opi. Pitää olla reipas, pitää selvitä, pitää jaksaa, pitää pysyä hengissä. Ja sitten jossain kohtaa kuitenkin paukkuu kaikki fiilikset pintaan.

Taisi iskeä post-traumaattinen taas vähän viiveellä. Mua väsyttää. Mut hei, hymyile ja ole vahva, sillä se menee ohi. (kö?)

5 kommenttia:

  1. Ehkä sä vaan latasit liikaa odotuksia siihen, että pääset takaisin töihin. Että sitten kun oot taas duunissa, kaikki on hyvin? Tästä taas tulee mieleeni, että älä milloinkaan sorru määrittelemään itteäs liikaa työn kautta. Sä olet hiton paljon muutakin kuin konttorirotta. Ja sairausloman aikana se on saatu nähdä yhdellä jos toisellakin saralla :)

    Mitä taas tulee siihen, että kroppa ei taivu joogaan, niin älä lannistu. Sä et ole kehosi vanki (ajattelen nyt hyvin vahvasti kärjistäen esim. cp-vammaa), mutta tällä haavaa se rajoittaa sun tekemisiäsi. Tilanne varmasti paranee ajan myötä.

    Se, mitä sulla tästä kaikesta huolimatta on, on siivet, joilla sun sielu voi lentää ääriin ja takaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se pointti oikeastaan ollut töissä ollenkaan, vaan yleensäkin normaalielämään palaamisessa. Töissähän meni ihan mukavasti. Ja joo, olen paljon enemmän kuin konttorirotta, ihan töissäkin. Mä en silleen elä mun työn kautta eikä työ määritä mun minuutta. Enempikin kyse on siitä, että pahsta paikasta pitää aina mennä läpi epäluonnollisella vahvuudella ja sitten kun voi hellittää, on ihan maitohapoilla.

      Poista
    2. Semmosen vielä lisään, että tässä on fyssarin mukaan näitä "ei koskaan"-rajoituksia, eli ajan kanssa ei kaikin osin tilanne tokene, mut sekään ei ollut tän jutun pointti.
      En odottanut minkään muuttuvan miksikään yhdessä yössä töihin palatessa, mut se että saikku loppui, on kuitenkin ihan normaali rajapyykki arkeen palaamiselle. Mikään ei muuttunut (ei sillä että olisin odottanutkaan) ja kaikki muuttui.

      Poista
  2. Ihmisen mieli on kumma, se tulee vähän jälkijunassa tunteissa, odotuksissa jne. Jos on uupunut ja ressaantunut niin yhtäkkiä alkaa kaipaamaan jotain asiaa, elämäntilannetta, paikkaa, ja sitten kun sen oikein miettii niin kaipaakin sitä olotilaa mikä joskus oli kun oli aidosti iloinen ja onnellinen. Mutta sitten kun se hetki tulee yhtäkkiä, ei pää ole mukana smassa sekunnissa. Pelottavasti sitä turtuu siihen tilaan mikä on kullakin hetkellä päällä. Mun piti iloita kolmesta vapaapäivästäni pitkän työputken jälkeen, mutta mitä, väsyttää, kiukuttaa, ei kiinnosta mikään. Aivan kuin työpäivänä. Saisi edes siivottua, nyt on vika vapaa. Ehkä se onkin juuri se odotusten lataaminen tulevaan ajankohtaan niin se pilaakin kaiken ku ei se tunnu samalta kuin sen odotus. Mutta mä tiedän että sä siitä virkistyt ja paikat alkaa toimia mutta se vaatii oman aikansa =) Ja hups huomaat että nythän menee ihan kivasti =)Ja mä huomaan huomenna töissä että olipa hyvä että lepäsin kunnolla niin jaksan taas =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noinhan se varmaan on. Musta ihmisen mieli on tosiaan kumma. Sen lisäksi, että se tulee jälkijunassa, kuten sanoit, se aina vastustaa ihan kaikkea mahdollista jollain tasolla. Tai siis vastustaa, jos sen sille sallii. Ihan sama mitä on menossa, niin, jotenkin sitä suuri käsillä olevaa hetkeä on pakko vastustaa.

      Onneksi tämä normielämään paluu on jo saanut pintaan vähän mukavampia fiiliksiä kuin nuo aiemmin mainitsemani.

      Poista

Heräsikö ajatuksia?

Aiheista ja niiden vierestä

adhd ahdistus aistit ajankohtaista ajattelu ajatukset aliluonnollista alkoholi assosiaatiot autoilu awards carpe diem cfs deittailu eläimet elämyksiä En tajua energia epävarmuus eristäytyminen esipolvet fb geokätköily go with the flow harrastukset havainnointi henkisyys herkkyys hetkessä eläminen hetkiä hiljentyminen historia hymy häpeä ihmeitä ihmissuhteet ikä ilmiöt isänmaa itsetunto johdatuksia joka naisen niksikirja juniorin parhaat palat juokseminen juuret jännittäminen kaamosmasennus kaipaus kaipuu maaseudulle kehittyminen kengät kieli kiitollisuus kilpirauhanen kirjat kiusaaminen kohtaamisia kohti uutta kokkauksia kotijuttuja koulumuistoja kulttuuri kuppi nurin kuvat kysymyksiä lainatut lapsuusmuistot ldn lihakset loma lumi luonnollista luonnossa luontoemo luottamus lyriikat maalla materia matkailu meditointi menneitä metsänantimet metsässä mieliala miellyttäminen mietinpä vaan migreeni mpk muistoja mukelon kanssa musiikki musta huumori muutos mökillä naamio naisten valmiusliitto neuroosi niitä näitä note to self nukkuminen nähtävyyksiä onni opiskelu palstaviljely parisuhde parsimuksia pieniä ihmeitä pukeutuminen puut päivänpaistattelua raha rakkaus ravinto reissuja retkeilykamppeet runot ruoka sairastelu saivartelu sanat sarkasmi saunominen sinkkuelämää sisustaminen sitaatit sota suku sählinkejä säilöntä tapaturmia teini telttailu tilannekomiikka trangia tunteita tuotearviot työelämä ulkonäkö unettomuus uupumus vahvuus vanhemmuus vapaaehtoinen maanpuolustus vastuu vianmääritystä videot viljelypalsta vuodenajat vuodenkierto värit väsymys WTF yksinäisyys yliluonnollista ympäri Suomea ystäviä yöelämä äly ärsyttää
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...