Joka aamu ristiriitaisuuteen saakka monipuolinen ihminen katsoo peiliin ja kysyy: "Huomenta! Kuka minä tänään olen?" Ilta on aamua viisaampi ja vain se voi näyttää, onko minäni vajonnut syviin mietintöihin rauhallisuuden maininkeihin, uponnut epätoivon syviin syövereihin vaiko noussut hurrikaanin kaltaisen vitutuksen huipulle. Oli miten oli, elämä on vaihtelevaa, elämä on ironista ja sen helmapellit ovat sarkasminkukkien koristamat. Lempiväreinä huumorinmusta, kurkkusalaatinvihreä, onnellisuudenpinkki ja mystikonvioletti. Intohimoina metsät, maanpuolustus ja tarve kasvaa, koroilla ja ilman.

maanantai 10. syyskuuta 2012

"Lisäksi toinen korva sanoo, ettei kunnolla näe..."

Vaikkei näitä kai kuuluisi sen kummemmin kommentoida (ainakin itse koen turhaksi) niin pitääpä silti nyt ihmetellä, miten pitkä aika onkaan vierähtänyt kirjoittamisesta. Oikeastaan kyse ei ole kiireestä eikä kirjoitusjumistakaan. Lähinnä tässä on vaan ollut mielenpäällä niin paljon kaikkea asiaa, etten ole osannut aloittaa mistään. Kirjoittaminen vain siirtyy ja siirtyy. Koska olen vähän liiaksikin koronologian ystävä, tulee väistämättä sitten mieleen ajatus, että mitäs tuostakaan enää kirjoittelemaan, että se meni jo.

Taas kerran annan itselleni lupauksen: lakkaan olemasta niin pirun kronologinen ja annan vaan ajatuksen palailla milloin mihinkin. Sitäpaitsi mun blogi ei varsinaisesti ole mikään päiväkirja, vaikka se siltä joskus vaikutta, niin mikä ettei jotain koettua tai ajateltua voisi muotoilla joskus ihan ajankin kanssa, kirjoittaa sitten, kun siltä tuntuu.

Niin, onhan elämässä ollut paljon: mielenkiintoisia ihmiskontakteja, reissuja, suunnitelmia, töitä, kiitollisuuden aiheita, kehitystä, iloa ja viimeisen vastapainoksi kyllä välillä vitutustakin. Jotkut koetut asiat ovat koskettaneet niin syvältä, (ei siis välttämättä surullisessa mielessä), ettei kaikelle ole vain heti sanoja. Ajatus harhailee ja mielikin muuttuu välillä, mutta sitähän tää on, elämä.

Yhden ihan konkreettisen ärsyyntymiskohteen haluan kuitenkin kanssanne jakaa. En oikeastaa tiedä, ärsyttikö se edes. Ajattelin kuitenkin tänään koittaa verkossa varata aikaa optikolle. Tosin mä haluan vain reseptit, tilailen sitten tarvittavat tuotteet netistä, kun siltä tuntuu ja kukkaro antaa myöden, tai edes kesälomareissusta täyttynyt luottokortti.

Nissenin sivuilta löysin sitten alustavan näkötestin ja ajattelin, että tämän teenkin ensin, vähän niin kuin pohjille. Mutta siis oikeesti, meinasin tiputtaa silmäni (kuitnekin niitä kykenen vielä välittämään kuvia aivomekanismieni prosessoitaviksi). Niin eikö sitten ihan oikeesti siinä sivulla lue ihan ensin, että näkötesti vaatii mahdollisuuden käyttää ääniä. Wut? Mä mihinkään kuulotestiin ollut menossa. Tai sitten mä olen käsittänyt jotain perustavanlaisesti perseelleen, koska toistaiseksi mun korvat eivät ole ottaneet vastaan näköärsykkeitä. Olen nyt kovin huolissani. Olenko aistillisesti poikkeava?. Ehkäpä tilaankin ajan neurologille. Taidan olla maanantaipäivän mallia. Toistaiseksi olen tarvinnut korvia näkemiseen vain, jotta kakkulat ovat pysyneet nenällä tai sitten siitä syystä, ettei valahda hattu silmille. Aina oppii uutta. Siinä kai kiitollisuuden aihe tälle päivälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia?

Aiheista ja niiden vierestä

adhd ahdistus aistit ajankohtaista ajattelu ajatukset aliluonnollista alkoholi assosiaatiot autoilu awards carpe diem cfs deittailu eläimet elämyksiä En tajua energia epävarmuus eristäytyminen esipolvet fb geokätköily go with the flow harrastukset havainnointi henkisyys herkkyys hetkessä eläminen hetkiä hiljentyminen historia hymy häpeä ihmeitä ihmissuhteet ikä ilmiöt isänmaa itsetunto johdatuksia joka naisen niksikirja juniorin parhaat palat juokseminen juuret jännittäminen kaamosmasennus kaipaus kaipuu maaseudulle kehittyminen kengät kieli kiitollisuus kilpirauhanen kirjat kiusaaminen kohtaamisia kohti uutta kokkauksia kotijuttuja koulumuistoja kulttuuri kuppi nurin kuvat kysymyksiä lainatut lapsuusmuistot ldn lihakset loma lumi luonnollista luonnossa luontoemo luottamus lyriikat maalla materia matkailu meditointi menneitä metsänantimet metsässä mieliala miellyttäminen mietinpä vaan migreeni mpk muistoja mukelon kanssa musiikki musta huumori muutos mökillä naamio naisten valmiusliitto neuroosi niitä näitä note to self nukkuminen nähtävyyksiä onni opiskelu palstaviljely parisuhde parsimuksia pieniä ihmeitä pukeutuminen puut päivänpaistattelua raha rakkaus ravinto reissuja retkeilykamppeet runot ruoka sairastelu saivartelu sanat sarkasmi saunominen sinkkuelämää sisustaminen sitaatit sota suku sählinkejä säilöntä tapaturmia teini telttailu tilannekomiikka trangia tunteita tuotearviot työelämä ulkonäkö unettomuus uupumus vahvuus vanhemmuus vapaaehtoinen maanpuolustus vastuu vianmääritystä videot viljelypalsta vuodenajat vuodenkierto värit väsymys WTF yksinäisyys yliluonnollista ympäri Suomea ystäviä yöelämä äly ärsyttää
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...