Joka aamu ristiriitaisuuteen saakka monipuolinen ihminen katsoo peiliin ja kysyy: "Huomenta! Kuka minä tänään olen?" Ilta on aamua viisaampi ja vain se voi näyttää, onko minäni vajonnut syviin mietintöihin rauhallisuuden maininkeihin, uponnut epätoivon syviin syövereihin vaiko noussut hurrikaanin kaltaisen vitutuksen huipulle. Oli miten oli, elämä on vaihtelevaa, elämä on ironista ja sen helmapellit ovat sarkasminkukkien koristamat. Lempiväreinä huumorinmusta, kurkkusalaatinvihreä, onnellisuudenpinkki ja mystikonvioletti. Intohimoina metsät, maanpuolustus ja tarve kasvaa, koroilla ja ilman.

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Elämä näytti taas arvaamattomuutensa - lisäoppia (ja lääkäreitä) odotellessa...

Joskus elämä pysäyttää yllättäen. Perjantaina niin kävi mulle. Lähdin hurjan onnellisena töistä, koska oli ollut positiivinen päivä sillä rintamalla. Oli ruuhka-aika ja jouduin pysähtymään risteysjonoon. Äkkiä tärähäti. Takana oleva auto kolahti mun autoni perään. En oikein tiedä, miten siinä liikahdin, en kuitenkaan mennyt mitenkään paniikkiin, kuten en yleensäkään, kun pitää toimia. Ajoin omaa autoa vähän tien sivuun, löin hätävilkut päälle ja nousin autosta. Selvisi, että takanani olevaan autoon oli törmännyt auto ja sen voimasta tämä toinen auto oli lennähtänyt päin minua. Hurraa turvaväleille.

No, ei siinä mitään. Syyllinen sanoi heti, että hänen vikansa, että ei siinä epäselvää ja soitettiin poliisit paikalle ja hartaasti siinä heitä saimme sitten odottaakin. Paikka ruuhkautui entistä pahemmin, eikä asiaa mitenkään helpottanut kaikki ne pällistelijät, joiden oli pakko nähdä, mitä oli tapahtunut. Mulla alkoi siinä odotellessa vähän tuntuilla selässä, kädessä, niskassa ja oikeassa kyljessä. Mutta sehän nyt on tärähdyksen voimasta ihan normaalia.

Autoon tuli silmällä arvioiden vain vähäisiä vaurioita. Kotona sen sijaan huomasin, että läppäri on mennyt rikki. Ajattelin sitten, että kun aina toitotetaan, että kuville tarttis peräänajon jälkeen mennä, että jos sitä lähtisi polille rentouttavaa iltaa viettämään. Varmuuden vuoksi. Aikaahan siellä kului ihan kiitettävästi, jossain vaiheessa mut jo unohdettiinkin ja isällekin oli puhelimessa sanottu, että oon jo lähtenyt. Juu näin on, siinä mä istuin odotusaulassa unohtuneena. Enhän mä hetkeäkään uskonut, että mitään vikaa missään on, ei mua niin paljon sattunut. Pää vaan särki, mutta aivotärähdyshän voi tulla melko pienestä. Sitä paitsi mä halusin nukkumaan, koska olin jo aikoja sitten ilmoittanut itseni Hanne Sydänmaan astangajoogan viikonloppukurssille, ja sinne olin todellakin menossa pikku täräyksistä huolimatta. Ajattelin, että jooga vois tehdä ihan hyvääkin vähän juntturaisille lihaksille.

Järkytys oli kova, kun hoitaja tuli tuomaan mulle ranneketta ja sanoi, että siirrytään kohta sitten osastolle. Olin ihan kysymysmerkkinä. Mä sit kysyin, että mikähän mulla sitten mahtaa olla. Hoitsun ilme oli hyvä, ai  eiks kukaan oo kertonut... No ei ollut, oli päässyt unohtumaan. Kuulemma murtuma niskassa.

By p l a n t on Flicr
Että se siitä joogasta sitten....

Mut vietiin tarkkailuun, sain lisää lääkettä ja mulle laitettiin se kauluri vai mikä helvetti se nyt sitte nimeltään onkin. Sit mut vietiin uusin kuviin, tällä kertaa tt:hen. Kuulin verhojen läpi, kun lääkäri kävi potilaita läpi ja lähetti niitä yksi kerrallaan osastoille tai jatkotutkimuksiin. Välillä se soitteli Tyksiin jonkun potilaan murtumista, että jos joku pitää kiidättää Turkuun leikattavaksi. Ajattelin, että ois aika kauheeta, kun itelle, yksinhuoltajalle tulis eteen semmonen äkisti. Sit mua alkoi pikkuhiljaa ahdistaa ja pelottaakin, äkkiä se kaulurikin tuntui kuristavan niin, että henki loppuu. Oli aika liki, etten panikoinut ja repinyt sitä irti. Sain aika hätäseen rauhottavaa ja lääkäri tulikin sitten tosi pian jo mun luo.

Vihdoin kuulin, mikä mulla on. Onneks olin saanut sen vahvahkon rauhoittavan, oli helpompaa ottaa vastaan se tieto, että ne puhelut tyksiin olivat koskeneet mua. Mulla oli 5. ja 6. nikamassa pirstaleiset murtumat. Ne oli hyväasentoisiksi todettu, mutta Tyksissä kuulemma päättäisivät pitääkö leikata ja jos pitää, niin sitten se tapahtuisi juuri Turussa. Mä en vaan tajunnut, emmä tajua vieläkään kovin hyvin. Mua pelotti ja ahdisti. Näin itseni jo Turussa neliraajahalvaantuneena jonkun lääkärin tyrimisen seurauksena. Hirveä huoli itsestä ja lapsesta. Emmä voinut kuin itkeä.

Osastolle mut sitten kärrättiin. Vähän houreisesti mä siellä sain sitten nukuttuakin katselleen samalla aivan pimeitä unia. Päivystävä lääkäri, urologi(!) tuli sitten mulle tilannetta kertomaan. Sanoi, ettei juurikaan näistä asioista ymmärrä, että varsinaiset lääkärit tulevat maanantaina töihin ja ainakin siihen asti olisin osastolla. Turusta oli sanottu, että jos nuo luun palat pysyvät nyt paikoillaan, ei leikkausta tarvita, mutta jos ne lähtee liikkeelle, tuloo puukosta. Joka tapauksessa, ilman leikkaustakin mun pitää nyt sitten pitää tätä kauluria ainakin 2 kuukautta. Välillä seurataan kuvien avulla, että palaset ovat oikeilla paikoilla. Leikkausuhka on siis todellinen eikä suinkaan vielä ohi. Autoa mä en tietty saa myöskään ajaa.

Että tämmönen keissi iski nyt sitten. Ei tässä auttanut kuin ottaa kalenteri kätöseen ja alkaa tyhjentää seuraavia kuukausia. Ja voin kertoa, että siellä oli tulossa paljon hartaasti odotettua ohjelmaa ja pettymyksen karvaita kyyneliä pidätellen oon nyt kirjoittanut sähköpostin toisensa perään, että en nyt olekaan tulossa. Jäi jooga, jäi meditaatio, jäi Hämeen Ilves, jäi työt, jäi yks ylimääräinen siisti työkeikka, jäi sienet metsään ja puolukatkin.

Parissa päivässä oon löytänyt silti jo valonkin. Paljon jäi juu, mutta mulle jäi myös henki ja liikuntakyky. Itku pääsi, kun tajusin, miten lähellä mä olin ollut mennä sinne joogaviikonloppuun seisomaan mm. niskallani. Mä olisin täällä siis nytkin, ehkä en vaan enää kävelisi. Mikä sai mut lähtemään tänne kuville, vaikka meinasin jo jättää sen väliin. Se oli varmaankin se, kun tarkastuksen tärkeyttä tuommoisen jälkeen on aina niin korostettu.

Mä olen myös vakuuttunut, että tällä on joku tarkoitus. En ole fatalisti, mutta silti mä uskon, ettei tää käynyt mulle suotta. Tää oli jotain, minkä vaan piti tapahtua mulle nyt, en vaan tiedä vielä miksi. Ehkä tää on osa tätä prosessia, joka mun elämässä on ollut päällä jo pidemmän aikaa. Kerron kun oivallan.

Noh, huomenna otetaan siis yhdet kuvat vielä ja jos Tyksistä annetaan lupa, pääsen kotiin. Pirun kipeä kyllä olen, mut onkohan tuo nyt suurikaan ihme. Tää kolaroija ei vielä tiedä, mitä tästä on seurannut. Jossain kohtaa tulin sille vihaiseksi, mut oikeastaan koen myötätuntoa, kun ajatteleen, että ei se varmaan itseään kiittele, kun kuulee tapahtuneesta, vaikutti sen tyyppiseltä. Paljon pitää hoitaa asioita tän tiimoilta kyllä, vakuutusyhtiö, auton korjaus, omat korvaukset, poliisille tieto, läppärin korjaus. Ai niin, ja paraneminen. Koska mä aion parantua, hyvin. Ja musta tulee entistäkin ehompi, uskokaa huviksenne! :)


3 kommenttia:

  1. Jane

    Olitpa lähellä serkkuni kohtaloa:
    http://hikkaj.blogit.kauppalehti.fi/blog/28237/maaliviivalla

    Jaksahan - elämän liaanit odottavat.

    VastaaPoista
  2. Pikaista paranemista!

    Jos et parane, suutun sulle!

    VastaaPoista
  3. Kiitos! Kyllä täällä jaksetaan ja tuon uhkauksen jälkeen en uskalla olla parantumattakaan. :)

    VastaaPoista

Heräsikö ajatuksia?

Aiheista ja niiden vierestä

adhd ahdistus aistit ajankohtaista ajattelu ajatukset aliluonnollista alkoholi assosiaatiot autoilu awards carpe diem cfs deittailu eläimet elämyksiä En tajua energia epävarmuus eristäytyminen esipolvet fb geokätköily go with the flow harrastukset havainnointi henkisyys herkkyys hetkessä eläminen hetkiä hiljentyminen historia hymy häpeä ihmeitä ihmissuhteet ikä ilmiöt isänmaa itsetunto johdatuksia joka naisen niksikirja juniorin parhaat palat juokseminen juuret jännittäminen kaamosmasennus kaipaus kaipuu maaseudulle kehittyminen kengät kieli kiitollisuus kilpirauhanen kirjat kiusaaminen kohtaamisia kohti uutta kokkauksia kotijuttuja koulumuistoja kulttuuri kuppi nurin kuvat kysymyksiä lainatut lapsuusmuistot ldn lihakset loma lumi luonnollista luonnossa luontoemo luottamus lyriikat maalla materia matkailu meditointi menneitä metsänantimet metsässä mieliala miellyttäminen mietinpä vaan migreeni mpk muistoja mukelon kanssa musiikki musta huumori muutos mökillä naamio naisten valmiusliitto neuroosi niitä näitä note to self nukkuminen nähtävyyksiä onni opiskelu palstaviljely parisuhde parsimuksia pieniä ihmeitä pukeutuminen puut päivänpaistattelua raha rakkaus ravinto reissuja retkeilykamppeet runot ruoka sairastelu saivartelu sanat sarkasmi saunominen sinkkuelämää sisustaminen sitaatit sota suku sählinkejä säilöntä tapaturmia teini telttailu tilannekomiikka trangia tunteita tuotearviot työelämä ulkonäkö unettomuus uupumus vahvuus vanhemmuus vapaaehtoinen maanpuolustus vastuu vianmääritystä videot viljelypalsta vuodenajat vuodenkierto värit väsymys WTF yksinäisyys yliluonnollista ympäri Suomea ystäviä yöelämä äly ärsyttää
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...