Joka aamu ristiriitaisuuteen saakka monipuolinen ihminen katsoo peiliin ja kysyy: "Huomenta! Kuka minä tänään olen?" Ilta on aamua viisaampi ja vain se voi näyttää, onko minäni vajonnut syviin mietintöihin rauhallisuuden maininkeihin, uponnut epätoivon syviin syövereihin vaiko noussut hurrikaanin kaltaisen vitutuksen huipulle. Oli miten oli, elämä on vaihtelevaa, elämä on ironista ja sen helmapellit ovat sarkasminkukkien koristamat. Lempiväreinä huumorinmusta, kurkkusalaatinvihreä, onnellisuudenpinkki ja mystikonvioletti. Intohimoina metsät, maanpuolustus ja tarve kasvaa, koroilla ja ilman.

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Sarvisen Jaskan saattelemana kohti uusia lomariemuja

Sunnuntaiaamuna lähdime matkaamaan joulupukin kaupungista kohti Kalajokea. Matkalla saimme uuden ystävänkin, Jaakko Sarvisen. Komeat olivatkin sarvet hällä. Juniori oli innoissaan Kalajoelle saapumisesta, tuo kun oli katsonut Kalajoen hiekat ohjelmaa ja bongasi tuttuja paikkoja. Mun makuuni tuo on aivan liian turistirysä, aivan liikaa hulinaa ja väkeä, mutta saatiinhan me sitten ihan mukava paikka teltalle melko syrjästä. Juniori nautti merestä, minä vaan olemisesta.

Uusi ystävämme, Sarvisen Jaska.

Maanantai aamupäivä nautiskeltiin vaan oleskellen, uiden ja noppaa heittäen. Oikeesti on tosi kivaa, kun muksusta on nykyään pelikaveriksi ihan mihin peliin vaan. Mä olen aina tykännyt pelaamisesta, leikkiminen ei edes lapsena tainnut olla mun vahvin lajini.

Iltapäivällä alkoi sataa ja ukkostaa, joten Juku Park jäi väliin. Nöösi ei onneksi ollut ollenkaan pettynyt, koska päätettiin suunnata vesipuiston sijasta kylpylään. Mä en oikein jaksa viihtyä vedessä, mutta tuollaisessa paikassa, jossa on porealtaita, virtaava joki, liukumäki ja hierovia suihkuja, siellä mä todella nautin. Turkkilainen sauna oli silti mun suosikki. Onnistuin vaipumaan siellä lähes meditatiiviiseen tilaan. Näin silmissäni pitkän onkalon, jota pitkin matkasin alemmas ja alemmas, johonkin maapallon keskipisteeseen ja laavavirtoihin asti. Olin ihan hilkulla nukahtaa. Tuo onkalomatkailu oli justiin sellainen, kun joskus juuri ennen nukahtamista, kun horteessa alkaa nähdä jo unikuvia.

Pulikoinnin jälkeen päätimme kävellä läheiselle aakkosasemalle haukkaamaan iltapalaa. Kun piti lähteä teltalle, oli taivas taas revennyt ja sadetyttö antoi vettä niskaan koko ahterinsa täydeltä. Mitä siinä sitten ihmettelemään, tossua toisen eteen vain. Tyttöä otti kuuppaan, mutta käänsin sille asian niin, että onhan tämäkin lomamuisto, että otetaan huumorilla vaan. Kohtahan se sade jo laantuikin ja auringonlasku oli mitä kaunein. Kuva ei anna sille oikeutta.
                                 
Upea auringonlasku. Pahoitteluni tunnelmaa pilaavasta roskalaatikosta. :D

Uni maistui tämän päivän jälkeen. Loma-tiimimme nukkui makuupusseissaan kuin pienet porsaat valmistautuen seuraaviin pariin päivään, jotka alkavatkin olla tämän reissun viimeiset. Mutta toki niistäkin otetaan kaikki ilo irti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia?

Aiheista ja niiden vierestä

adhd ahdistus aistit ajankohtaista ajattelu ajatukset aliluonnollista alkoholi assosiaatiot autoilu awards carpe diem cfs deittailu eläimet elämyksiä En tajua energia epävarmuus eristäytyminen esipolvet fb geokätköily go with the flow harrastukset havainnointi henkisyys herkkyys hetkessä eläminen hetkiä hiljentyminen historia hymy häpeä ihmeitä ihmissuhteet ikä ilmiöt isänmaa itsetunto johdatuksia joka naisen niksikirja juniorin parhaat palat juokseminen juuret jännittäminen kaamosmasennus kaipaus kaipuu maaseudulle kehittyminen kengät kieli kiitollisuus kilpirauhanen kirjat kiusaaminen kohtaamisia kohti uutta kokkauksia kotijuttuja koulumuistoja kulttuuri kuppi nurin kuvat kysymyksiä lainatut lapsuusmuistot ldn lihakset loma lumi luonnollista luonnossa luontoemo luottamus lyriikat maalla materia matkailu meditointi menneitä metsänantimet metsässä mieliala miellyttäminen mietinpä vaan migreeni mpk muistoja mukelon kanssa musiikki musta huumori muutos mökillä naamio naisten valmiusliitto neuroosi niitä näitä note to self nukkuminen nähtävyyksiä onni opiskelu palstaviljely parisuhde parsimuksia pieniä ihmeitä pukeutuminen puut päivänpaistattelua raha rakkaus ravinto reissuja retkeilykamppeet runot ruoka sairastelu saivartelu sanat sarkasmi saunominen sinkkuelämää sisustaminen sitaatit sota suku sählinkejä säilöntä tapaturmia teini telttailu tilannekomiikka trangia tunteita tuotearviot työelämä ulkonäkö unettomuus uupumus vahvuus vanhemmuus vapaaehtoinen maanpuolustus vastuu vianmääritystä videot viljelypalsta vuodenajat vuodenkierto värit väsymys WTF yksinäisyys yliluonnollista ympäri Suomea ystäviä yöelämä äly ärsyttää
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...