Joka aamu ristiriitaisuuteen saakka monipuolinen ihminen katsoo peiliin ja kysyy: "Huomenta! Kuka minä tänään olen?" Ilta on aamua viisaampi ja vain se voi näyttää, onko minäni vajonnut syviin mietintöihin rauhallisuuden maininkeihin, uponnut epätoivon syviin syövereihin vaiko noussut hurrikaanin kaltaisen vitutuksen huipulle. Oli miten oli, elämä on vaihtelevaa, elämä on ironista ja sen helmapellit ovat sarkasminkukkien koristamat. Lempiväreinä huumorinmusta, kurkkusalaatinvihreä, onnellisuudenpinkki ja mystikonvioletti. Intohimoina metsät, maanpuolustus ja tarve kasvaa, koroilla ja ilman.

lauantai 21. heinäkuuta 2012

Mustaa munkki-huumoria liian pienessä laatikossa

Valamo on jäänyt taa. Kohde oli näkemisen arvoinen, mutta silti olen hyvin iloinen, etten ole siellä enää. Palvelu oli hyvää ja kaikki toimi, en sillä. Jotenkin koin kuitenkin paikan aivan valtavan ahdistavana. Ehkä juuri siitä syystä aivoihin tulvi kaikkea mahdollista paikkaan sopimatonta ja ahdistus purkautui hysteerisenä hihittämisenä omille pöljille jutuille.

Ensinnäkin multa meinas lähteä järki, kun ravintolassa myytiin munkkeja, reikämunkkeja muuten. :P Mä en vaan kehdannut tilata munkkikahveja, koska mä tiedän, että olisin revennyt ihan totaalisesti. Munkkipossuja, tai possumunkkeja, kuten joku haluaa sanoa, en nähnyt. En myöskän halua yhtään pidemmälle miettiä, mitä nämä saattasivatkaan olla. Tämän aamun kruunasi seuraava ravintolasta bongattu kyltti:

Oli siinä naurussa pitelemistä, mutta sain imaistua hymyn takaisin.
Jossain vaiheessa päässäni alkoi soida Seitsemän seinähullun veljeksen Luostarin puutarhassa. Erityisesti päälle jäi kohta "Luoteisessa muurinkulmauksessa Isä Hieronumys hieroo valopetrolia bernhardilaiskoiran takapuoleen, jossa on punkki." Koko säkeen hilpeyttä lisäsi tämä puutarhasta löytynyt patsas:


Ajattelin, että kas kun ei munkki. Josta singahteleva mieleni pääsikin seuraavaan ajatukseen: Että oliskos pitänyt ostaa mukaan Offin munkki-mäkärä-karkoitetta, vaikka munkkipihdit onkin mukana. Onneksi mua sitten vielä muistutettiin, että jos munkki tarttuu tiukasti kiinni, sitä ei saa silleen väkivaltaisesti irrottaa tai se oksentaa ja levittää tauteja. Voi sitä hirnumista!

Iltakävelyllä mä vielä bongasin jonkin aikaa sitten palaneen luostarin päärakennuksen:


Ja mikäs sitten kävikään soimaan päässä? Joku saattaa arvata. Siltä varalta, ettei arvaa, linkintän sen iloksenne. Erityisesti kohdasta 4:50 eteenpäin.
Munkit
Valitettavasti en saanut linkitettyä videota suoraan tähän. 

Että tällä tasolla liiteli juttu ja kuten sanottu, syy taisi olla se naamaton ahdistus, jonka tuo paikka aiheutti. Jo matka sinne oli ankea, ei mitään missään, pelkkää metsää eikä sekään sellaista, jossa silmät ja mieli olisivat levänneet. Sitten perillä ne jotenkin ahtailta tuntuvat säännöt. Toki mä tiesein ne etukäteen, mutta en tiennyt niiden aiheuttavan mussa tuommoiseen tunteen. Olin koko ajan vähän varuillani. Vaikka esitteissäkin luki, että kaikkiin uskontokuntiin kuuluvat ovat lämpimästi tervetulleita, musta tuntuu, että mä olin tervetullut itsenäni vain, jos mä noudatin määräyksiä. Siihen tervetulotoivotukseen sisältyi hyvin voimakas "kunhan...".

Mä olen kai niin voimakkaasti outside the box -ihminen, että mä koin olevani häkissä tuollaisessa "very strictly inside the box" -ympäristössä. Mä yritin seurata luostarin elämää ja ajatella sitä, mutta kaikki, mitä se aiheutti oli valtava halu paeta äkkiä pois sieltä. Kyse ei ollut mistään pakonomaisesta anarkiasta vaan yksinkertaisesti siitä, että mä en voinut ymmärtää halua elää ja olla siellä vapaaehtoisesti. Ihan vilpittömästi halusin ja yritin ymmärtää, mutta mä löysin vain omalta kannaltani negatiivisia syitä mennä luostariin elämään. Alati huomasin miettiväni ihmisiä siellä, mitä he pakenevat, miltä he ovat siellä suojassa ja turvassa. Mikä on niin pahaa, että voi muuttaa luostariin ja luopua kaikesta, minkä mä koen ihanaksi ja kauniiksi.

Mä ymmärrän ihmisten ajattelevan monin eri tavoin, mä olen usein niitä avarakatseisimpia, eri näkökulmista tarkastelevimpia tyyppejä, kun keskustellaan. Tässä tuli vaan joku tiltti. Mä en tuomitse ketään, en väitä, että ihmiset pakenevat sinne, mutta musta vaan tuntuu siltä. Enkä mä millään saanut sitä tuntua pois, se vaan muuttui ahdistukseksi ja mä halusin sieltä pois.

Lähtiessä piipahdimme vielä Pentti Saarikosken haudalla. Musta oli hassua, että haudalle oli jätetty kauhea määrä kyniä. Siihen on ilmeisesti joku syy, jota mä en ole kuullut, mutta outoa se musta oli. Muksu kysyi multa sitten, että mitä mä toivoisin, että mun haudalle tuodaan, kun kuolen. Kerroin, etten halua hautaa vaan mä haluan mun tuhkat siroteltavan johonkin luontoon. Mukelo pohti tovin ja kysyi sitten saisiko hän kuitenkin säilyttää sen mun tuhkakuppini. Mikäpä sen paremmin ahdistuksen poistaisikaan kuin kunnon nauru. Lupasin, että nöösi saa säilyttää mun "tuhkakupin" ja sitten me otettiin ja lähdettiin Valamosta. Kuin olisin palannut maailmaan. Se lähtö tuntui hyvältä.

2 kommenttia:

  1. Mun mielestä tossa hintalapussa lukee suklaa-hunkki :P

    Sen jälkeen pisti silmään "Seitsämän" - ai kauhee...

    Sitten oli pakko kelata suoraan kohtaan 4:50 :)

    Ja lopulta mä mietin, kuinka paljon sun tunteman ahdistuksen takana oli pelko siitä, ettet voi olla oma (jokseenkin rajaton) itsesi ja laukoa ääneen kaikkia etukäteen pohtimiasi munkkivitsejä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seitsämän korjattu. Hyi minnuu!
      Ja suklaa- hunkki, kas ku ei hunksi. XD

      Joo, just sitä se on, kun siellä ei vaan olla oma itsensä, ei edes rajallinen, saati rajaton. Kyllä mä aina ihmisiksi oon, vähän niinkuin maassa maan tavalla, mut harvoin se aiheuttaa noin pahaa oloa. Teki mieli ravistella ihmisiä,: "haloo, herätkää, eläkää". Ihan kuin ne ois ollut jotain henkisiä vahanukkeja. Pelottavaa!

      Poista

Heräsikö ajatuksia?

Aiheista ja niiden vierestä

adhd ahdistus aistit ajankohtaista ajattelu ajatukset aliluonnollista alkoholi assosiaatiot autoilu awards carpe diem cfs deittailu eläimet elämyksiä En tajua energia epävarmuus eristäytyminen esipolvet fb geokätköily go with the flow harrastukset havainnointi henkisyys herkkyys hetkessä eläminen hetkiä hiljentyminen historia hymy häpeä ihmeitä ihmissuhteet ikä ilmiöt isänmaa itsetunto johdatuksia joka naisen niksikirja juniorin parhaat palat juokseminen juuret jännittäminen kaamosmasennus kaipaus kaipuu maaseudulle kehittyminen kengät kieli kiitollisuus kilpirauhanen kirjat kiusaaminen kohtaamisia kohti uutta kokkauksia kotijuttuja koulumuistoja kulttuuri kuppi nurin kuvat kysymyksiä lainatut lapsuusmuistot ldn lihakset loma lumi luonnollista luonnossa luontoemo luottamus lyriikat maalla materia matkailu meditointi menneitä metsänantimet metsässä mieliala miellyttäminen mietinpä vaan migreeni mpk muistoja mukelon kanssa musiikki musta huumori muutos mökillä naamio naisten valmiusliitto neuroosi niitä näitä note to self nukkuminen nähtävyyksiä onni opiskelu palstaviljely parisuhde parsimuksia pieniä ihmeitä pukeutuminen puut päivänpaistattelua raha rakkaus ravinto reissuja retkeilykamppeet runot ruoka sairastelu saivartelu sanat sarkasmi saunominen sinkkuelämää sisustaminen sitaatit sota suku sählinkejä säilöntä tapaturmia teini telttailu tilannekomiikka trangia tunteita tuotearviot työelämä ulkonäkö unettomuus uupumus vahvuus vanhemmuus vapaaehtoinen maanpuolustus vastuu vianmääritystä videot viljelypalsta vuodenajat vuodenkierto värit väsymys WTF yksinäisyys yliluonnollista ympäri Suomea ystäviä yöelämä äly ärsyttää
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...