Joka aamu ristiriitaisuuteen saakka monipuolinen ihminen katsoo peiliin ja kysyy: "Huomenta! Kuka minä tänään olen?" Ilta on aamua viisaampi ja vain se voi näyttää, onko minäni vajonnut syviin mietintöihin rauhallisuuden maininkeihin, uponnut epätoivon syviin syövereihin vaiko noussut hurrikaanin kaltaisen vitutuksen huipulle. Oli miten oli, elämä on vaihtelevaa, elämä on ironista ja sen helmapellit ovat sarkasminkukkien koristamat. Lempiväreinä huumorinmusta, kurkkusalaatinvihreä, onnellisuudenpinkki ja mystikonvioletti. Intohimoina metsät, maanpuolustus ja tarve kasvaa, koroilla ja ilman.

tiistai 31. heinäkuuta 2012

Hiljaisia turvepäitä ja murrevamma Napapiirillä

Koska olimme jo päässeet niinkin ylös kuin Suomussalmelle asti, oli seuraavaksi suunnattava käymään vielä Napapiirillä. Menomatkalla käytiin kuitenkin ensin katsomassa Hiljaista kansaa. Naurettiin muksun kanssa itsemme ihan tärviölle, niin monta tutun näköistä tyyppiä sieltä löytyi, yhdelläkin oli aivan hirveä aamutakki, just samanlainen, kun mun mummilla oli mun lapsuudessani. Tässä vähän kuvagalleriaa eniten naurattaneista:

Tässä ensin koko jengi. Nää vois yöaikaan olla aika kammottavaa seuraa.
Tällä oli pahanlainen osteoporoosi.

"Isi, enks oo mäkin karmeen uhkarohkee?"
Jep, jep, ja pää kainalossa kotiin. 

Tämä se oli vetänyt päiväkännit.

Tämä oli varmaankin siirtynyt ajasta iäisyyteen.
Rovaniemelle saavuttiin ehtoolla vasta seitsemän jälkeen. Pääsyy viivästykseen olivat porokammoiset kesämökinhinaajat. Oikein kaikkien kaverit. Satasella mentiin pitkiä pätkiä välillä kuuttakymppiä ja mä pyysin hiljaa mielessäni korkeampia voimia tipauttamaan syliini bazookan.

Tuttavaperhe siellä jo odottelikin. Ilta joutui hulvatoomassa seurassa, tytölläkin oli ikäisensä kaveri. huomaamatta kello raksutti jo seuraavan päivän puolelle, ennen kuin päästiin köllöllemme. Seuraava päivä vietettiin todellisessa krääsähelvetissä, nimittäin joulupukin kylässä Napapiirillä. Tavattiinpa itse joulupukkikin siellä. Oma muksuni lakkasi uskomasta pukkiin jo ihan pienenä, koska meidän oli pakko sille paljastaa, että pukki on vaan semmoinen kiva joulusatu, nöösi kun pelkäsi partasuuta niin, että näki painajaisia. Jotenkin tuo on silti jälkikäteen halunnut kehittää takasin uskonsa jouluntaikaan. Siinä kun jonoteltiin pukkia tapaamaan tuo sanoi: "Ei mua yhtään jännitä." Samalla se veivasi paitansa kaulusta niin, että kaulus mahtoi venähtää napaan asti. Tekipä pukki sitten tytöistä itselleen natiaisaputonttujakin.

Suurin erimielisyys juniorin kanssa saatiin aikaan matkamuistoista. Tää vaatimalla vaati itselleen uuttan Marttiinin puukoa, huom., hällä siis on jo yksi. Sanoin, että on se nyt helkkari, kun äiti saa hiihdellä pitkin metsiä huoltiskan kahden euron moran kanssa ja muksulle pitäis ostaa Marttiineja oiekin koko valikoima. Ei tullut kauppoja. Melkoinen turistirysähän tuo on koko paikka, itse kun olin sen jo kertaalleen nähnyt, ei tuntunut kovin ihmeelliseltä, mutta olihan se lapselle elämys.

Seuraavana aamuna lähdettiin sitten siirtymään jo takaisin alaspäin, Kalajoki päämääränä. Aamulla vedin unta kaaliin taas melko pitkään. Kun sitten vihdoin sain hilattua ahterini ylös sängystä, oli kahvit valmiina ja meidän pyykitkin pestyinä. En voi liiaksi kiittää isäntäperhettä kaikesta vieraanvaraisuudesta. Ihana oli teitä taas nähdä. Odotan jo innolla seuraavaa tapaamismahdollisuutta.

Mainittakoon vielä, että mulla on mennyt kieli solmuun, murre on ihan vinksallaan. Miekumaan aloin jo alkumatkasta eikä tämä ainakaan paremmaksi ole muuttunut. Mikähän siinä onkin, että toisiin murteet tarttuu. Ite en edes huomaa mitään outoa puheessani, se vaan luontaisesti tulee suusta ulos länsi-rannikon näkökulmasta varsin kummallisessa muodossa ja vieraalla nuotilla. No, sanotaan että kuukauden päivät se taas taitaa ottaa, että tokenee ja sitten vaaditaan taas yksi puhelu pohjoiseen ja taas mennään vieraalla murteella viikon verran.

1 kommentti:

  1. Noita sanottiin 60-luvulla Beatles-tukiksi (olen lukenut, en sentään niin vanha ole).

    Nykyään niitä ainakin tsadissa päin sanotaan heinähatuiksi! - Kalliossa just näkee tommosia päiväkännit vetäneitä, Anja Snellman ei luonnollisesti kuulu heihin.

    Itse olen joskus itseäni huvittanut sanoittamalla tätä muutenkin aika tiukkaa, jopa härskiä, tekstiä.

    VastaaPoista

Heräsikö ajatuksia?

Aiheista ja niiden vierestä

adhd ahdistus aistit ajankohtaista ajattelu ajatukset aliluonnollista alkoholi assosiaatiot autoilu awards carpe diem cfs deittailu eläimet elämyksiä En tajua energia epävarmuus eristäytyminen esipolvet fb geokätköily go with the flow harrastukset havainnointi henkisyys herkkyys hetkessä eläminen hetkiä hiljentyminen historia hymy häpeä ihmeitä ihmissuhteet ikä ilmiöt isänmaa itsetunto johdatuksia joka naisen niksikirja juniorin parhaat palat juokseminen juuret jännittäminen kaamosmasennus kaipaus kaipuu maaseudulle kehittyminen kengät kieli kiitollisuus kilpirauhanen kirjat kiusaaminen kohtaamisia kohti uutta kokkauksia kotijuttuja koulumuistoja kulttuuri kuppi nurin kuvat kysymyksiä lainatut lapsuusmuistot ldn lihakset loma lumi luonnollista luonnossa luontoemo luottamus lyriikat maalla materia matkailu meditointi menneitä metsänantimet metsässä mieliala miellyttäminen mietinpä vaan migreeni mpk muistoja mukelon kanssa musiikki musta huumori muutos mökillä naamio naisten valmiusliitto neuroosi niitä näitä note to self nukkuminen nähtävyyksiä onni opiskelu palstaviljely parisuhde parsimuksia pieniä ihmeitä pukeutuminen puut päivänpaistattelua raha rakkaus ravinto reissuja retkeilykamppeet runot ruoka sairastelu saivartelu sanat sarkasmi saunominen sinkkuelämää sisustaminen sitaatit sota suku sählinkejä säilöntä tapaturmia teini telttailu tilannekomiikka trangia tunteita tuotearviot työelämä ulkonäkö unettomuus uupumus vahvuus vanhemmuus vapaaehtoinen maanpuolustus vastuu vianmääritystä videot viljelypalsta vuodenajat vuodenkierto värit väsymys WTF yksinäisyys yliluonnollista ympäri Suomea ystäviä yöelämä äly ärsyttää
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...