Joka aamu ristiriitaisuuteen saakka monipuolinen ihminen katsoo peiliin ja kysyy: "Huomenta! Kuka minä tänään olen?" Ilta on aamua viisaampi ja vain se voi näyttää, onko minäni vajonnut syviin mietintöihin rauhallisuuden maininkeihin, uponnut epätoivon syviin syövereihin vaiko noussut hurrikaanin kaltaisen vitutuksen huipulle. Oli miten oli, elämä on vaihtelevaa, elämä on ironista ja sen helmapellit ovat sarkasminkukkien koristamat. Lempiväreinä huumorinmusta, kurkkusalaatinvihreä, onnellisuudenpinkki ja mystikonvioletti. Intohimoina metsät, maanpuolustus ja tarve kasvaa, koroilla ja ilman.

maanantai 21. toukokuuta 2012

Sähkövikainen käki ja muistomerkkejä tuvan katossa

Kuten tuossa jo viittasinkin, oli meillä aika rentouttava lauantai. Aika meni käenkukuntaa kuunnellessa ja ihan vaan hiljaa istuessa ja ihmetellessä. Tuoksu- ja äänimaailmasta päätellen kesä on jo ihan ovella. Kaikki on alkanut kukkia, vedet virtaavat aivan kuten voi tuntea energian alkavan virrata talviunisisessa kehossaan. Keväässä ihaninta on se kevään vihreys. Se, kun lehdet alkavat aueta hennon vaaleanvihreinä. Kun makaa maassa ylös ulottuvia koivuja katsellen, tuntuu kuin olisi hunnutettuna kevään harsoon. Kaikki se hentous ja herkkyys... Se kestää hyvin lyhyen aikaa, juhannukseen mennessä koko luonto on jo saavuttanut kypsän kesänvihreän sävyn.



Mut meilläpä on landella hyvin erikoinen käki, liekö siitä tulossa city-käki, kun se välillä vaan semikukkui: "kuk, kuk, kuk". Laske siinä nyt sitten tulevia elinvuosiasi. Vai noinkohan se kukkui mulle, että montako vuotta sitä on tullut elettyä ihan vaan puolinaisesti. Tai sitten siinä käessä oli kosketushäiriö, sillä oli ranskalaiset sähköt, se saattoi olla Peugeot-käki.

Mutta kummalisuudesta toiseen. Muisteltiin siinä päivän mittaan, miten mummuni on painekattilaakin käytellyt melko hazardilla tavalla männävuosina. Mummu on räjäyttänyt katton mm. punajuuret painekattilan venttilin kautta. Siitä jäänyt jälki on jo katosta haalennut, vaikka me sitä koitimme tytön kanssa silmämunat kipeinä tiirailla. Sen sijaan kattoon päätyneen hernekeiton jäljet olivat yhäti näkyvissä. Semmosia me ollaan, minä jo koko suku, hyvin nurinperoisia, meillä ei mitään keitetä edes normaalisti pohjaan vaan erikoisuutta tavoitellen keittelemme ravintomme kattoon, välillä hyvinkin tiukasti. Eihän näitä ihmisiä voi kuin rakastaa! :)

Vakavampaakin keskustelua tuli jälkikasvun kanssa käytyä. Suru Taistelu-Jaskan poismenosta painaa lapsosta vieläkin. Muutama päivä sitten tuo asiaa taas itki. Koitin lohduttaa, pyysin rauhoittumaan. Tämä sanoi: "mut äiti kun itkeminen vie surun pois". Mä sanoin, että itkeminen vaan helpottaa tunnekuohua, mut se ei poista surua. Juniori kysyi, että mikä sitten vie surun pois. Ja huomaamattani mä sanoin sille, että hyväksyminen. Itsekin oikein pysähdyin siihen, että mistäs tämä nyt tuli. Mutta niin se kai on. Tästä on kummunnut muutamana päivänä melko syvällisiäkin keskusteluja lapsen kanssa, ihan hämmästyttävällä tasolla kulkee tuon lapsen ajatukset. Väkisinkin tulee mieleen, että sen täytyy olla hyvin vanha sielu. Enemmän kuin ihanaa on, että juuri tuo lapsi on tullut elämään mun luokseni.

2 kommenttia:

  1. Luojan kiitos se lapsi on tullut sun elämääsi, eihän sitä juuri muut pystyisi noin ymmärtämään... Ihan hyvällä siis :)

    VastaaPoista
  2. No mut kyllä se itkeminenkin surua lievittää. Se puhdistaa, uudistaa, pesee sisältä ja sillä saa asioita ulos vetisessä muodossa.

    Mulla on myös tällainen lapsi, jonka kanssa todellakin jutellaan ja joka tajuaa vähän enemmän ku esim. mä. Siksi onkin oltava varuillaan, mitä sanoo, koska lapsi kuitenkin uskoo sitä vanhempaa ja ottaa ajatuksia vanhemmalta, mut ku ne ei olekaan aina niitä oikeita. Pitää aina lisätä et tää on mun ajatus ja luulen näin, mut muilla voi olla muita tästä asiasta. Etten tule kahlinneeksi lapsen ajatuksia tai etten tee mitään tyhjentävää analyysia asioista. Joskus sitä ajattelee ettei ole turvallinen aikuinen, kun ei pysty sanomaan ns. totuutta asioista, mutta lapsi sanoo usein et tykkää just ku olet niin turvallinen etkä ole sellainen et sanot vaan niinku muut aikuiset vaan myönnät et olet väärässä.

    T: Marjahillot keittiön katossa

    VastaaPoista

Heräsikö ajatuksia?

Aiheista ja niiden vierestä

adhd ahdistus aistit ajankohtaista ajattelu ajatukset aliluonnollista alkoholi assosiaatiot autoilu awards carpe diem cfs deittailu eläimet elämyksiä En tajua energia epävarmuus eristäytyminen esipolvet fb geokätköily go with the flow harrastukset havainnointi henkisyys herkkyys hetkessä eläminen hetkiä hiljentyminen historia hymy häpeä ihmeitä ihmissuhteet ikä ilmiöt isänmaa itsetunto johdatuksia joka naisen niksikirja juniorin parhaat palat juokseminen juuret jännittäminen kaamosmasennus kaipaus kaipuu maaseudulle kehittyminen kengät kieli kiitollisuus kilpirauhanen kirjat kiusaaminen kohtaamisia kohti uutta kokkauksia kotijuttuja koulumuistoja kulttuuri kuppi nurin kuvat kysymyksiä lainatut lapsuusmuistot ldn lihakset loma lumi luonnollista luonnossa luontoemo luottamus lyriikat maalla materia matkailu meditointi menneitä metsänantimet metsässä mieliala miellyttäminen mietinpä vaan migreeni mpk muistoja mukelon kanssa musiikki musta huumori muutos mökillä naamio naisten valmiusliitto neuroosi niitä näitä note to self nukkuminen nähtävyyksiä onni opiskelu palstaviljely parisuhde parsimuksia pieniä ihmeitä pukeutuminen puut päivänpaistattelua raha rakkaus ravinto reissuja retkeilykamppeet runot ruoka sairastelu saivartelu sanat sarkasmi saunominen sinkkuelämää sisustaminen sitaatit sota suku sählinkejä säilöntä tapaturmia teini telttailu tilannekomiikka trangia tunteita tuotearviot työelämä ulkonäkö unettomuus uupumus vahvuus vanhemmuus vapaaehtoinen maanpuolustus vastuu vianmääritystä videot viljelypalsta vuodenajat vuodenkierto värit väsymys WTF yksinäisyys yliluonnollista ympäri Suomea ystäviä yöelämä äly ärsyttää
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...