Joka aamu ristiriitaisuuteen saakka monipuolinen ihminen katsoo peiliin ja kysyy: "Huomenta! Kuka minä tänään olen?" Ilta on aamua viisaampi ja vain se voi näyttää, onko minäni vajonnut syviin mietintöihin rauhallisuuden maininkeihin, uponnut epätoivon syviin syövereihin vaiko noussut hurrikaanin kaltaisen vitutuksen huipulle. Oli miten oli, elämä on vaihtelevaa, elämä on ironista ja sen helmapellit ovat sarkasminkukkien koristamat. Lempiväreinä huumorinmusta, kurkkusalaatinvihreä, onnellisuudenpinkki ja mystikonvioletti. Intohimoina metsät, maanpuolustus ja tarve kasvaa, koroilla ja ilman.

tiistai 1. toukokuuta 2012

Parisuhteettomuusteoriani ja muutama pisara sydänverta

Mietin kauan, tulenko kaapista näin aran asian kanssa, omalla naamallani, julkisesti. Päätin tulla, parhaassa tapauksessa se voi olla terapeuttista. Pahimmassa se johtaa julkiseen teloitukseen.

Multa kysyttiin viimeviikolla, että olenko mä vielä sinkku. Kysymys ei sisältänyt mitään ehdotusta. Vastasin myöntävästi ja sain palautuksena uuden, ihmettelevän kysymyksen: "Miten se on mahdollista?" Niin, en mä tiedä, tää nyt vaan on mennyt näin. Muutama suhteen yritelmä on yritelmäksi jäänytkin, ei oo vaan tuntunut oikealta ja jos on tuntunut oikealta, jutulla ei ole ollut muista syistä mitään tulevaisuutta. Jotkut kyselee, että onko mulla haku päällä. No ei, en mä hae, ehkä mä vaan odotan. Se on vähän sama kuin työttömänä odottaisi kotona, että joku tulee hakemaan töihin. Ei tule.

Mistä sitä edes hakisi. Mä en juokse baareissa ja jos vaikka eron jälkeen juoksinkin, tuli se tarjonta ja sen tarjonnan luomat mahdollisuudet huomattua. Ei kannata. Välillä oli kaikkia säätöjä, mikäs siinä, kun ei niistä ollut tarkoituskaan tulla mitään vuosisadan rakkaustarinaa. Nyt ei nappaa enää edes säätää. Meni jo. Mainittakoon muuten tässä vaiheessa, että tämä postaus ei ole mikään julkinen parinhakuilmoitus. :P Mietin tässä vaan, mitä sitä sitten oikein haluaa ja kannattaako lopulta haluta mitään.

Mä en ole ikäkriiseilevää tyyppiä, mut jotenkin elämä on tullut siihen tilanteeseensa, että taakseen näkee selkeästi, sen mitä siellä on ollut ja mihin se on johtanut ja se mennyt on vaan osanen minua. Mutta en mä sinne halua jäädä elelemään. On aika katsella eteenpäin ja sieltä nyt vaan sattuu puuttumaan jotain. Silti mä en jaksa hakea. Mä en uskalla hakea. Mussa on semmoinen emotionaalinen vaurio, että mä en vaan voi pyrkiä tässä asiassa mihinkään.

Mä joudun etsimään tämän vaurion syitä aika pitkältä historiasta. Olen seurannut jälkiäni taaksepäin parikymmentä vuotta. Bingo! Sieltä se löytyy. Teurastus. Sieltä löytyy suuri ihastus ja lopulta pitkän rohkeuden keräämisen jälkeen tunnustus. Seuraavaksi mä sainkin tuntea olevani vain henkitoreisiin piesty idiootti, jonka ei koskaan olisi pitänyt kuvitella, että joku voisi pitää minusta, tyhmästä, rumasta, säälittävästä tytöstä, jolla ei ole mitään edellytyksiä olla kenellekään "se oikea", mutta ah, niin helvetin monelle justiin se väärä.

On jotenkin järjen vastaista, että joku ajalla ennen suuria kivisateita tapahtunut juttu vaikuttaa edelleen mun elämässäni niin voimakkaasti, että siitä on tullut voimakkain pelkoni, joka luo pakottavan tarpeen ylisuojella itseäni. Tämä pelko taitaa nousta mun oman onneni esteeksi loputtomiin, koska vaikka mä kuinka ruodin tätä asiaa ja koitan laittaa sitä oikeisiin mittasuhteisiin, mä en saa tätä pelkoa hallintaan. Mä pelkään niin hirveästi sitä, että mun tunteille naurettaisiin, että musta tulisi vain suuri vitsi, että mut torjuttaisiin ja mun oikeuteni tuntea kiistettäisiin. Siksi mä en enää koskaan sen jälkeen paljastanut yhdellekään oikeantuntuiselle ihmiselle, mitä tunsin.

Toki mä olen osoittanut kiintymystäni, mutta aina ihmisille, joiden kanssa mikään ei oikeastaan edes tuntunut oikealta. Siinä ei ollut sitä kuolettavasti haavoittumisen riskiä, kun koko juttu oli valmiiksi vähän semmoinen "no joo, ehkä tää voi olla jotain". Eikä se sitten koskaan ole ollut, vaikka yksikin näistä suhteista johti avioliittoon asti.

Mä koen häpeällisenä sen, että olen tarvitseva ihminen. En mä saa tarvita, mulla ei ole oikeuttaa haluta rakastaa, koska mussa itsessä ei ole mitään rakastettavaa. Olen vaan se typerä akka, jota saa rankaista tyhmyydestä vaikkapa asettamalla mut julkiseen häpeäpaaluun, jotta ma en enää koskaan kuvittelisi olevansa arvokas tai kelvollinen.

Näiden haavojen takia mä jään todennäköisesti loppuiäkseni yksin tai sitten mä vain tyydyn siihen, mitä mulle sattuu jäämään. Syön toisilta tippuneet muruset, olen rakkauden rikkaimuri ja ravitsen emotionaalisen nälkäni niillä joskus jo pilaantuneillakin murusilla. Elän kanana rakkauden pöydän alla, en kerjäten, vaan odottaen sydämelleni ravintoa. Olen rakkauden anti-Einstein, en vaan uskalla. Pelottaa.

Järkeni sanoo, että vaikka tulisin torjutuksi, se ei tarkoita sitä, etten olisi kelvollinen, mutta muutaman päivää asiaa mietittyäni olisin vakuuttunut, että niin se juuri oli, mä olin tyhmä ja nyt lauma ihmisiä nauraa mulle mun selkäni takana, koska mä olin mennyt kuvittelemaan, että minussa voisi olla jotain erityistä. Tämän pelon tsunami pyyhkii yli kaikkien järjen sanojen ja jättää jälkeensä vain tuhoa ja hävitystä, tunneraunioita.

Monta pelkoani mä olen lannistanut, monen asian herraksi olen elämässäni noussut, mutta on olemassa suuri vaara, että tätä pelkoa mä en osaa kukistaa, vaikka olen asiasta kovin tietoinen. En vaan haluasi olla enää näin yksin. Olisi niin paljon annettavaa. Mä en vaan koskaan taida päästä selville siitä, onko olemassa ketään joka sen haluaisi ottaa vastaan.

7 kommenttia:

  1. Ehkä se tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta, ehkä se on seuraava joka tulee nurkan takaa, se tulee kun sitä vähiten odotat. Sitä ei voi miettiä valmiiksi, sitä ei voi päättää, sitä ei voi valita. Sen huomaa sitten kun seon vienyt mennessään <3

    VastaaPoista
  2. Aika rohkea veto... Tää on taas aiheita, joista vois keskustella kepeesti tunnin pari, mutta kommentoin nyt pikipäin vaan yhtä seikkaa: Miksi sä koet tarvitsevuuden häpeällisenä? Ymmärtäisin, jos siihen liittyisi nimenomaan pelkoa, haavoittuvuutta tms., mutta miksi häpeää?

    VastaaPoista
  3. En tiedä, en ole päässyt siitä jyvälle. Luulen että sillä on jotain tekemistä sen pakotetun vahvuuden kanssa, jossa on aina elänyt, kun on vaan pakko pärjätä ja selvitä. Ehkä se jollain kierolla tavalla kuvastaa mulle heikkoutta. Ja vaikka tiedän, että heikkokin saa olla, mä en osaa sallia sitä itselleni, vaikka niin kovin välillä haluaisin saada sitä olla vuorostani. Tarvitsevuus = heikkous, heikkous = häpeä, jotenkin näin tämä kaava mulla menee, siitä on vaikea oppia pois.

    VastaaPoista
  4. Jäin vielä miettimään tuota häpeää. Kysymystäsi voisi lajentaa: miksi miltei kaikkeen tuntemiseen liittyy mun elämässäni häpeää? Olen aika pitkällä, kun löydän siihen vastauksen.

    VastaaPoista
  5. Häpeä on todella mielenkiintoinen aihe. Teen siiä opintoihini lopputyötä eli häpeä työnohjauksessa. Häpeää voi kokea monella osa-alueella ja monin tavoin.Sinua en tunne,jotta osaisin sanoa mitään henkilökohtaista. Itsekseni olen pohtinut suomalaisten naisten kasvatusta niin vahvoiksi ja itseriittoisiksi,että tarvitsevuus nostaa häpeän esiin. Jokaisella on tietysti oma henkilöhistoriansa,josta nousee lisää asioita.

    VastaaPoista
  6. Mielestäni heikkoutta on myös se, ettei uskalla olla tarvitseva ja elää lähellä toista ihmistä. Vahva on mielestäni sellainen ihminen joka pärjää sekä itsenäisesti että myöntää oman tarvitsevuutensa ollen tarvitseva ja uskaltean päästää ihmisiä lähelleen ja uskalten myös ottaa apua vastaan. Heikkoutta on, jos ei uskalla elää vuorovaikutteisesti lähellä toista ihmistä. Mielestäni heikkous ei ole = tarvitsevuus. Suomalaisia kasvatetaan päin honkia pärjäämään itsenäisesti ja ihmisistä tulee niin kovin etäisiä toisilleen. Ja onnettomia. Ihmiset ovat kuitenkin käsittääkseni laumaeläimiä.

    VastaaPoista
  7. Olet ihan oikeassa, vahvuutta on uskaltaa tunnustaa olevansa tarvitseva olento ja päästää ihmisiä ns. "iholle". Mä en uskalla. mä päästän kyllä toisen lähelle, mutta itse en uskalla mennä ottamaan riskiä siitä, että mua ei tarvita. En lähesty aloitteelisesti ketään ja varmaan siksi viestitän ulospäin jotain sellaista, ettei kukaan uskalla tulla edes puoliväliin vastaan.

    Tästä kirjoituksesta on pari vuotta aikaa. Aikaajoin palaan lukemaan sitä. Mikään ei ole muuttunut. Paitsi yksinäisyys. Se on tullut lähelle. Vuosia halusin opetella itsekseni oloa, opinkin, myös nauttimaan siitä. Mutta en löydä enää polkua sieltä ulos. Kun yksinolo alkoi muuttua vapaaehtoisesta olosuhteiden pakoksi se muuttui samalla yksinäisyydeksi.

    VastaaPoista

Heräsikö ajatuksia?

Aiheista ja niiden vierestä

adhd ahdistus aistit ajankohtaista ajattelu ajatukset aliluonnollista alkoholi assosiaatiot autoilu awards carpe diem cfs deittailu eläimet elämyksiä En tajua energia epävarmuus eristäytyminen esipolvet fb geokätköily go with the flow harrastukset havainnointi henkisyys herkkyys hetkessä eläminen hetkiä hiljentyminen historia hymy häpeä ihmeitä ihmissuhteet ikä ilmiöt isänmaa itsetunto johdatuksia joka naisen niksikirja juniorin parhaat palat juokseminen juuret jännittäminen kaamosmasennus kaipaus kaipuu maaseudulle kehittyminen kengät kieli kiitollisuus kilpirauhanen kirjat kiusaaminen kohtaamisia kohti uutta kokkauksia kotijuttuja koulumuistoja kulttuuri kuppi nurin kuvat kysymyksiä lainatut lapsuusmuistot ldn lihakset loma lumi luonnollista luonnossa luontoemo luottamus lyriikat maalla materia matkailu meditointi menneitä metsänantimet metsässä mieliala miellyttäminen mietinpä vaan migreeni mpk muistoja mukelon kanssa musiikki musta huumori muutos mökillä naamio naisten valmiusliitto neuroosi niitä näitä note to self nukkuminen nähtävyyksiä onni opiskelu palstaviljely parisuhde parsimuksia pieniä ihmeitä pukeutuminen puut päivänpaistattelua raha rakkaus ravinto reissuja retkeilykamppeet runot ruoka sairastelu saivartelu sanat sarkasmi saunominen sinkkuelämää sisustaminen sitaatit sota suku sählinkejä säilöntä tapaturmia teini telttailu tilannekomiikka trangia tunteita tuotearviot työelämä ulkonäkö unettomuus uupumus vahvuus vanhemmuus vapaaehtoinen maanpuolustus vastuu vianmääritystä videot viljelypalsta vuodenajat vuodenkierto värit väsymys WTF yksinäisyys yliluonnollista ympäri Suomea ystäviä yöelämä äly ärsyttää
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...