Joka aamu ristiriitaisuuteen saakka monipuolinen ihminen katsoo peiliin ja kysyy: "Huomenta! Kuka minä tänään olen?" Ilta on aamua viisaampi ja vain se voi näyttää, onko minäni vajonnut syviin mietintöihin rauhallisuuden maininkeihin, uponnut epätoivon syviin syövereihin vaiko noussut hurrikaanin kaltaisen vitutuksen huipulle. Oli miten oli, elämä on vaihtelevaa, elämä on ironista ja sen helmapellit ovat sarkasminkukkien koristamat. Lempiväreinä huumorinmusta, kurkkusalaatinvihreä, onnellisuudenpinkki ja mystikonvioletti. Intohimoina metsät, maanpuolustus ja tarve kasvaa, koroilla ja ilman.

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Linna 2012 -harjoitus in memoriam

Huhhuh! Tää kevät on ollut melkoista kiitämistä. On ollut töitä ja harrastuksia ja niihin liittyviä juttuja ihan kiitettävästi. Ei sillä, en mä valita ollenkaan. Vaikka tää kevät on ollut toisiin asioihin liittyen aika raskaskin, on tää ollut taas monilla sektoreilla aivan huikea. Tämän kevään onnenpyörässä ei ole juurikaan ollut rosvosektoreita, josko vastaavasti sille bonussektorillekaan en ole päässyt pyöräyttämään. Yksi vähän isompi rosvosektori pysäytti mut henkisesti aika totaalisesti, mut ei tässä auta kun pyöritellä pyörää vaan, jos sieltä ihan oikeasti se superbonuskin vielä osuisi.

Kirjoittelin maaliskuun puolivälissä Linna 2012 -harjoituksesta. Olen ollut aikeissa palata aiheeseen monesti, mutta jotenkin koko harjoitusta on pitänyt kelailla läpi ja sulatella kaikkea opittua ja oivallettua. Tällä kertaa en osaa kirjoittaa varsinaista kurssikertomusta, koska lähestyin harjoitusta vähän eri perspektiivistä. Se mitä itselle jäi tällä kertaa päälimmäiseksi käteen, oli lähinnä subjektiivista enkä osaa lähteä sitä selittämään sanoin.

Oppimassahan olin itsekin ja suurelta osin oppimani aukeaa minulle juuri kurssinjohtajan tehtävien näkökulmasta. Kun kurssi oli saatu päätökseen, mä flippasin ihan täysin. Mä en tiedä mitä se oli, varmaankin joku sekava tunnetornado. Se oli sekoitus helpotusta, jännityksen laukeamista, haikeutta, väsymystä, huolta kotona sairastuneesta lapsesta maustettuna parilla ihan pienellä pettymyksen hippusella, koska en kokenut saavuttaneeni tavoitteitani ihan kaikin kohdin. Tästä syystä tämäkin kirjoitus on venähtänyt. On pitänyt ottaa etäisyyttä omiin fiiliksiin, nyt kun tässä on jo Linnan jälkeen tullut koluttua muutama muukin kurssi, on mun päässäni kai tuulettunut tarpeeksi. Ehkäpä jäljelle on jäänyt tämän prosessoinnin jälkeen juuri se tärkein.

En halua vieläkään ruotia omaa oppimisprosessiani sen enempää. Kuitenkin pari "kevyempää" kokemusta jäi kantamaan ilona näihin harjoituksen jälkeisiinkin aikoihin. Ensimmäinen oli se lumihangessa taivasalla nukkuminen. Talvella on kyllä tullut teltassa majoituttua, mutta siinä on aina se ikävä puoli, että saan kamiinan kärystä migreenin. Sitä ongelmaa ei ollut tällä kertaa. En ollut ennen sitä aikoihin nukkunut kovin hyvin, enkä ola sen jälkeenkään. En jäätynyt kuoliaaksi, päin vastoin, oli tosi lämmin ja mukava nukkua. Ihan hevillä mua ei enää lämmitettyyn telttaan saa nukkumaan, oli keli mikä vaan. Onneksi erittäin palvelualtis huoltopäällikkömme hommasi meille jopa hautakynttilän menehtymiseni varalta. :P

Vuode on lämmin ja pehmeä mulla, aika on nukkumatin jo tulla...

Toinen heino juttu oli tajuta, miten niillä suksilla pitäisi liikkua. Mä olen aina inhonnut porukassa hiihtämistä. Yksikseni olen kyllä sujakoinut omaan erittäin verkkaiseen ja uuvuttavaan tyyliini. Mun menoni saattoi näyttää siltä, ettei siitä tule ikinä mitään, mutta haha, tulipas vaan. Okei, ei musta mitään suurta mestaria laakista saanut, mutta mä tajusin, miten perseellään mun tekniikkani oli aian ollut. Kukaan nyt vaan ei ollut ikinä opettanut mua. Hiihto-opiskeluni huipentui eräänlaiseen "temppurataan", jossa oli hieman normaalista poikkeavia nousuja laskuja ja ylityksiä. Mä olin aika kauhuissani, mut päätin sitten luottaa opettajaani kympillä ja niinhän mä selvisin koko radasta lipsahtamatta kertaakaan turvalleni. Toisella kurssilla olleita naisia seurasi menoani. Kertoivat jälkikäteen, että olivat mua tsempittäneet ja että mä olin ollut ihan yhtä valkoinen kuin mun päälläni ollut lumipukukin. Ja kyllä mä myönnän, mua pelotti ihan naamattomasti. Mut sitä suurempi se voitto mulle oli.

Tätäkö tarkoittaa sanonta "olla sukset ristissä"?
Tuossa muutama kirjoitus aimemin käsittelin esilläolemisen jännittämistä. Sen suhteen mä etenin itseni kanssa mielestäni hyvin. Joku muu voi olla eri mieltä, mutta koska mä tunnen itse lähtötasoni parhaiten, rohkenen mä taputtaa itseäni olalle. Tässä vaiheessa voisin vielä kerran kiittää kaikkia, Linna-harjoituksen huikeaa johto-organisaatiota (sen toimivuutta ei voi ylistää liikaa, niin upeana tukena se herjoitukselle oli), kouluttajia ja tietenkin kurssilaisia. Nyt olen valmis sulkemaan elämänkirjassani Linna -kappaleen. Se oli hyvin opettavainen kappale, nyt luulen, että olen omaksunut sen kappaleen tiedot, enää ne eivät ole vain ulkoa luettuja oppeja.

Kotimatkalla mä näytin aivan ruumiilta kaiken valvomisen ja itkemisen jälkeen. Häröilin ympäri junaa kykenemättömänä nukkumaan. Olisin varmaan sammunut Tampereen rautatie asemalle aamulla viiden jälkeen, jos ystävä ei olisi tullut noutamaan mua brunssille. Sitten kun pääsin kotikylään mä kyllä nukuin sujuvasti junassa. Laiturillakaan ei ollut enää ketään, paitsi mun kyytini odottamassa vähän ihmeissään. Heräsin junassa siihen kun huusin "hitto, joko me ollaan perillä!" ja singahdin seisomaan. Onneks siellä ei ollut tosiaan ketään, ei varsinkaan siät Ron Jeremyn näköistä vakiokonnaria, joka saa mut aina repeilemään. :D

Ai niin, yks tapaus mua naurattaa vieläkin ihan hulvattomasti. Menimme Kainuun prikaatiin jo torstaina valmistelemaan harjoitusta. Lähdimme hakemaan kuljetuskeskuksesta meille varattua autoa kauppa reissua varten. Vaan sitä autoapa ei löytynyt mistään. Koulutuspäällikkö otti siinä sitten puhelun huoltopäällikölle, että mitäs, mitäs, missä ihmeessä on meidän auto. Onneksi huoltopäällikkö sitten auttoi meitä torvia kertomalla, että se on semmoinen vihreä auto. Sillä tarkennuksilla meidän olikin sitten helpompi löytää se meidän vihreä automme sieltä viidenkymmenen muun vihreän auton joukosta. XD

Luv ya all! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia?

Aiheista ja niiden vierestä

adhd ahdistus aistit ajankohtaista ajattelu ajatukset aliluonnollista alkoholi assosiaatiot autoilu awards carpe diem cfs deittailu eläimet elämyksiä En tajua energia epävarmuus eristäytyminen esipolvet fb geokätköily go with the flow harrastukset havainnointi henkisyys herkkyys hetkessä eläminen hetkiä hiljentyminen historia hymy häpeä ihmeitä ihmissuhteet ikä ilmiöt isänmaa itsetunto johdatuksia joka naisen niksikirja juniorin parhaat palat juokseminen juuret jännittäminen kaamosmasennus kaipaus kaipuu maaseudulle kehittyminen kengät kieli kiitollisuus kilpirauhanen kirjat kiusaaminen kohtaamisia kohti uutta kokkauksia kotijuttuja koulumuistoja kulttuuri kuppi nurin kuvat kysymyksiä lainatut lapsuusmuistot ldn lihakset loma lumi luonnollista luonnossa luontoemo luottamus lyriikat maalla materia matkailu meditointi menneitä metsänantimet metsässä mieliala miellyttäminen mietinpä vaan migreeni mpk muistoja mukelon kanssa musiikki musta huumori muutos mökillä naamio naisten valmiusliitto neuroosi niitä näitä note to self nukkuminen nähtävyyksiä onni opiskelu palstaviljely parisuhde parsimuksia pieniä ihmeitä pukeutuminen puut päivänpaistattelua raha rakkaus ravinto reissuja retkeilykamppeet runot ruoka sairastelu saivartelu sanat sarkasmi saunominen sinkkuelämää sisustaminen sitaatit sota suku sählinkejä säilöntä tapaturmia teini telttailu tilannekomiikka trangia tunteita tuotearviot työelämä ulkonäkö unettomuus uupumus vahvuus vanhemmuus vapaaehtoinen maanpuolustus vastuu vianmääritystä videot viljelypalsta vuodenajat vuodenkierto värit väsymys WTF yksinäisyys yliluonnollista ympäri Suomea ystäviä yöelämä äly ärsyttää
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...