Joka aamu ristiriitaisuuteen saakka monipuolinen ihminen katsoo peiliin ja kysyy: "Huomenta! Kuka minä tänään olen?" Ilta on aamua viisaampi ja vain se voi näyttää, onko minäni vajonnut syviin mietintöihin rauhallisuuden maininkeihin, uponnut epätoivon syviin syövereihin vaiko noussut hurrikaanin kaltaisen vitutuksen huipulle. Oli miten oli, elämä on vaihtelevaa, elämä on ironista ja sen helmapellit ovat sarkasminkukkien koristamat. Lempiväreinä huumorinmusta, kurkkusalaatinvihreä, onnellisuudenpinkki ja mystikonvioletti. Intohimoina metsät, maanpuolustus ja tarve kasvaa, koroilla ja ilman.

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Lauluni sulle soi, tuntematon. Olet muistoissa muuttumaton.

Talvisodan päättymisestä tulee huomenna 72 vuotta. Saman verran ja kolme päivää päälle tulee kuluneeksi aikaa siitä, kun mummun isä, isotaatani kaatui ja jäi sinne jonnekin. Viime marraskuussa lehdissä kirjoitettiin jatkosodassa kaatuneesta lavialaisesta Eino Käyrästä, joka löydettiin vuonna 2009 ja laskettiin viimein sankarihautaan Lavian kirkkohautausmaalle marraskuussa 2011, sille paikalle, jolla ennen oli seissyt vain nimellä varustettu kivi vailla allaan lepäävää sankarivainajaa. Tämä tapaus nosti taas kerran pintaan ajatukset omasta isotaatasta ja hänen kohtalostaan.

Viimeinen kuva mummuni isästä (vas.) talvisotaan lähdössä.
Oikealla alikersantti Niemi Parkanosta.



Mummun syntymäkodin kamarin seinällä on taulu, jossa on kuvattuina lavialaiset talvisodan sankarivainajat. Muistan katselleeni sitä taulua jo pienenä usein. Vakavat ilmeet näyttivät jo silloin silmissäni siltä, että miehet tiesivät kohtalonsa. Tältä näytti myös mummun pyöreäposkinen isä. Monesti olen miettinyt, mitä kerrottavaa hänellä olisi ollut meille jälkipolville vai olisiko hän ollut lopulta halukas puhumaan muistoistaan ollenkaan. Koskaan en tuntenut häntä, ikänsä puolesta olisin saattanut hyvinkin tuntea. Lapsen mielikuvissa hän oli köyhän talon lempeämielinen isäntä ja juuri tällaisen mielikuvan haluan hänestä säilyttääkin.


"Olit tuntematon, yksi heistä.
Olit uupumaton, kerrotaan.
Sinä kentälle jäit, yksi meistä.
Nukuit nurmelle hurmeisen maan. "


Lapsuudessani en muista paljonkaan sota-ajoista puhutun. En myöskään muista käydyn sankarihaudoilla, olen itse vasta vanhempana ottanut tavaksi siellä vierailla. Sota-ajan asiat kuitenkin askarruttivat minua jo lapsena. Muistan sanoneeni mummulle, että oli varmaan ihanaa, kun sota loppui. Muistan vieläkin mummun kylmän, lasittuneen ilmeen ja äänestä kuultaneen katkeruuden: "Ei se mitään ihanaa sitten enää ollut, kun isä ei tullutkaan kotiin." Vaikenin, alkoi itkettää, mutta pidin sen sisälläni, olen pitänyt näihin päiviin asti. Aina tuota hetkeä muistellessa nousee kova, itkettävä pala kurkkuun. Ymmärsin tuolloin ensikertaa palasen sodan kauhuista ja sen, että elämässä voi saada haavoja, jotka eivät koskaan parane. Vaikka olisin tuolloin ja nytkin halunnut lohduttaa mummua, ei minulla ole siihen sanoja eikä oikeastaan valtuuksiakaan tässä asiassa.

Minua on kuristanut tuo muisto siitä asti. Tasan 72 vuotta sitten 12-vuotias mummuni oli lähtenyt käymään paikallisella kaupalla, itsellä heillä ei ollut radiota. Sieltä mummu palasi kotiin mukanaan tieto sodan päätymisestä. Kaupalla mummu oli iloiten sanonut: "Isäkin tulee pian kotiin!" Kolme päivää sen jälkeen tuli kirje, että isä oli kaatunut, 10.3.1940, kolme päivää ennen rauhaa. Ruumis lähetettäisiin ensitilassa. Näitä mummu kertoili joskus, se oli paljon. Sanoi vielä puolimietteissään: "Ei ole sitäkään ensitilaa vielä tullut". Minua viilsi.


"Riemukaari ei ylläsi loista,
Ruusu kasva ei haudallakaan.
Tähti kaukaisen maan, yksi noista.
Liekin yössä toit haudalle vaan. " 


Nyt myöhemmin mummu on ymmärtänyt vilpittömän kiinnostukseni näitä asioita kohtaan ja sen, että pidän hänen kertomaansa korkeassa arvossa. Mummu kertoili juuri viimeviikolla, että taata oli suorittanut varusmiespalveluksen Terijoella 10- ja 20-lukujen taitteessa. Talvisodassa hän toimi ryhmänjohtajana, sotilasarvoltaan oli alikersantti. Jälkikäteen hänen kohtalostaan kyseltiin sotakentältä selvinneiltä ja olipa isomummu käynyt miehensä vaiheista tiedustelemassa kankaanpääläiseltä komppanian kirjurilta Eero Kangasniemeltäkin. Mitään johtolankoja ei kuitenkaan löydetty. Oli pakko jatkaa elämää eteenpäin päivä kerrallaan. Mummu kertoikin toivovansa, että puhuttaisiin enemmän siitä, miten naiset pärjäsivät ilman miehiään elämässä eteenpäin sodan jälkeen.


"Kerro talviset taistot vie illoin,
Uusi aika kun koitti jo maan.
Oli tuhkasta noustava silloin,
Minne jäänyt on vartija maan.?"


Minulla on unelma. Mitä todennäköisimmin se ei koskaan toteudu, mutta en halua siitä koskaan luopua. Haluaisin, että isotaata, se mitä hänestä vielä on jossain ehkä jäljellä, löytyisi. Unelmani onnellisimmassa versiossa mummunikin olisi tämän vielä näkemässä ja kokemassa. Unelman herättämä tunne on valtavan vahva. Lisäpontta se sai, kun mummu viimeviikolla kertoi unestaan, jossa hänen isänsä oli tullut sanomaan, että tule hakemaan minut pois täältä. Mummu kertoi, että uni oli niin todellinen, että hän herättyään oli melkein lähdössä. Mutta mihin? Sitä me voimme vain miettiä ja arvailla. Silti sisällä elää ihan pienen pieni toivo.



"Tuntematon meille hän on,
Korvaamaton lapsille maan.
Minne päättyi sun tie?
Missä hautasi lie?
Sitä turhaan ma etsiä saan. "



Sitaatit: Kalervo Hämäläisen tekstistä Tuntematon Sotilas
Kuvat julkaistu mummuni luvalla

2 kommenttia:

  1. Olet ehkä jo kuullut tästä: http://www.tuntematonemanta.fi/esityskalenteri.html

    VastaaPoista
  2. Kiitos Anja! En ollut kuullut. Mikäli vain suinkin päivämäärät sopii, vien mummun tuota katsomaan. :)

    VastaaPoista

Heräsikö ajatuksia?

Aiheista ja niiden vierestä

adhd ahdistus aistit ajankohtaista ajattelu ajatukset aliluonnollista alkoholi assosiaatiot autoilu awards carpe diem cfs deittailu eläimet elämyksiä En tajua energia epävarmuus eristäytyminen esipolvet fb geokätköily go with the flow harrastukset havainnointi henkisyys herkkyys hetkessä eläminen hetkiä hiljentyminen historia hymy häpeä ihmeitä ihmissuhteet ikä ilmiöt isänmaa itsetunto johdatuksia joka naisen niksikirja juniorin parhaat palat juokseminen juuret jännittäminen kaamosmasennus kaipaus kaipuu maaseudulle kehittyminen kengät kieli kiitollisuus kilpirauhanen kirjat kiusaaminen kohtaamisia kohti uutta kokkauksia kotijuttuja koulumuistoja kulttuuri kuppi nurin kuvat kysymyksiä lainatut lapsuusmuistot ldn lihakset loma lumi luonnollista luonnossa luontoemo luottamus lyriikat maalla materia matkailu meditointi menneitä metsänantimet metsässä mieliala miellyttäminen mietinpä vaan migreeni mpk muistoja mukelon kanssa musiikki musta huumori muutos mökillä naamio naisten valmiusliitto neuroosi niitä näitä note to self nukkuminen nähtävyyksiä onni opiskelu palstaviljely parisuhde parsimuksia pieniä ihmeitä pukeutuminen puut päivänpaistattelua raha rakkaus ravinto reissuja retkeilykamppeet runot ruoka sairastelu saivartelu sanat sarkasmi saunominen sinkkuelämää sisustaminen sitaatit sota suku sählinkejä säilöntä tapaturmia teini telttailu tilannekomiikka trangia tunteita tuotearviot työelämä ulkonäkö unettomuus uupumus vahvuus vanhemmuus vapaaehtoinen maanpuolustus vastuu vianmääritystä videot viljelypalsta vuodenajat vuodenkierto värit väsymys WTF yksinäisyys yliluonnollista ympäri Suomea ystäviä yöelämä äly ärsyttää
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...