Joka aamu ristiriitaisuuteen saakka monipuolinen ihminen katsoo peiliin ja kysyy: "Huomenta! Kuka minä tänään olen?" Ilta on aamua viisaampi ja vain se voi näyttää, onko minäni vajonnut syviin mietintöihin rauhallisuuden maininkeihin, uponnut epätoivon syviin syövereihin vaiko noussut hurrikaanin kaltaisen vitutuksen huipulle. Oli miten oli, elämä on vaihtelevaa, elämä on ironista ja sen helmapellit ovat sarkasminkukkien koristamat. Lempiväreinä huumorinmusta, kurkkusalaatinvihreä, onnellisuudenpinkki ja mystikonvioletti. Intohimoina metsät, maanpuolustus ja tarve kasvaa, koroilla ja ilman.

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Nainen, jota itse pirukin pelkää

Kävin perjantaina Porin teatterissa piristämässä eloani, jonka diagrammi tällä hetkellä tietyistä syistä piirtyy kordinaatistolleen hyvin epätaisaisena. Pätkän nimi oli Niskavuoren Heta ja oli jo ennalta itsestään selvää, että kaltaiseni Hella Wuolijoen näytelmien (ja suomalaisten vanhojen elokuvien) ystävä rientää kappaletta katsomaan. En ole, enkä edes yritä olla mikään teatterikriitikko enkä tiedä, mitä kukakin teatterista hakee, mutta ainakin minussa hyvin tehty näytelmä herättää tunteita aina. Usein jään pureskelemaan symboliikkaa ja itse kokemaani moneksi päiväksi.

Hetahan (Katariina Lohiniva) on suorastaan demoninen kaikessa emotionaalisessa kylmyydessään ja ahneudessaan ja sittenkin niin ihailtava vahvuudessaan ja inhimillinen kivettyneen sydämensä sisällä. Näytelmän alussa on hienosti kertova kohtaus, kun Heta poistuu häistään kohti Muumäen torppaa. Kärryjen eteen on vetäjäksi valjastettu Akusti (Vesa Haltsonen), jota Heta ruoskaa ilmassa soittaen ohjastaa.

En ala referoida juonta. Mikäli joku ei sitä tunne ja aihe kiinnostaa, on perusajatukset kerrottu esim. täällä.
Tämä(kin) näytelmä on opittu monena uusintana ulkoa jo lapsuudessa, siksi se elää ja vaikuttaa montaa nykynäytelmää voimakkaammin. Ehkäpä myös aikakausi, jolla eletään, on aina vedonnut minuun.

Olen joskus pohtinut Hetan ja Akustin välistä suhdetta, talollisen tytär ja renkipoika. Asetelma ei kiehdo minua pelkästään tämän tarinan pohjalta vaan perspektiiviä antaa myös vastaava tilanne omien isoisovanhempieni kohdalla. En tiedä paljoakaan sukuni tuon haaran tuon aikaisista tapahtumista, mutta nuo nimenomaiset sisällissodan ajan vaikutukset kiinnostavat minua. Sisällissota-kohtaus, jossa päälekkäin kaikui melko kakofonisesti Jääkärin marssi ja Taistojen tiellä kuvasi mielestäni hienosti sitä sekasortoa, joka kansamme kesken silloin vallitsi repien sitä raivokkaasti kahtia niin, että arpia on nähtävissä kansakunnan iholla vielä tänäkin päivänä. Hiljaa tunsin itsessänikin sen ristiriidan, jonka kanssa Akusti noina aikoina joutui elämään ja paini. Sen, kun se kansa, joka kahtia revitään, olet sinä itse, yksilö.

Entäs sitten itse päähenkilö, Heta? Heta on Heta hemmetissäkin. Jos jätetään hetkeksi huomiotta Hetan kylmyys muita ihmisiä, omaa perhettäänkin kohtaan samoin kuin valtava ahneus, on hänen hahmossaan myös ihaltavaa. Suurin ponnistuksin Heta saavuttaa sen, mihin on vuosikaudet pyrkinyt, olkoonkin, että hinta on lopulta kova myös Hetalle. Mutta se sitkeys, joka tässä naisessa kuvastuu, on ihailtavaa. Kati Joutjärvi on gradussaan kirjoittanut:

"Niskavuoren emännän tehtävänä ei ole olla haluttu tai rakastettu nainen - tunteva, rakastava, inhimillinen subjekti vaan perhettään, maata ja taloaan kannattelemaan asetettu voima, joka tukahduttaa itsellisyytensä muiden edestä."
Saatavissa

Vaikkakaan tässä ei ole kyse juuri Hetasta, kertoo tämä lainaus mieletäni myös Hetan toisesta puolesta. Sitäpaitsi koen samaistumisen tuohon sitaattiin erittäin helppona. Olen joskus pohtinut Lammentaustan Santerin vaikutusta Hetan persoonaan. En itse tulkitse sen olevan se tekijä, joka Hetasta noin kovan on saanut, enemmänkin tuon surkean rakkaustarinan riekaleet kummittelevat Hetan ja Santerin välisessä kanssakäymisessä. Heta käyttää myös härskisti poikaansa, "rengin poikaa" lyömäaseena.

Hetan suhtautuminen Akustiin on yksi näytelmän pöyristyttävimmistä teemoista. Olen aina pitänyt näytelmän parhaimmistoon kuuluvana kohtauksena sitä, kun Akusti kuolinvuoteeltaan laittaa Hetan ruotuun, antamaan itselleen vettä. Siinä kohden tekee aina mieli tanssi ja taputtaa. Silloin viimeistään ymmärtää, ettei Akusti ole tahdoton aamutohveli vaan on elänyt, kuten on tahtonut ja että tähänkin tahtoon on syynsä.

Itse syy selviää Akustin repliikistä, joka aina nostaa palan kurkkuuni. Tällä kertaa Vesa Haltsonen onnistui puristamaan tuosta palasesta ulos kyyneleen lausuessaan: "On olemassa kaksi tähteä, joita en ole saavuttanut, niitä kahta tähteä, joita sydämeni havitteli. Liekö eivät välittäneet minusta, katselivat vain kirkkaina ja kylminä niinkuin tähdet pruukaa." Akustin hienosti toteutettu elämän näyttämöltä poistuminen kirvoitti, niiskutuksesta päätellen, kyyneleen jo muutaman muunkin silmäkulmasta.

Lavastus oli mielestäni hieno. Se toimi hyvin ja muokkasi tilaa tarpeen mukaan. Lavasteiden eläminen kohtausten aikana loi hienoja moniulotteisia vaikutelmia. Taustamusiikki näytelmässä soi lähes koko ajan, minkä koin välillä itseäni häiritsevänä, vaikkei liian kovaa soinutkaan. Välillä huomasin vain jääväni seuraamaan muusikkoja ja jotain olennaisempaa saattoi mennä silloin ohi. Olisin itse ehkä toivonut muusikoiden olevan piilossa, ainakin vähemmän näkyvillä. Tästä huolimatta musiikki ja sen toteutus ansaitsee enemmän kehuja kuin haukkumisia. Ainoa mikä minua vähän tökkäsi oli se, että koko näytelmän näyttelijäkaarti ei ollut kumartamassa näytelmän lopussa. Liekö syynä ollut se, että kysessä oli ennakko näytös, voi olla. Silloin sen tavallaan hyväksynkin, mutta jotenkin tuli yleisönä vähäarvoisempi olo, kun jotkut näyttelijät eivät lavalle näytelmän lopuksi saapuneet. Mutta tästä mä saan vielä varmuuden koska ajattelin mennä tämän uudelleenkin katsomaan, on sitä ihminen merkittävästi huonompiinkin kohteisiin rahojaan sijoittanut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia?

Aiheista ja niiden vierestä

adhd ahdistus aistit ajankohtaista ajattelu ajatukset aliluonnollista alkoholi assosiaatiot autoilu awards carpe diem cfs deittailu eläimet elämyksiä En tajua energia epävarmuus eristäytyminen esipolvet fb geokätköily go with the flow harrastukset havainnointi henkisyys herkkyys hetkessä eläminen hetkiä hiljentyminen historia hymy häpeä ihmeitä ihmissuhteet ikä ilmiöt isänmaa itsetunto johdatuksia joka naisen niksikirja juniorin parhaat palat juokseminen juuret jännittäminen kaamosmasennus kaipaus kaipuu maaseudulle kehittyminen kengät kieli kiitollisuus kilpirauhanen kirjat kiusaaminen kohtaamisia kohti uutta kokkauksia kotijuttuja koulumuistoja kulttuuri kuppi nurin kuvat kysymyksiä lainatut lapsuusmuistot ldn lihakset loma lumi luonnollista luonnossa luontoemo luottamus lyriikat maalla materia matkailu meditointi menneitä metsänantimet metsässä mieliala miellyttäminen mietinpä vaan migreeni mpk muistoja mukelon kanssa musiikki musta huumori muutos mökillä naamio naisten valmiusliitto neuroosi niitä näitä note to self nukkuminen nähtävyyksiä onni opiskelu palstaviljely parisuhde parsimuksia pieniä ihmeitä pukeutuminen puut päivänpaistattelua raha rakkaus ravinto reissuja retkeilykamppeet runot ruoka sairastelu saivartelu sanat sarkasmi saunominen sinkkuelämää sisustaminen sitaatit sota suku sählinkejä säilöntä tapaturmia teini telttailu tilannekomiikka trangia tunteita tuotearviot työelämä ulkonäkö unettomuus uupumus vahvuus vanhemmuus vapaaehtoinen maanpuolustus vastuu vianmääritystä videot viljelypalsta vuodenajat vuodenkierto värit väsymys WTF yksinäisyys yliluonnollista ympäri Suomea ystäviä yöelämä äly ärsyttää
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...