Joka aamu ristiriitaisuuteen saakka monipuolinen ihminen katsoo peiliin ja kysyy: "Huomenta! Kuka minä tänään olen?" Ilta on aamua viisaampi ja vain se voi näyttää, onko minäni vajonnut syviin mietintöihin rauhallisuuden maininkeihin, uponnut epätoivon syviin syövereihin vaiko noussut hurrikaanin kaltaisen vitutuksen huipulle. Oli miten oli, elämä on vaihtelevaa, elämä on ironista ja sen helmapellit ovat sarkasminkukkien koristamat. Lempiväreinä huumorinmusta, kurkkusalaatinvihreä, onnellisuudenpinkki ja mystikonvioletti. Intohimoina metsät, maanpuolustus ja tarve kasvaa, koroilla ja ilman.

tiistai 1. maaliskuuta 2011

Never ending nightmare

Mä en jaksa olla tällainen uniongelmainen. Kuukauden päivät oon nukkunut pelkällä melatoniinilla, sitä ennen meni puolivuotta kemiallisessa unessa. Nyt on taas muutama yö ollut huonompaa. En haluaisi enää nukkua lääkkeillä. Mä en pääse perille tämän ongelman syystä. Vain vain arvailla. Syy ei ole rentoutumiskyvyn puutteissa, mä osaan kyllä relata ja tyhjentää mieleni. Mä olen koittanut havahduttaa itseni tuosta tilasta ennen nukahtamista hereille ja mä ole koittanut vaipua tuosta suoraan uneen. Mä olen lukenut, mä olen koittanut olla tekemättä mitään, mutta ei auta, mikään tekniikka ei vaan auta. Kun ei nukahda, ei nukahda.

Mä olen eron jälkeen ajanut itseni moneen kertaan ihan äärirajoille pelkän arjen sujumisen vuoksi. Mr ex ei ole ollut millään tavoin tätä sujuvuutta ainakaan edesauttamassa, päinvastoin. Eron jälkeen yöt menivät kauan pelon keskellä. Ihan aluksi mä en voinut nukkua lainkaan, ellei mulla ollut kättä pidempää vieressäni. Tuo turvattomuuden tunne on ollut mun öissä läsnä niin kauan kuin muistan.

Mä en tiedä onko asialla yleisesti merkitystä ja onko kukaan koskaan uhrannut ajatustakaan moiselle, mutta muhun vaikuttaa se, että nukun aina lähempänä ovea. Se merkitsee mulle jatkuvaa valmiutta jotain uhkaa vastaan. Mä koen olleeni aina, varsinkin avioliiton aikana se, joka oli vastuussa kaikesta ja kaikista. Mun tehtävä oli pitää elämä kasassa. Oli aivan sama, missä me milloinkin asuttiin, mä nukuin aina lähimpänä ovea. Mä en koskaan nukkunut oikealla tai vasemmalla, vaan mun paikka määräytyi sen mukaan, missä oli makkarin ovi.

En mä tätä silloin koskaan ajatellut enkä huomannut. Havahduin vasta viimeviikolla yhtenä iltana, kun löysin päästäni toiveen saada joskus nukkua niin, että joku suojaa oven mun puolestani. Vaan kukapa sen suojaa? Saataa vaikuttaa mitättömältä seikalta, mutta on mulle suuri nyt, kun olen sen oivaltanut. Teltassa mä nukun aina hyvin, mutta siellä mä hakeudun aina keskelle porukkaa. Musta tuntuisi ihan hirveen ahdistavalta olla lähimpänä ovea, silloin olisi liikaa ihmisiä, ”joista olisin vastuussa”.  Tää vastuu-mekanismi on rakennettu muhun jonnekin todella syvälle. Mä tiedostan, mutta en osaa irrottautua siitä. Voi, kun saisin edes joskus nukkua yön niin, että joku suojaa maaston mun ja oven välissä. Mä olen joskus niin toivottoman väsynyt olemaan vahva ja vastuussa. Kunpa saisi nukkua levollisesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia?

Aiheista ja niiden vierestä

adhd ahdistus aistit ajankohtaista ajattelu ajatukset aliluonnollista alkoholi assosiaatiot autoilu awards carpe diem cfs deittailu eläimet elämyksiä En tajua energia epävarmuus eristäytyminen esipolvet fb geokätköily go with the flow harrastukset havainnointi henkisyys herkkyys hetkessä eläminen hetkiä hiljentyminen historia hymy häpeä ihmeitä ihmissuhteet ikä ilmiöt isänmaa itsetunto johdatuksia joka naisen niksikirja juniorin parhaat palat juokseminen juuret jännittäminen kaamosmasennus kaipaus kaipuu maaseudulle kehittyminen kengät kieli kiitollisuus kilpirauhanen kirjat kiusaaminen kohtaamisia kohti uutta kokkauksia kotijuttuja koulumuistoja kulttuuri kuppi nurin kuvat kysymyksiä lainatut lapsuusmuistot ldn lihakset loma lumi luonnollista luonnossa luontoemo luottamus lyriikat maalla materia matkailu meditointi menneitä metsänantimet metsässä mieliala miellyttäminen mietinpä vaan migreeni mpk muistoja mukelon kanssa musiikki musta huumori muutos mökillä naamio naisten valmiusliitto neuroosi niitä näitä note to self nukkuminen nähtävyyksiä onni opiskelu palstaviljely parisuhde parsimuksia pieniä ihmeitä pukeutuminen puut päivänpaistattelua raha rakkaus ravinto reissuja retkeilykamppeet runot ruoka sairastelu saivartelu sanat sarkasmi saunominen sinkkuelämää sisustaminen sitaatit sota suku sählinkejä säilöntä tapaturmia teini telttailu tilannekomiikka trangia tunteita tuotearviot työelämä ulkonäkö unettomuus uupumus vahvuus vanhemmuus vapaaehtoinen maanpuolustus vastuu vianmääritystä videot viljelypalsta vuodenajat vuodenkierto värit väsymys WTF yksinäisyys yliluonnollista ympäri Suomea ystäviä yöelämä äly ärsyttää
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...