Joka aamu ristiriitaisuuteen saakka monipuolinen ihminen katsoo peiliin ja kysyy: "Huomenta! Kuka minä tänään olen?" Ilta on aamua viisaampi ja vain se voi näyttää, onko minäni vajonnut syviin mietintöihin rauhallisuuden maininkeihin, uponnut epätoivon syviin syövereihin vaiko noussut hurrikaanin kaltaisen vitutuksen huipulle. Oli miten oli, elämä on vaihtelevaa, elämä on ironista ja sen helmapellit ovat sarkasminkukkien koristamat. Lempiväreinä huumorinmusta, kurkkusalaatinvihreä, onnellisuudenpinkki ja mystikonvioletti. Intohimoina metsät, maanpuolustus ja tarve kasvaa, koroilla ja ilman.

keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Työlämää ankeuttajan imussa

Mulla on työtoverina ankeuttaja. Niin sen täytyy olla. Ilmapiiri muuttuu heti hänen läsnä ollessaan "kylmäksi ja pimeäksi", kuin "tiheä ja hyytävä sumu" valtaisi tilan. Kaikki ilo valuu pois ja onnellinen olotila ei palaudu edes kotiin päästyä, joskus edes viikonloppu ei riitä.

Ankeuttaja-diagnoosi on miltei aukoton. "Ankeuttajien älykkyydestä on myös vihjailtu, mutta niiden oletetaan olevan tuntevia, sillä niiden on nähty johtavan kapinoita ja ne tietävät kuinka käyttää kykyjään." Täsmää. Aivan ilmeisesti tämä ankeuttaja "ruokkii itsensä uhrin onnellisuudella" ja "pakottaa muistamaan pahimmat muistot" jopa siinä määrin, että päivän, puhumattakaan viikon päätteeksi "uhrista on jäänyt jäljelle vain tyhjä kuori, joka ei pysty ajattelemaan eikä paranemaan". Vielä en ole saanut lopullista "suudelmaa", joka on kuulemma "pahempaa kuin kuolema". Tämäkin ankeuttaja on "jästeille (=eivät tunnista ihmistyyppiä) näkymätön, mutta näyttää vaikuttavan heihinkin samoin". Totta,


Miten sitten voisin suojatua tältä "hyvän energian imevältä loiselta"? Kieltämättä "suklaa on tehokas ensiapu mietoon kontaktiin", mutta johan tässä alkaa kertyä hurja määrä kiloja tuolla tavoin. Joko pitää alkaa kehittää animaagin taitoja tai kehittää jokin aivan erityisen vahva oma "Suojelius". Mikä se voisi olla? En tiedä vielä. Jotain on kuitenkin tehtävä. En halua edes kuvitella kertaantunutta vaikutusta tilanteessa, jossa ankeuttajia olisi useampi. 


Ankeuttaja kuulostaa tietysti sadulta. Mikä voisi olla arkielämässä osuvin termi korvaamaan tuon satuhahmon? Ehkäpä se on narsisti.

Kaikki sitaateissa olevat tiedot lähteestä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Harry_Potter_-sarjan_k%C3%A4sitteet




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia?

Aiheista ja niiden vierestä

adhd ahdistus aistit ajankohtaista ajattelu ajatukset aliluonnollista alkoholi assosiaatiot autoilu awards carpe diem cfs deittailu eläimet elämyksiä En tajua energia epävarmuus eristäytyminen esipolvet fb geokätköily go with the flow harrastukset havainnointi henkisyys herkkyys hetkessä eläminen hetkiä hiljentyminen historia hymy häpeä ihmeitä ihmissuhteet ikä ilmiöt isänmaa itsetunto johdatuksia joka naisen niksikirja juniorin parhaat palat juokseminen juuret jännittäminen kaamosmasennus kaipaus kaipuu maaseudulle kehittyminen kengät kieli kiitollisuus kilpirauhanen kirjat kiusaaminen kohtaamisia kohti uutta kokkauksia kotijuttuja koulumuistoja kulttuuri kuppi nurin kuvat kysymyksiä lainatut lapsuusmuistot ldn lihakset loma lumi luonnollista luonnossa luontoemo luottamus lyriikat maalla materia matkailu meditointi menneitä metsänantimet metsässä mieliala miellyttäminen mietinpä vaan migreeni mpk muistoja mukelon kanssa musiikki musta huumori muutos mökillä naamio naisten valmiusliitto neuroosi niitä näitä note to self nukkuminen nähtävyyksiä onni opiskelu palstaviljely parisuhde parsimuksia pieniä ihmeitä pukeutuminen puut päivänpaistattelua raha rakkaus ravinto reissuja retkeilykamppeet runot ruoka sairastelu saivartelu sanat sarkasmi saunominen sinkkuelämää sisustaminen sitaatit sota suku sählinkejä säilöntä tapaturmia teini telttailu tilannekomiikka trangia tunteita tuotearviot työelämä ulkonäkö unettomuus uupumus vahvuus vanhemmuus vapaaehtoinen maanpuolustus vastuu vianmääritystä videot viljelypalsta vuodenajat vuodenkierto värit väsymys WTF yksinäisyys yliluonnollista ympäri Suomea ystäviä yöelämä äly ärsyttää
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...