Joka aamu ristiriitaisuuteen saakka monipuolinen ihminen katsoo peiliin ja kysyy: "Huomenta! Kuka minä tänään olen?" Ilta on aamua viisaampi ja vain se voi näyttää, onko minäni vajonnut syviin mietintöihin rauhallisuuden maininkeihin, uponnut epätoivon syviin syövereihin vaiko noussut hurrikaanin kaltaisen vitutuksen huipulle. Oli miten oli, elämä on vaihtelevaa, elämä on ironista ja sen helmapellit ovat sarkasminkukkien koristamat. Lempiväreinä huumorinmusta, kurkkusalaatinvihreä, onnellisuudenpinkki ja mystikonvioletti. Intohimoina metsät, maanpuolustus ja tarve kasvaa, koroilla ja ilman.

torstai 11. maaliskuuta 2010

Ravintoa sielulle ja ruumiille

Multa meni eilen tofu-neitsyys. Söin ensikertaa tofusta tehtyä ruokaa ja vieläpä laitoin sen itse. Valmistin tofusta pihvejä Vegemisiä –blogin ohjeen mukaan. Valmistin tuon kananmuna-version ja lisäsin vielä puolikkaan yksikyntisen valkosipulin. Tuli aivan tajuttoman hyviä, kieli on mennä mukana nytkin, kun syön niitä lounaaksi lämmitettynä. Oheen tein pienen soossialismin sipulista, sekasienistä ja ruokakermasta (luomua toki), tytölle perunoita ja itselle Wokkivihanneksia.

Niin, mähän en varsinaisesti ole kasvissyöjä, mutta jotenkin detox-kuurin aikana lakkasi liha maistumasta. Ostan mielummin luomulihaa, jos ostan tai valmistan riistaa (en siis ole myöskään eläinaktivisti). Kala ja kana mulle maistuu kyllä, mutta possu ja nauta tökkivät. En sitten tiedä onko tuo enemmän psykologinen juttu. Musta on silti ollut oikein hyvä vaihtoehto muuttaa ruokavalio kasvispainotteisemmaksi. Samalla yritän panostaa laatuun. Saatan käyttää kasvispohjaisia tuotteita, kuten soijaruokakermaa, joskus taas ostan ihan tavallista, mutta silloinkin mieluusti luomuna. Haluan siis syödä puhtaammin, laadukkaammin ja terveellisemmin, ilman mitään sen ihmeempää aatetta. Haluan oppia kuuntelemaan, mitä kehoni haluaa ravinnokseen ja oppia ymmärtämään miksi.

Mukavaa on huomata, että myös mun tyttäreni pitää kasvisruuasta. Sienirisotot ja mm. nämä eiliset tofupihvit ovat hyvässä huudossa. Mun lapsi on Steinerkoulussa, joten kasvisravintoa on sielläkin tarjolla viikoittain, linssejä ym. Tästä syytä musta on hupaisaa seurata keskustelua koulujen kasvisruokapäivästä. Nousi mieletön meteli, harhakäsityksiä sinkoiltiin sinne ja tänne, kaikin voimin vastustettiin sitä, mistä esim. minä maksan kuukausimaksua, vapaaehtoisesti, vaikka en edusta mitään ideologiaa. . Arvostan myös sitä että lapseni koulussa ruoka valmistetaan mahdollisuuksien mukaan lähitilojen raaka-aineista ja luomusta.

Minusta suurin virhe on julistaa jotain fanaattisesti, lähteä heti barrikadeille liputtamaan jonkin asian puolesta, vaikka ei edes tiedä aiheesta juurikaan, on vain ehtinyt innostua. Siksipä minäkin pikkuhiljaa opettelen uutta, ja mikä tärkeintä, opettelen itseäni, fyysisenä minuna, henkisenä minuna ja niiden yhdistelmänä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia?

Aiheista ja niiden vierestä

adhd ahdistus aistit ajankohtaista ajattelu ajatukset aliluonnollista alkoholi assosiaatiot autoilu awards carpe diem cfs deittailu eläimet elämyksiä En tajua energia epävarmuus eristäytyminen esipolvet fb geokätköily go with the flow harrastukset havainnointi henkisyys herkkyys hetkessä eläminen hetkiä hiljentyminen historia hymy häpeä ihmeitä ihmissuhteet ikä ilmiöt isänmaa itsetunto johdatuksia joka naisen niksikirja juniorin parhaat palat juokseminen juuret jännittäminen kaamosmasennus kaipaus kaipuu maaseudulle kehittyminen kengät kieli kiitollisuus kilpirauhanen kirjat kiusaaminen kohtaamisia kohti uutta kokkauksia kotijuttuja koulumuistoja kulttuuri kuppi nurin kuvat kysymyksiä lainatut lapsuusmuistot ldn lihakset loma lumi luonnollista luonnossa luontoemo luottamus lyriikat maalla materia matkailu meditointi menneitä metsänantimet metsässä mieliala miellyttäminen mietinpä vaan migreeni mpk muistoja mukelon kanssa musiikki musta huumori muutos mökillä naamio naisten valmiusliitto neuroosi niitä näitä note to self nukkuminen nähtävyyksiä onni opiskelu palstaviljely parisuhde parsimuksia pieniä ihmeitä pukeutuminen puut päivänpaistattelua raha rakkaus ravinto reissuja retkeilykamppeet runot ruoka sairastelu saivartelu sanat sarkasmi saunominen sinkkuelämää sisustaminen sitaatit sota suku sählinkejä säilöntä tapaturmia teini telttailu tilannekomiikka trangia tunteita tuotearviot työelämä ulkonäkö unettomuus uupumus vahvuus vanhemmuus vapaaehtoinen maanpuolustus vastuu vianmääritystä videot viljelypalsta vuodenajat vuodenkierto värit väsymys WTF yksinäisyys yliluonnollista ympäri Suomea ystäviä yöelämä äly ärsyttää
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...