Joka aamu ristiriitaisuuteen saakka monipuolinen ihminen katsoo peiliin ja kysyy: "Huomenta! Kuka minä tänään olen?" Ilta on aamua viisaampi ja vain se voi näyttää, onko minäni vajonnut syviin mietintöihin rauhallisuuden maininkeihin, uponnut epätoivon syviin syövereihin vaiko noussut hurrikaanin kaltaisen vitutuksen huipulle. Oli miten oli, elämä on vaihtelevaa, elämä on ironista ja sen helmapellit ovat sarkasminkukkien koristamat. Lempiväreinä huumorinmusta, kurkkusalaatinvihreä, onnellisuudenpinkki ja mystikonvioletti. Intohimoina metsät, maanpuolustus ja tarve kasvaa, koroilla ja ilman.

tiistai 31. lokakuuta 2006

Viva la France!!!

Voi tauti tätäkin päivää, aivan kauhea lumimyrsky. Aamulla oli mukava pikkupakkanen ja ajattelin, että on oikein soman sopiva päivä laittaa uusi villakangastakki päälle. Ei ollut. Takki joutui loppupäivästä melkoisen kovan kelin armoille, kuten jatkosta selviää.

Palataan kuitenkin aamuun. Illalla nappasin taas unihiekat päähän, tänään kun oli kuun viimeinen, niin halusin olla virkeä, koska työpäivästä tulisi lievästi sanoen hektinen. Nukuinkin oikein hyvin, puoliviiteen asti. Seuraavaksi nukahdin vähän ennen kuutta, kello soi kuudelta, puoli seitsemältä vaivaiuduin ylös. Lapsen herätin vähän jälkeen seitsemän, eli kiirehän mulle tuli, kahdeksaksi töihin. (Ei, tämä ei ole mikään paikallisliikenteen aikataulu, lopetan kellon kertaamisen tähän.)

Lopulta äiti ja lapsi olivat pukeissa, matkalla autolle, suht' ajoissa vieläpä. Kiva, lukko oli jäässä, kuin myös takaovet, (jotka sain voimaa käyttämällä auki. Natiainen istuimeen, auto käyntiin ja skrapaamaan, tottahan lasit olivat jäässä. Lopulta pääsin autoon itsekin, tarkoituksena startata kohti päiväkotia. KLANG! Vedin oven kiinni, se pomppasi auki. KLANG! Sama toistui. KLANG, KLANG, KLANG! PRRRRKLE! Ovi oli ja pysyi auki. Mikä neuvoksi? Avuksi riensi naisellinen neuvokkuuteni: ovi pitää sitoa kiinni ja ainoa narun/nauhan/köyden tapainen oli turvavyö. Sen pujotin oven kahvasta ja solmin sitä kiinni pitämään. Solmusta lähtevän lenkin pujotin vielä ranteeseeni kiinnipitoa varmistamaan ja eikun baanalle. Päiväkodin luona huomasin, etten saanut enää ovia lukkoon, lukko oli jäätynyt, joten jätin auton kadulle ovi auki. Ajatelin, että jos tuon joku tuosta vie, niin kyllä lähtee ainakin tosi tarpeeseen. Onnekseni (?) auto oli vielä palatessani tallella.

KLANG, KLANG, KLANG! Ovi ei edelleenkään toiminut. Soitto isännälle, hemmetti, puhelin kotona, kotiin siis, kotoa soitto töihin: "Sori, perhettäni on kohdannut tragedia, äidin auto on ranskalainen, myöhästyn.". Soitto isännälle, puhelun alku 100 %:sesti sensuroitu, lopputulos: voi, voi. Kädet taputteli takin taskuja tupakka-askia etsien, eivät löytäneet kuin kolme sytkäriä, olenhan lopettanut. Ei auttanut kuin rientää takaisin autolle, jonka ovi oli edelleen auki. KLANG, KLANG, KLANG! Oli ja pysyi auki. Ovi taas turvavöihin ja rannelenkki varmistamaan. Hiljaa mielessäni rukoilin, ettei, tulisi otettua kovin tiukkoja mutkia, etten lentäisi ovesta ulos, jäisin vielä kaiken päälle roikkumaan ranteestani villintyneen laatu-pökötin perään. Pääsin töihin hengissä, nousin autosta, löin oven kiinni, klik, se meni kiinni, kirosin, väänsin avainta lukossa, naks, ovet lukkiutuivat, kirosin lisää.

Työpäivä meni yllättävän mukavasti ottaen huomioon, että oli tosiaan kuun viimeinen. Pääsin jopa kotiin melko ajoissa, tai olisin voinut päästä. Kun viimein uskalsin lähteä päivän aikana yltyneeseen lumimyrskyyn, sain ensin kahlata nilkkoja myöten lumessa pihan poikki autolle, jota koristi komea 15 cm:n lumikuorrutus. Lukko toimi, ovi siis aukesi, starttasin, otin harjan, nousin autosta, KLANG! Ovi ei mennyt kiinni, mutta toisaalta useampi kilo lunta tippui mun päälle, so nice! Mitäpä siinä enää itseään ja vaatetustaan lumelta suojelemaan, auto puhtaaksi ja kotia kohti. Taas kuului se perkeleellinen KLANG! Pysähdyin työpaikan eteen ja ajattelin hakea jonkun miehistä apuun, klik, ovi meni kiinni, ARGH! Kotia kohden siis, hiljaa mielessäni kiitin isäntää ihkauusista talvirenkaista, jotka, yllättäen, olivat jo alla. Mikäpä tässä kotiin pikkuhiljaa körötellessä. No se "mikäpä" oli sitten iskeä heti seuraavassa liikenneympyrässä. Pikkuhiljaa sitä lähestyin, katsoin, että yksi auto sieltä tulee, jarrutanpa, jaahas, minä siis jarrutan, auto ei. Mun pökö-herkku lipui mitenkään jarruun reagoimatta kohti ympyrässä olevaa (tietysti uutta) autoa. Muutaman kauhuntäyttämän sadaosasekunnin kuluttua sain huomata, että vaikka minulla petti jarrut, toimi tässä toisessa kaasu, kerkisi alta pois. Ei auttanut jäädä siihen itkemään ja vapisemaan, rohkeasti kohti tuntematonta, (sanonta sai tänään autoni kautta aivan uuden merkityksen). Booo-o-o-o, ah, liian suuri vaihde, hyytyy, kakkoselle, booooo-o-o-o-o-o-o, wtf? Ykköselle, taas mentiin, kakkoselle, boooo-o-o-o-o, mitvit, ykköselle. Tässä kohtaa ymmärsin, ettei pieni punainen paholaiseni koskaan veisi minua kotiin asti. Nak-nak-nak-nak, vilkku päälle ja huoltiksen pihan kautta tutun rengasliikkeen eteen parkkiin. En ihan kerinnyt parkkiin, auto sammui keskelle pihaa. Rengasliikkeissä on ollut kelistä johtuen tänään aika kauhea päivä, kaiken kruunaa hullu akka, joka juoksee umpilumisena sisään, ja paasaa (tutulle kylläkin): "On siinä hienot hakkapeliitat joo, mutta ei se yksin niillä liiku, voiskos joku tulla työntämään." Työntöapu tuli, auto ei hievahtanutkaan, apua tuli lisää, yksi tyyppi heitti, että onko sulla joku jarru tai vaihde päällä, mulkaisu, ei tod, haluat ihan tosissaan tämän vaihdekepin hanuriisi, vai? Soitto töihin, kyyti haki mut takaisin, sain auton lainaan ja pääsin viimein kotiin. Isäntä lähti sitten pököä elvyttämään tutun korjaajan kanssa, (mainittakoon vielä, että kotiin ajellessani rengasliikkeestä oli jo soitettu isännälle, että eukkosi kävi, ja nyt sen pösö seisoo tossa pihassa, ja ????). Isäntä istahti ja starttasi, pösönperkele kehräsi kuin kissa, jarrut toimi, ovet toimi, kaikki toimi. Kyllä mun kelpaa, mulla on sentään talviauto, jossa ei ole mitään vikaa. Huomista odotellessa, hauskaa talvenalkua kaikille lukijoilleni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia?

Aiheista ja niiden vierestä

adhd ahdistus aistit ajankohtaista ajattelu ajatukset aliluonnollista alkoholi assosiaatiot autoilu awards carpe diem cfs deittailu eläimet elämyksiä En tajua energia epävarmuus eristäytyminen esipolvet fb geokätköily go with the flow harrastukset havainnointi henkisyys herkkyys hetkessä eläminen hetkiä hiljentyminen historia hymy häpeä ihmeitä ihmissuhteet ikä ilmiöt isänmaa itsetunto johdatuksia joka naisen niksikirja juniorin parhaat palat juokseminen juuret jännittäminen kaamosmasennus kaipaus kaipuu maaseudulle kehittyminen kengät kieli kiitollisuus kilpirauhanen kirjat kiusaaminen kohtaamisia kohti uutta kokkauksia kotijuttuja koulumuistoja kulttuuri kuppi nurin kuvat kysymyksiä lainatut lapsuusmuistot ldn lihakset loma lumi luonnollista luonnossa luontoemo luottamus lyriikat maalla materia matkailu meditointi menneitä metsänantimet metsässä mieliala miellyttäminen mietinpä vaan migreeni mpk muistoja mukelon kanssa musiikki musta huumori muutos mökillä naamio naisten valmiusliitto neuroosi niitä näitä note to self nukkuminen nähtävyyksiä onni opiskelu palstaviljely parisuhde parsimuksia pieniä ihmeitä pukeutuminen puut päivänpaistattelua raha rakkaus ravinto reissuja retkeilykamppeet runot ruoka sairastelu saivartelu sanat sarkasmi saunominen sinkkuelämää sisustaminen sitaatit sota suku sählinkejä säilöntä tapaturmia teini telttailu tilannekomiikka trangia tunteita tuotearviot työelämä ulkonäkö unettomuus uupumus vahvuus vanhemmuus vapaaehtoinen maanpuolustus vastuu vianmääritystä videot viljelypalsta vuodenajat vuodenkierto värit väsymys WTF yksinäisyys yliluonnollista ympäri Suomea ystäviä yöelämä äly ärsyttää
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...