Joka aamu ristiriitaisuuteen saakka monipuolinen ihminen katsoo peiliin ja kysyy: "Huomenta! Kuka minä tänään olen?" Ilta on aamua viisaampi ja vain se voi näyttää, onko minäni vajonnut syviin mietintöihin rauhallisuuden maininkeihin, uponnut epätoivon syviin syövereihin vaiko noussut hurrikaanin kaltaisen vitutuksen huipulle. Oli miten oli, elämä on vaihtelevaa, elämä on ironista ja sen helmapellit ovat sarkasminkukkien koristamat. Lempiväreinä huumorinmusta, kurkkusalaatinvihreä, onnellisuudenpinkki ja mystikonvioletti. Intohimoina metsät, maanpuolustus ja tarve kasvaa, koroilla ja ilman.

maanantai 24. heinäkuuta 2017

Tärkeitä muistutuksia menneestä ja tulevasta

Merkkipaalu

Uskollisella tsekkiläisorhillani oli eilen merkkipäivä, hän täytti 300 000 km, ja matka senkun jatkui, pakko oli tosin pysätä ikuistamaan tämä merkkipaalu. Hyvin hopiaratsuni jaksoi senkin päivän huolimatta siitä, että rallatella rytyyttelin pisin rospuuton raiskaamia kinttupolkuja yli sata kilometriä. Siihen nähden jaksoi kyllä jälkikasvukin yllättävän hyvin, siitä nostan hänelle putkipipoa, koska ei sattunut hattua matkaan.




Aamu me aloitettiin kuitenkin Kuhmon Luontokeskus Petolasta, jossa käytiin tutustumassa Suomen suurpetoihin sekä maakotkaan ja metsäpeuraan. Näiden elintavoista ja ominaisuuksista jäikin paljon asiaa mieleen, ihan uuttakin. Myönnän, että sisäinen lapseni teki vallankaappauksen ja saikin oikein rökälevoiton, kun löysin pienen karhunpesän, jossa oli pehmoinen lattia, nalleja ja jossa kuului non stoppina suomalaisia kansansatuja. Mukula mua sieltä jo häteisteli, että tuletkos. Mun sisäinen lapseni olisi myös ihan hirveästi halunnut itselleen keltaisen ilvespipon ja saikin henkisen itkopotkuraivarin, kun järjen ääneni kertoi sille, että antaas nyt olla vaan, et kumminkaan sitä pidä. Sinne jäi se, nyyh!

Tästä mä sain ekan muistutuksen
Musta tuntui, että mun sielunmaailmani repi mua aamusta asti taas kahteen eri suuntaan ja kovaa. Kävin ankaraa sisäistä taistelua sisälläni kahdella eri rintamalla. Mikäs sen paremmin teemaan sopisi, kuin vierailu talvisotamuseossa, muistomerkeillä ja taistelupaikoilla. Tämä ohjelma osoitti mulle taas suunnan mihin kulkea ja sain jättää sisäisen vääntöni hetkeksi. Talvisotakierrosta varten on muuten ladattavissa appi, joka kertoo jokaisen kohteen historiasta. Gps:kin siinä on, mutta ainakaan mun Huaweissa se ei toiminut, jouduin siis navigoimaan toisella laitteella ja tarkastamaan kohteet ja kuuntelemaan tarinat toisella. Sovelluksen voi ladata Talvisota Kuhmossa -sivustolta.

Ensimmäinen kohde oli laajin ja ainoa opastettu kohde. Jyrkänkosken tukikohdassa on kesäisin kolme viikkoa paikallisen reserviläisjärjetön puolesta opastus ja esillä on talvisodan aikaista välineistöä sekä raskasta että kevyempää aseistusta. Minulla oli kunnia kuulla erään vanhemman herran kertomuksia talvisodan taisteluista Kuhmon alueella. Sain kuulla monta tarinaa, jotka varmasti jäävät mieleen, kun tarinoiden jälkeen minulle esiteltiin vielä tapahtumista tehdyt taulut. Olin hyvin vaikuttunut kaikesta tästä ja kiitollinen saamastani henkilökohtaisesta kohdekierroksesta. Ja tapahtui siinä pari sellaistakin asiaa, että sain tajunnan räjäyttävän muistutuksen siitä, että mulla on vielä yksi hyvin tärkeä tehtävä kesken ja se on otettava työn alle heti lomien jälkeen. Tosin mulle luvattiin siihen vähän apujakin kyllä. Teen sen minkä olen luvannut, riippumatta siitä mihin tai kenelle olen tullut luvanneeksi.














Köykäisellä askeleella vaan...
Sää oli kamala, vettä kaatoi lähes koko ajan ja pari kohdetta jäi siksi koluamatta, mutta olihan niitä, Jyrkänkosken lisäksi mm. Luvelahti, Kilpelänkangas, Laamasenvaara ja Tyrävaara. Toisissa kohteissa ei ollut nähtävää, mutta sovellus kertoi tapahtumista. Olimme melko jäässä, kun palattiin leirintäalueelle. Oli varattava saunavuoro ja niinpä isäntä saunan meitä varten lämmitti ja saatiin vielä puolituntia lisäaikaa. Ihanat löylyt, teinikin jaksoi saunoa koko ajan. Kuumia löylyjä, viileitä jäähyjä, uimaan en tohtinut, kävin kokeilemassa vettä, oli niin jäätävän kylmää (kovaa virtaava paikka), että setänä olisin muuttunut tädiksi ainakin viikon ajaksi.

Täytyy myöntää, että vaikka näistä reissuista voi sanoa olevan jo kokemusta, mulle on käynyt tässä yksi varusteluvirhe. Mulla ei ole itselleni yhtään pitkähihaista paitaa mukana. On siis toki fleece- ja neuletakkia, mutta niinku paita, no ei ole. On mulla kaksi sifonkista pitkähihaista, että niistä sopii sitte repiä lämpöä roppaan. Otin ne mukaan, ettei hartiat ja käsivarret niin kovin pala auringossa. Hah ja hah! Ei ole ollut vaaraa palamisesta, sitä varten ois täytynyt sammua nuotioon tai jotain. Ja vaikka sää onkin vain varustelu- ja asennekysymys, niin kyllä tää veden tulo alkaa vähän jo tympiä. Haluun aurinkoenergiaa, mä toimin aurinkoenergialla! Mikä on semmonen loma, ettei saa akkujaan ladattua? Joku saa jotenekin muuten, mutta muhun on asennettu sitä varten semmoset henkiset aurinkopaneelit ja ne ei oo kyllä liikakäytöllä olleet tällä turneella.

Luojan kiitos, on edes kumisaappaat matkassa!
Mutta mä elän toivossa, nyt just ei ainakaan sada. Oomme siirtyneet jo Kajaaniin. Sotkamon kautta ajaessa päätettiin, että seuraavalla lomalla mennään sitten Vuokattiin muutamaksi päiväksi, näytti sitä paljon kivalta. Huomenna on Kajaani-päivä, eikä varmaankaan tartte edes sanoa, että on luvattu vettä, mutta hiukan on povattu enempi aurinkoa ja lämpöä niihin aikoihin kun päädymme Suomussalmelle, mutta siihen on vielä kaksi yötä, joten sitä ei mietitä nyt. Nyt on aika viettää laatuaikaa juniorin kanssa ja pestä se Unossa ihan sata-nolla.





lauantai 22. heinäkuuta 2017

Asekätkentää, puun muotoja sekä suuria tunteita talvisodan maisemissa

Tänään on taas ajeltu persus tunnottomana ja kivuttu ylös päin Suomi-neidon itäistä kuvetta. Joensuu on vaihtunut Kuhmoksi ja maisemat ovat myös hieman eri luokkaa. Jos nukuimmekin pari yötä miltei tekniikkapuiston pihassa, kaupungin keskustassa, nyt ollaan kohtuullisen kaukana ylimääräisestä teknologiasta ja oikein hyvä niin, kelpaa mulle. Joku mäkäräisen karkoitus -teknologia ei tosin olisi pahitteeksi, nämä kun tunkevat sisään jokaisesta vähänkin suojaamattomasta ruumiinaukosta. Olemme nyt pienellä leirintäalueella Kuhmossa, jossain jumalien selän takana, luulisin, en ole varma, koska navigaattori hukkasi välillä matkalla signaalin. Idyllinen pieni alue tää on, vesi melkein ympäröi ja on tuommonen virtaava paikkakin tuossa, tuntuu olevan kalamiesten mieleen.

Aamulla oli ensimmäisenä pulmana, kummalta puolelta Pielistä ajettaisiin. Toisella puolella houkutti Koli, toisella Eva Ryynäsen ateljee ja Paaterin kirkko. Ateljee voitti tällä kertaa, koska Koli on nähty useammin, eikä meillä olisi ollut kuitenkaan aikaa hengailla Kolilla sillä tavalla kuin mieli olisi tehnyt, trangia-kahvien ja istuskelun merkeissä. Paateri oli jälleennäkemisen arvoinen kohde kyllä, kerran aiemminhan me on siellä käyty silmiämme puun muodoissa lepuuttamassa. Matkalla Paateriin oli pakko vetää liinat yllättäen kiinni, koska mä näin niin tavattoman houkuttavan kyltin: Asekätkö. Pakki silmään ja takaisin. Kyseessä oli siis Törnin-Männistön asekätkö Enossa. Eihän siinä valtavasti näkemistä ollut, mutta se tunne. Kun mä taas niin näin, tunsin ja elin sen. Joku harva voi ymmärtää, miltä se tuntuu, kun paikat kertoo sulle näkemäänsä.



Samaa valtava, melkein rintakehän ja vatsan alueen halkaiseva tunne istui mussa myös koko loppumatkan, Lieksasta Kuhmoon asti, kun ajelimme aivan Rukajärven tien lähistöllä. Siellä olen toki ollut jo aiemmin paikkoja koluamassa, joten emme tällä kertaa pysännet kuin kerran, talvisodan Heinäjoenmotin muistomerkille. Äidin sotahistorian nälän lisäksi sammutimme siinä teinin muuten vain loppumattoman, vähän ruumiillisemman ravinnon tarpeen. Mutta siis se tunne, voi kun mulla olisi sille sanat, voi kun joku ymmärtäisi sen tunteen, voi kun joku kertoisi, mistä ja miksi se tulee. Ei sillä, ettenkö haluasi sitä, päinvastoin, se on vaan jotain niin suurta, olla siellä ja elää ja kokea, no words for that...


Työ, jolla Eva Ryynänen pääsi Ateneumiin
Ihan sitten toinen asia on se, että pitää kyllä täysin paikkansa, että lupiini on levinnyt ihan hervottomasti. Mekin on paljon reissuja tehty, mutta ei niitä ikinä ennen ole noin helkkunan paljon ollut. Oikein silmä lepäsi, kun välillä sattui matkalle pätkä vanhaa kunnon horsmaista tienpiennarta. Ristus, tää lupiini valtaa kohta meidän koko luonnon, ei oo hyvä asia se. Muistan kun sitä joskus mökiltä oikein hakemalla haettiin kotipihaankin kasvamaan. Ja emminä sitä, onhan se ihan kaunista, mutta se syrjäyttää meidän omia lajeja ja lisää maaperän typpimäärää. Ainakin sitä pitäis sitten alkaa hyödyntää elintarviketeollisuudessa. Hittoako sitä lupiinijauhoa (jota itsekin kyllä käytän) tänne Euroopasta rahdataan, kun sitä täälläkin on ihan riesaksi asti. Tosin emmä tiedä, käykö just tämä lupiinilajike ruuaksi, mut luulisin.




No, mutta tästä sivujuonteesta takaisin hetkeen; huomenna siis luvassa paljon lisää suurta tunnetta ja elämyksiä. En tiedä tohdinko/osaanko niitä edes kelleen luettavaan muotoon pukea. Joko en vaan osaa tai sitten pelkään, että mua aletaan pitää entistäkin kummallisempana, mikä nyt ei välttämättä ole mun listallani pahe ollenkaan. Kummana on kiva olla.





Eva ja Paavo Ryynäsen koti

perjantai 21. heinäkuuta 2017

Länsi-rannikon rouva saa puheripulin saunassa

Tänään oli vuorossa Joensuu-päivä, jonka aloitin leirintäalueen aamusaunassa tehosaunomalla. Neljä rouvaa mä istuin sieltä ulos, ennen kuin  ymmärsin, että lienee itsekin syytä peseytyä. Mutta kyllä tuli irroteltua kielen kannattimia ja saatua uusia sosiaalisia kontakteja, ihan unohdin sisäisen introverttini (koominen termi sinänsä) teltalle ja puhuin puhumasta päästyäni. Yhdestäkin lähtevästä asuntoautosta mulle sitten vähän myöhemmin vilkuteltiin ja huudettiin iloisesti  "Hei hei, Länsi-rannikon rouva!" Mikäli joku aikoo käyttää tätä termiä minusta vielä, hän kokee sen kyllä nahoissaan.



Päivän kierros aloitettiin bunkkerimuseosta. Sitä aamulla googlailin ja koin, että johdatus tahtoo meidät sinne, koska sivuilta löytyi linkin takaa kävijäkertomus, jonka oli kirjoittanut samainen henkilö, jonka kanssa tulilla tuli istuskeltua Tanhuvaarassa  pari päivää aiemmin.  Varsin mainio käyntikohde tuo olikin, maksuton ja opastettu kierros ja paljon mielenkiintoisia juttuja ja katseltavaa. Ihan uuttakin tietoa jäi hattuun, toivottavasti myös jälkikasvulle, joka koitti parhaansa mukaan myös kuunnella, koska tietää, miten mä näistä paikoista pidän. Tajusin muuten vasta tänään, miten hyvin tämänvuotinen reissumme mukailee Salpalinjaa. Se on on oikeasti ihan sattumaa.




Seuraavaksi suunnattiin Joensuun keskustaan, selvästi jälkikasvun mieltä enemmän vetäviin kohteisiin, kuten askarteluliikkeeseen ja ostamaan toffeeta Taito-korttelista. Samalla tuli kahviteltua kaverin ja jälkikasvunsa kanssa js kevennettyä mieltä yhteisiin mielenkiinnonkohteisiin liittyen. Nähtiin myös tukinuittoa, tai siis eihän siellä mitään heppuja keksit kädessä loikkinut vaan pari paattia hilasi perässään melkoista määrää puutavaraa. Eksoottinen näky tällaiselle "Länsi-rannikon rouvalle" kuitenkin.



Illan ohjelmassa oli pizzalla käynti ja huomenna suuntaammekin enemmän erä-jormailukohteisiin alkaen Kuhmosta. Jännityksellä jäämme odottamaan, miten monta rouvaa ehdin sitä ennen saunomaan ja puhumaan pyörryksiin huomisaamun saunasessiolla.

torstai 20. heinäkuuta 2017

Linnareissu, lepattavat uikkarit ja kärvähtänyt laturi

Kuopio on jäänyt taa, samoin Savonlinna, jossa vietimme kolme yötä Tanhuvaaran camping-alueella. Tiistaina alueelle saapui myös tuttavapariskunta. Olikin oikein mukavaa saada välillä vähän seuraa, kyllähän me muuten tyttären kanssa ehdittäis kolmessa viikossa kyllästyä toistemme naamoihin näinkin pienissä neliöissä, joissa nyt lomailemme.

Tiistaina pyörähdimme kaupungilla, tutustuimme Savonlinna pikkukirkkoon ja kävimme torilla ihmettelemässä lokkien aggressiivisuutta. Lörtsyt jäi tällä kertaa syömättä, ei vaan tehnyt mieli. Sokoksella meitä kohtasi näky, joka sai mut tikahtumaan nauruun. Sisälle oli lentänyt lintu ja portaissa seisoi isokokoinen, raavas vartijamies kierrepulla kädessä ventalla, josko vaikka tirpunen saatais kiinni. Vieressä seisoi kyltti "asiaton oleskelu ja istumien portaissa kielletty". XD Sääli etten kehdannut ottaa kuvaa.

Kelit eivät ole meitä juuri hellineet. Aamut on olleet kauniita, mutta muuten on saatu vettä niskaan. Näin kävi myös keskiviikkona, jolloin laitettiin elämä risaiseksi ja käytiin oikein ravintelissa lounastamassa. Sen jälkeen oli vuorossa Olavin linnassa käynti, jonka suoritimme tuttavien kanssa porukalla. Jokainen sai varmaan imettyä itseensä jotain itselleen tärkeää, allekirjoittanutkin oli ihan liekeissä, nää linnat kun vaan jotenkin on mun juttu. Toki multa sitten lähti lasten puuhahuoneessa lapasesta ja piti mallata, sovittaa ja pukeutua. Lapsenmielisyys on lahja, vaikka teinejä kyllä vähän hävetti. Hah!

Satamasta herkesi vain hetkeksi ja linnareissun jälkeen aika meinasi käydä pitkäksi, palelikin. Keksimme mennä Tanhuvaaran Sport Spahan, siellä pääsi saunaan luitaan sulattelemaan samalla. Kyllä niitä sitten sulateltiinkin ihan nestehukkaan asti. Ja jotenkin tuli kauheen sporttienn olo heti, samoin kuin tiistaiehtoona tehdyllä lenkillä, selkeesti kunto nousi ihan kohisemalla siinä, oltiinhan me nyt sentään urheiluopistolla. :P

Eilen illalla istuttiin vielä ystävän ja miehensä kanssa tulilla läheisessä pikkusaaressa, johon pääsi ihan kävelemällä. Aivan upea ilta, ja ristus, mutta oli meillä siinä hauskaakin. Jäi ihan hirmuisen hyvä mieli. Tänä aamuna sitten pakkailtiin leiri kasaan ja siirryttiin tänne Linnunlahteen, Joensuuhun jälleen aivan loistavalla ajoituksella. Siinä kohtaa, kun kaikki oli pystytetty ja petipaikat sijattu, räjähti taivas auki ja alkoi kaataa vettä. Vaan mikäs oli ollessa, teltassa suojassa.

Tanhuvaarasta lähtiessä kävi pieni huolimattomuusvirhe tosin. Ihmettelin että mikä se flätkyttää ja lepattaa siinä apukuskin ikkunassa. Ne oli meitin uikkarit, jotka mä olin ripustanut sivupeiliin kuivumaan. Toinen hupsista saatana tapahtui kahdeksankympin nopeudessa, kun huomasin sivusilmällä, että vierestä nousee savua. Jumaliste, 18650-akkujen laturi kärvähti. Oli vähän aikaa meinaan käsiä auto täynnä, onneks pysyttiin tiellä. Päivä kieltämättä sisälsi aika paljon hermostunutta, vähän ahdistavaakin energiaa, ihan kuin joku painais mieltä, muttet saa kiinni siitä, mikä se asia on ja koko ajan sattuu jotain pientä huolimattomuusäksidenttiä. Planeetat lie väärässä asennossa. Pitää ladata huominen akkuja tehokkaasti (no pun intended), että jatkoreissu sujuu taas erimoisesti.

Huomenna on ohjelmassa kaupunkikierros, satoi tai paistoi, listalla on toivekohteita sekä äidillä että tyttärellä. Kunhen meidän pyykit valmistuu tuolta kuivurista, taidamme vetäytyä ajoissa teltan uumeniin vähän pelaamaan korttia ja synnymme uuteen aamuun ihan uudessa vireessä.


torstai 13. heinäkuuta 2017

Hiljaisuus päättyy, reissu alkaa ja mummu täyttää pyöreitä

On ollut taas pitkä hiljaisuus. Kyse ei ole siitä, ettei olisi ollut mitään sanottavaa tai kerrottavaa vaan siitä, että sitä on ollut niin paljon, etten ole enää tiennyt mitä kirjoittaa. En oikeastaan tiedä vieläkään. Sanotaan vaikka näin, että elämä on ottanut niin suuria harppauksia eteenpäin hyvin monella tasolla, että olen ollut välillä joko ihan mykkä tai sitten kirjotus olisi ollut epäjohdonmukaista pulinaa. Päätin, etten ala nyt sitä kaikkea tässä avaamaan, en voisikaan, vaan tuo kaikki saa putakahdella jatkossa tekstiksi sitten, kun se luontevasti sormista lähtee. Mutta menee siis hyvin ja koko ajan paremmin. Vuosien, välilä rankankin sairastamisen jälkeen mä koen itseni melkein tarveeksi, en ehkä ole täysin koskaan, mutta mä voin hyvin ja mulla on siksi aivan eri tavalla energiaa elää. Henkisen kehityksen polkua olen kulkenut sellaista kiitolaukkaa, että tapahtumat toisensa jälkeen ovat vain vilisseet ohi, tahti on ollut niin nopeaa, etten ole aina itsekään huomannut, mitä tapahtui. Kaikkeen tähän palaan, kun sen aika on.

Se, mikä sai mut taas istumaan näppiksen ääreen on alkanut kesäloma ja meidän pian alkava kesälomareissu, niistähän olen perinteisesti tänne tykännyt kirjoitella enemmänkin ja niin aion tehdä nytkin. Mun rakas mummu, josta tässäkin blogissa on paljon juttuja, täyttää tänään kunnioitettavat 90 vuotta. Ylihuomenna me juhlimme sitä suvun ja ystävien voimin. Kun juhlat on juhlittu, hyppäämme juniorin kanssa autoon ja lähdemme kiitämään kohti Kuopiota. Ostin jo talvella tytölle lipun Kuopion Animeconiin, unohtaen tietenkin silloin nämä mummun juhlat. Vähän aiheesta tuli sitten vääntöä, mutta kompromissina sovimme, että tytär saa viettää siellä sitten koko sunnuntain ja lauantain me omistamme tälle ihanalle naiselle, jonka pojantytär mulla on kunnia olla.

Reissumme kestää kolme viikkoa ja reitti on Pori - Kuopio - Savonlinna - Joensuu - Kuhmo - Kajaani - Suomussalmi - Hossa - Kuusamo - Kokkola - Power Park - Ähtäri - Pori. Reitillä on vanhoja tuttuja paikkoja, joihin haluamme tutustua aiempaa perusteellisemmin ja sitten ihan uusia kohteita, kuten Kuhmo, Hossa, Kuusamo ja Kokkola. Kerran olemme käyneet pohjoisemmassa, Rovaniemellä, mutta niin ylös ei reissumme tällä kertaa ulotu, ja tuleehan niitä kilometrejä jo tässäkin. Tuttuja ihmisiäkin on sovittu reissun aikana treffattaviksi. Mulla on sellainen fiilis, että tästä tulee oikein ihana, onnistunut ja siunattu kesälomareissu.

Ja vielä kerran: Onnea rakas mummu! Olet yksi mun parhaista ystävistä!
Ja tästä lähtee toivebiisiä kehiin. :D


Aiheista ja niiden vierestä

adhd ahdistus aistit ajankohtaista ajattelu ajatukset aliluonnollista alkoholi assosiaatiot autoilu awards carpe diem cfs deittailu eläimet elämyksiä En tajua energia epävarmuus eristäytyminen esipolvet fb geokätköily go with the flow harrastukset havainnointi henkisyys herkkyys hetkessä eläminen hetkiä hiljentyminen historia hymy häpeä ihmeitä ihmissuhteet ikä ilmiöt isänmaa itsetunto johdatuksia joka naisen niksikirja juniorin parhaat palat juokseminen juuret jännittäminen kaamosmasennus kaipaus kaipuu maaseudulle kehittyminen kengät kieli kiitollisuus kilpirauhanen kirjat kiusaaminen kohtaamisia kohti uutta kokkauksia kotijuttuja koulumuistoja kulttuuri kuppi nurin kuvat kysymyksiä lainatut lapsuusmuistot ldn lihakset loma lumi luonnollista luonnossa luontoemo luottamus lyriikat maalla materia matkailu meditointi menneitä metsänantimet metsässä mieliala miellyttäminen mietinpä vaan migreeni mpk muistoja mukelon kanssa musiikki musta huumori muutos mökillä naamio naisten valmiusliitto neuroosi niitä näitä note to self nukkuminen nähtävyyksiä onni opiskelu palstaviljely parisuhde parsimuksia pieniä ihmeitä pukeutuminen puut päivänpaistattelua raha rakkaus ravinto reissuja retkeilykamppeet runot ruoka sairastelu saivartelu sanat sarkasmi saunominen sinkkuelämää sisustaminen sitaatit sota suku sählinkejä säilöntä tapaturmia teini telttailu tilannekomiikka trangia tunteita tuotearviot työelämä ulkonäkö unettomuus uupumus vahvuus vanhemmuus vapaaehtoinen maanpuolustus vastuu vianmääritystä videot viljelypalsta vuodenajat vuodenkierto värit väsymys WTF yksinäisyys yliluonnollista ympäri Suomea ystäviä yöelämä äly ärsyttää
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...